Mööbeleitä ajoradalla

Tässä muutama päivä sitten HP hämmästeli ikkunastaan alla olevaa katunäkymää. Ajoradan reunaan oli tuotu pari laatikkoa. Valistunut arvaus lienee, että laatikkojen tarkoitus oli pitää ajoradan reuna avoinna myöhemmin paikalle tulevalle autolle. Kävikö näin, siitä ei ole tietoa, kun HP:llä ei ollut tilaisuutta seurata, mitä myöhemmin tapahtui. Kekseliäs ratkaisu joka tapauksessa, mutta jos sen käyttö yleistyy, varmaan poliisi tai lappuliisa puuttuvat asiaan.

Sakke oli kaksi viikkoa kesävieraamme

Susannan ja Timon kesäloma oli varsin aktiivinen: ensin viikon pyöräretki Ahvenmaalla ja sitten toinen viikko purjehduksella ystävien veneellä Tukholmasta Turkuun. Sakke (14) on siinä iässä, että nämä matkat eivät tarpeeksi kiinnostaneet, mieluummin hän vietti tuon pariviikkoisen isovanhempiensa seurassa, ensin Helsingissä ja sitten Päijänteen maisemissa. Helsingissä hän vietti aikaa paljon kavereidensa kanssa. Korpilahdella olivat muutaman päivän myös Sakken kaverit Nooah ja Frans,joille Sakke opetti muun muassa letunpaistoa, puusouvia, saunanlämmitystä ja ongintaa. Isovanhempiensa kanssa Sakkella oli iltaisin entiseen tapaan ns. lukutunti. Huomaa HP:n lukuvalo, otsalamppu. Ja kuten viimeisestä kuvasta näet, Sakken loma Päijänteellä oli onnistunut. Hymy oli herkässä varsinkin kun ahvenia tarttui onkeen.

Toinenkin polku taivaaseen

Äskettäin Docendo otti suuren askeleen kun ryhtyi tietokirjojen ohella kustantamaan myös kaunokirjallisuutta ja lastenkirjoja. Avaus Bottalla oli komea, kun ensimmäinen teos oli Markku Mantilan romaani On toinenkin polku taivaaseen (510 sivua). Kirja kertoo Peräseinäjoen Mantilanmäestä ja sen ihmisistä, pienyhteisön ja koko yhteiskunnan muutoksesta. Teksti on selkeää ja koukuttavaa, varsinkin henkilöhahmot ovat herkullisia. Koko tarina on huikea, mutta sellaista se muutos 1970-luvun Suomessa oli. Mantilanmäen pienyhteisöstä avautuvat näkymät laajempiin yhteyksiin kuten eduskuntaan, hallitukseen, Volvon tehtaille, jopa Lontooseen ja Pariisiin. Julkistamistilaisuudessa Mantila lupasi, että kertomus jatkuu ainakin kahden kirjan verran. Sitä HP toivoo ja suosittelee bloginsa lukijoille Mantilan kirjaa, se kannattaa ehdottomasti lukea sekä kaunokirjallisena teoksena että kurkistuksena Suomen sosiaali- ja yhteiskuntahistoriaan. Markku Mantila on sillä tavalla HP:n entisiä kollegoja, että hän on ollut Pohjalaisen ja Kalevan päätoimittaja ja myöhemmin valtioneuvoston viestintäjohtaja. Tällä hetkellä hän toimii Naton strategisen viestinnän osaamiskeskuksen yksikönpäällikkönä Riiassa. Kuvan otti Susanna, joka toimi muutamia vuosia Mantilan kollegana Valtioneuvoston kansliassa.

