Maailmalta löysin itseni

Olimme männäviikolla Ritvan ja Ilkan kanssa Ateneumissa katsomassa Helene Schjerfbeck -näyttelyä, joka on museohistoriamme suurimpia menestyksiä. Viimeisinä päivinä katsojia oli pitkiksi jonoiksi asti, nelisen tuhatta per päivä. Samaan aikaan Helenestä kertova Antti J.Jokisen elokuva veti täydet katsomot, heti ensimmäisenä viikonloppuna yli 30 000 katsojaa. Ateneumissa oli esillä noin 130 Helenen teosta, joista HP laittaa malliksi muutaman. Näyttelyn otsikko Maailmalta löysin itseni kertoo siitä, miten Helene matkavuosinaan ympäri Eurooppaa imi vaikutteita ja kehitti omaa ilmaisuaan. Parituntisen taidenautinnon jälkeen ajoimme spåralla Jääkärinkadulle, jossa Ullalla oli valmiina - lämmittämistä paitsi - tammikuulle hyvin sopivat splinit. Tänään HP kohtasi Helene Schjerfbeckin uudelleen, tällä kertaa HAM:ssä, mutta se onkin jo toinen juttu.

Ullan brunssit Jääkärinkadulla

Ulla ei isommin markkinoinut synttäreitään tässä jokunen päivä sitten. Sen verran olimme varautuneet, että HP paahtoi maukkaat lohileivät ja jälkiruoaksi oli tarjolla kauniisti suklaalla koristettu täytekakku. Siinä yhdeksän paikkeilla tulivat sitten vieraiksi Susanna, Timo ja Kusti. Sakke oli mennyt kouluun jo kahdeksaksi ja ilmoitti Mammalleen tulevansa synttärikahville koulun jälkeen. Keskustelu liikkui paljolti Susannan Brysseliin lähdön merkeissä. Asunto hänellä jo on, ja hiihtolomalla Haloset menevät joukolla katsastamaan paikkoja vähän tarkemmin. Yhden viikonloppumatkan Susanna ja Timo ovat jo tehneetkin.

Ilkka Kanerva haki ja sai julkisuutta

Se että turkulainen kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok.) ei tahdo nykypolitiikassa oikein saada julkisuutta, on kokeneelle mediapoliitikolle varmasti kova pala. Niinpä hän kutsui tänään kiireesti koolle eduskunnan puolustusvaliokunnan pohtimaan sitä, pitäisikö suomalaiset rauhanturvaajat, joita on Irakissa noin 50 kriisinhallintatehtävissä, kutsua kotiin, koska tilanne näyttää vaikealta. Ike hyvä, ei se nyt ihan näin voi mennä, että heti kun vähän ammutaan, luikitaan kotiin. Nämä rauhanturvaajat ovat sillä tavalla ammattisotilaita, että ovat - vaikka olisivat tulleetkin reservistä - tehneet määräaikaisen työsopimuksen kriisihallintamissioonsa, johon heidät on koulutettu. Suomi kutsui vielä jokunen vuosi sitten itseään rauhanturvaamisen suurvallaksi, eikä anna hyvää kuvaa, jos heti ensimmäisten paukkujen tullessa mietitään vetäytymistä tehtävästä.

Historian lehtori ikonimaalarina

Kuten viime vuoden viimeisessä jutussa (blogi 29.12.) kerrottiin,matkustimme uuden vuoden aatoksi Turkuun juhlimaan vanhojen opiskelu- ja assistenttiystävien kanssa. Sitä ennen kävimme HP:n vanhempien haudalla sytyttämässä uuden kynttilän. Tarkoitus oli mennä jo joulun alla, mutta kun HP:tä vaivasi lievä väsymys, hän kysyi isältään, voisiko käynnin siirtää vähän myöhemmäksi. Mihin isä-Oskari vastasi: "Sopii hyvin, eivät nämä asiat enää ole niin päivän päälle." Tämä vastaus tuli siis taivaskanavalta. Uutta vuotta otimme vastaan Riitta-Liisa ja Jouko Lahteron hienossa kulttuurikodissa lähellä Turun urheilupuistoa. Alkuun ihastelimme Reino Keron villasukkia, jotka hänen sisarensa oli taidokkaaksi kutonut ja jotka mukavasti lämmittivät 80-vuotiaan professorin jalkoja. Hienoa oli tutustua isännän maalaamiin ikoneihin, joita hän oli tehnyt Turun työväenopiston ikonikerhossa. Yhden maalauksen tekoon kului noin vuosi (kaksi tuntia kerran viikossa). Osan ikoneista Jouko oli antanut lastensa perheille, mutta runsaasti niitä oli myös kotosalla, kuten alla olevista kuvista näemme. Kiintoisaa oli kuunnella Joukon esitystä ikonitaiteen teosta ja jokaisen kuvan historiasta. Kuvasarjan viimeisin kuva on joulun ikoni. Ortodokseilla ikoneita on myös pääsiäiseksi. Riitta-Liisa ja Jouko. Parhaat kiitokset hienosta juhlaillasta.