Derkkunostalgiaa Berliinissä

Toukokuun lopulla (27.5.) HP kirjoitti Ropax-risteilystä pohjoiseen Saksaan. Kun yhteen juttuun ei ihan kaikkea saanut sopimaan, tekstiin sisältyi lupaus erillisestä Berliiniä koskevasta jutusta. Koska hotellimme oli vanhan Itä-Berliinin puolella, HP keskittyy siihen, miten kaupungin derkkumenneisyys (vaihtoehtoisesti ossiehistoria) näkyy tämän päivän tunnelmissa.
Ja näkyyhän se. Berliinin muuriin oli ikuistettu 1980-luvun kaikkein kuuluisin (HP:n mielipide) lehtikuva, jossa kommunistiveljet Breznev ja Honecker tervehtivät toisiaan lämpimästi.

Vanhana autojen harrastajana HP pani merkille sen, että hienosti entisöityjä DDR:n aikaisia autoja oli runsaasti liikenteessä, kuten tämä Barkus-bussi. Suomeenkin autoa tuotiin pakettiautona, mutta niiden kestävyys oli heikko, sillä vanhasta Ifasta periytyvä tekniikka (kolmisylinterinen kaksitahtimoottori) ei ollut riittävä suht. painavalle autolle.

Trabant, sympaattisesti Trabi, on luultavasti maailman tunnetuin kaksitahtinen. Sen pahvista ja puusta tehty kori ei paljon painanut. Suomessa niitä oli varsin paljon ja DDR:ssä sitä joutui odottamaan yli kymmenen vuotta, ellei sitten kuulunut poliittisesti luotettuihin.

DDR-museossa oli mahdollisuus istahtaa Trabiin. Auto oli sillä tavalla tuttu, että 1960-luvulla HP kävi Turussa isänsä kanssa koeajamassa auton, mutta ostamatta jäi. Ilun kanssa HP suunnitteli Trabin ostoa ja tarkoituksemme oli ryhtyä ajamaan rallia, mm. Jyväskylän Suurajoissa oli Trabille oma luokkansa, jonka ne aina voittivat. Mutta toteuttamatta tämäkin haave jäi. Muutamaan suunnistus- ja tarkkuusajoon osallistuimme Ilun isän Fiat 1100:lla. Jokunen pytty niistä mukaan kertyi.

DDR-museossa oli mahdollisuus pukeutua myös DDR:n kansanarmeijan varusteisiin. Kypärä sopi päähän, asetakki sen sijaan ei.

Sosialismin aatteiden mukaisesti itäsaksalaiset olivat iloisia, hoikkia ja hyväkuntoisia, kuten alla oleva kuva viestittää.

Berliinissä piipahdimme myös hienossa KaDeVe-tavaratalossa, josta löytyi kelvollinen shampanjabaari, jonka ainoa juoma oli Keltainen leski.

Toisenlainen tunnelma meitä kohtasi miljoonien juutalaisten murhattujen muistomerkillä. Tämän jälkeen shampanja olisi tuskin maistunut.

Vielä kävimme Berliinin vanhan olympiastadionin tornissa, ja muistelimme menneitä, siis suomalaisten hienoja saavutuksia vuoden 1936 kisoissa. Anteeksipyyntö sisältyi myös tähän kohteeseen, kun natsi-Saksan hylkimälle kolminkertaiselle olympiavoittajalle Jesse Owensille oli omistettu oma katu.

Iloisissa merkeissä palasimme laivalle, jossa siirryimme heti päivällispöytään.