Karttulasta Kallaveden maisemiin

Karttulan rapujuhlista matkasimme Kuopioon, jossa majoituimme uusittuun hotelli Scandiciin. HP:n lankoveli Pena oli tullut junalla Kuopioon ja yöpyi samassa hotellissa. Tulopäivän iltana Pena ja HP illastivat legendaarisessa courmet-ravintola Mustassa Lampaassa, jossa mukana oli myös Turun yliopiston Suomen historian professori emeritus Jussi T. Lappalainen. Hänen kanssaan keskustelimme uusista kirjahankkeista, joista Penan liittyy Suomen sotaan 1808-1809 ja HP:n sisällissotaan 1918. Jussi on molempien sotien parhaita asiantuntijoita. HP ja Penan tarjosivat Jussille illallisen, tämä puolestaan vei meidät seuraavana päivänä laivaristeilylle Kallavedelle, jonka hän intohimoisena kajakki-melojana tunsi läpikotaisin. Parin tunnin risteilyn jälkeen kiertelimme vielä keskikaupungilla, jota Jussi vanhana kuopiolaisena meille esitteli. Tämän jälkeen lähdimme ajamaan kohti Toukolaa, ja Pena oli matkassamme. Mutta se onkin jo toinen juttu.

Karhu-Koplan Simo ja von der Goltz

HP:n piti heinäkuun puolivälissä vierailla Kajaanissa ja esiintyä siellä Eino Leinon kirjapäivillä. Tarkoitus oli keskustella von der Goltzista ja Mannerheimista opiskelutoverini Simo Soinisen kanssa, samaan tapaan kuin kesällä 2015 keskustelimme nobelisti A. I. Virtasesta ja Kekkosesta (ks. blogi 17.7.2015).Pakottavista syistä HP joutui kuitenkin peruuttamaan matkansa. Mutta ei hätää - Simo, joka oli huolella lukenut von der Goltz -kirjan, tarjoutui heti esittelemään kirjan tunnin mittaisessa sessiossa. Ja kuten kuvasta näette, tunnelma oli mitä lämpöisin, niin lämmin kuin se sisällissodastamme 1918 keskusteltaessa voi olla. Alla olevan kuvan Simo lähetti HP:lle heti esityksen jälkeen.

Herkuttelua hyvien ystävien seurassa

Kesän aikana meillä oli Ritvan ja Ilkan kanssa kaksi miellyttävää tapaamista, joita yhdisti herkuttelu hyvän aterian ja mukavien maisemien keskellä. Ensinnä - tuolloin elettiin kesäkuuta - tapasimme Hietalahdenrannassa Merimakasiinissa, jossa nautimme kolmen ruokalajin päivällisen. Suosittelemme lämpimästi tätä ravintolaa, jonne päädyimme Ritvan esityksestä Toinen herkuttelutapaaminen oli elokuussa Ritvan ja Ilkan kesähuvilalla Karttulassa. Ja aiheena tänäkin kesänä hienot rapuillalliset. href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj2MdnEz8_y3JD6RDFr8hy8v5D6NNbg38lqfYxawrvDGVeg4GvbmdA_LCGlvEN8WnuQ_GHT8oOxPq-5hOIPMxnN3xyIcqH5BToRRCT8DC6VA3Z4L1tp7SD40TFpsOFhgXRZFj5Jb6AHUPAN/s1600/DSC09311.JPG" imageanchor="1" > Traditioksi on jo kehittynyt se, että ilta alkoi maukkaalla Napue Gin -cocktaililla. Seuraavana päivänä kiertelimme - tämäkin on jo perinteistä - Karttulan ja Tervon upeita luonnon- ja kulttuurimaisemia ihastelemassa. Päiväretki huipentui Ritvan 75-vuotispiknikkiin taustalla kosken mukava kohina. Kiitos iloisista tapaamisista - jatketaan ensi kesänä jälleen traditiota.

