Monday, June 4, 2018
Heimopäällikön tuplaseiskat
HP:n (77) syntymäpäiviä vietettiin tällä kertaa Eiran Armfeltinkadulla, kun Susanna ja Timo järjestivät hienot päivälliset residenssissään ja sen puutarhassa. Koko heimo oli innolla paikalla: Kusti oli lomalla armeijasta ja saapui paikalle Kieransa kanssa, Veeralla oli seuralaisena ystävänsä Max. Kuten tänä vuonna on ollut tapana, sää helli juhlia ja Eiran luonto oli vihreimmillään.
Halosten lahjan ojensi Susanna, joka valotti myös lahjakirjan Schwester, lotta ja maanpetturi aihepiiriä. Kyse on Elina Virtasen tuoreesta väitöskirjasta, joka käsittelee vapaaherratar Ruth Munckin elämän jännittäviä vaiheita: oli jääkärien sairaanhoitajana Saksassa ja myöhemmin suomalaisten SS-miesten apuna. Nuottalahden Perkojen lahjan ojensi Jaakko. Mieluisa oli tämäkin lahja: liput Espoon Hongan kotiotteluun myöhemmin kesällä tai syksyllä. Honkahan on Suomen jalkapallon kärkijoukkueita. Lipun lisäksi lahjaan kuului myös optio nakkimukista, joka on futisotteluiden must.
HP:n mieluisimpia tehtäviä on ojentaa lastenlapsilleen stipendit hyvin menneen kouluvuoden jälkeen. Kusti, joka on jo koulunsa päättänyt, sai stipendinsä asevelvollisuutensa loppuunsaattamiseen. Lisäksi HP jakoi kunniapalkinnot Veeralle ja Kustille tehtyään mainiot löydöt antikvariaatista. Veera, joka on taitava kirjoittaja, sai F.E. Sillanpään teoksen Hurskas kurjuus, jossa käsitellään pienen hämeenkyröläisen kyläyhteisön kehitystä kohti sisällissotaa ja joka oli ovenavaus myöhemmälle Nobelin kirjallisuuspalkinnolle. Teos ilmestyi 1919. Kusti sai Mika Waltarin teoksen Siellä missä miehiä tehdään. Kirja on mainio kuvaus Waltarin sotapalveluksesta, joka lopulta jäi kesken sairastelun takia. Kustin tavoin myös Waltari viihtyi armeijassa. Kirjan hän kirjoitti ollessaan vapaana palveluksesta. Teos ilmestyi 1931, mutta Kustin teos on myöhäisempi näköispainos.
Päivällisten pääkokki Timo luottaa vain hiiligrilliin, josta hän tälläkin kertaa loihti mitä maukkaimman aterian:isoja rapuja, härän kylkipaloja ja grillattuja perunoita. Ulla vastasi jälkiruoasta valmistamalla Jääkärinkadulla kunnon täytekakun. Aterian jälkeen hajaannuimme pienempiin keskusteluryhmiin. Niin, ja olihan tietysti Saarakin aktiivisesti paikalla.
Kiitokset juhlan järjestäjille ja kaikille iloisesta mukanaolosta. Olihan ikimuistoinen syntymäpäivä. Hyvää kesää kaikille - ja erityisesti koulunuorisolle.
Subscribe to:
Posts (Atom)