von der Goltz ja Marskin ryyppy

Senioripäätoimittajien kesäpäivien kohokohtia Mikkelissä oli se, kun Päämajamuseon myymälässä oli hyvällä paikalla HP:n kirja von der Goltzista ja Mannerheimista. Muitakin kohokohtia oli, kuten Mannerheimin illallinen Mikkelin klubilla - Vorschmackia ja Kuhaa Walevskaja ja tietysti kyytipoikana piripintainen Marskin ryyppy. Klubin isäntä kertoi lennokkaasti siitä, mikä merkitys klubilla ja sen päivittäisillä ruokahetkillä oli Mannerheimin elämässä ja toimissa talvi- ja jatkosodan aikana. . Mikkelin klubilla oli myös tarkkaan suojeltu Marskin ryypyn resepti seinään kiinnitettynä. Klubilta palasimme partiolaisten laivalla kartanohotelliimme Kyyhkylään, joka oli tukikohtamme kesäpäivillä. Lopuksi kolme kuvaa Mikkelistä. Ensimmäinen on hieno kuva Jalkaväkimuseosta symboloimassa talvisodan kylmyyttä. Toisekseen Mikkeli on aina ollut ylpeä siitä, että Mannerheim valitsi kaupungin päämajansa tukikohdaksi. Patsas torin laidalla symboloi tätä. Kolmas kuva on Mikkelin asemalta: tällä paikalla von der Goltz ja Mannerheim tapasivat toisensa ensi kerran 10. toukokuuta 1918 ja tarkastivat paikallisen kunniakomppanian. Molemmat hyrisivät tyytyväisyyttään, kun sisällissota oli voitettu ja Leninin bolsevikkiuhka torjuttu. Kuva tästä tilanteesta on HP:n kirjan kannessa (kuva edellä).

Nykäsen Matti olisi varmin marskin ritari

Heinäkuussa olimme senioripäätoimittajien kesäpäivillä Mikkelissä. Kahden päivän aikana saimme tuhdin annoksen Päämajakaupungin historiaa ja nykyisyyttä. Yksi kohteista oli Jalkaväkimuseo, jossa HP:ta kiinnostivat erityisesti vuoden 1918 sodassamme käytetyt aseet, kuten kuularuisku, jonka teho oli kovaa luokkaa ja joka Euroopan suursodassa 1914-1918 osoitti, että ratsuväki oli sotajoukkona jo aikansa elänyt. Sisällissodan molemmilla osapuolilla, punaisilla ja valkoisilla oli näitä pelottavia aseita. n Museossa oli myös Ritarihuone, ja valokuvat niistä noin sadasta Mannerheim-ristin ritarista, jotka olivat taistelleet jalkaväessä. He edustivat kahta kolmasosaa kaikista marskin ritareista. Kun oppaanamme toimineelta museonjohtajalta Markku Riittiseltä kysyttiin, kuka nykyisin elävistä suomalaisista olisi selkein ritarityyppi, tämä vastasi viivyttelemättä, että Matti Nykänen. Hän on "mitään pelkäämätön, äärimmäisen taitava ja suoritushetkellä viileä ja harkitseva". Mukava oli kuunnella myös maavoimien komentajan, kenraaliluutnantti Petri Hulkon esitelmää. Komentaja kertoi että hänellä oli kaikki syy olla tyytyväinen aselajiinsa: sotilaisainekseen, aseisiin ja määrärahoihin. Maavoimien esikunnan sijoituspaikka on juuri Mikkeli.

Yllättävä tapaaminen Mikkelin torilla

Heinäkuussa tapasimme Mikkelin torilla HP:n entisen oppilaan Alkio-opistosta 1980-luvun alkuvuosilta. Hän oli Merja Rehn, joka istui kahvilla yhdessä tyttärensä kanssa. Aviomies valmistautui Helsingissä vastaanottamaan seuraavana päivänä Suomen Pankin pääjohtajuutta. HP asteli reippaasti Merjan eteen ja kysyi: "Vieläkö muistat?" Mihin Merja: "En nyt ihan heti". Kun HP kertoi olleensa Merjan rehtori noin 40 vuotta sitten, Merja lausui iloisena: "Ai, Sinä olet Touko. En tuntenut kun silloin Sinulla ei ollut silmälaseja." Mahdillisista muista muutoksista hän kohteliaasti vaikeni. Siinä jutellessamme torille ilmaantui vaimoineen myös Kari Hokkanen, joka oli HP:n edeltäjä Alkio-opiston rehtorina. Kari oli tutustunut Merjaan politiikan kautta, joten yhteinen hetkemme sujui iloisissa merkeissä. Merja suoritti Alkio-opistossa kaksivuotisen kulttuurisihteeri-kurssin ja jatkoi myöhemmin yliopistossa maisteriksi. HP:n ja Hokkasen kurssit kestivät vähän pitempään, muutaman vuoden. Miksi olimme pari päivää Mikkelissä, "Päämajakaupungissa", siitä seuraavissa jutuissa.