Sunday, July 3, 2022
Hienot kesäjuhlat - Sakke täytti 18 vuotta
Lauantaina saimme viettää hienot juhlat Eirassa Halosten residenssissä. Kun sää oli kertakaikkisen lämmin, nautimme yhdessäolosta taloyhtiön puutarhassa kastanjapuiden varjossa. Paikalla oli kolmisenkymmentä Sakken lähisukulaista ja ystävää. Muun muassa kaikki kolme kummia - Iina, Elli ja Jussi olivat paikalla. Kuvakavalkadin aluksi 18-vuotias Sakke odottavissa tunnelmissa ennen vieraiden tuloa.
Sakkesta on vaikea olla pitämättä, ja tämä näkyi myös vieraiden iloisista olemuksista.
Tilaisuuden ensi visiitti oli, kun Jussi toi paikalle elämänkumppaninsa Lauran, joka oli kaikin puolin mukava ja fiksu tuttavuus. Onnea vaan nuorelle parille.
Onnittelumaljojen yhteydessä Susanna ja Timo toivottivat vieraat lämpimästi tervetulleiksi, minkä jälkeen HP jakoi Sakkelle ja Kustille, jonka syntymäpäivä oli ollut viikkoa aikaisemmin, lahjakirjat, nobel-tasoisten kirjoittajien teokset maailman talouselämästä. Lisäksi Sakke sai HP:ltä perinteisen koulustipendin. Sama kirjekuori oli varattu myös Jaakolle, joka yhdessä vanhempiensa kanssa tuli paikalle pari tuntia myöhemmin. Halosten sisätiloissa odottivat Timon hankkimat ja valmistelevat monipuoliset herkut. Ulla puolestaan oli leiponut kaksi isoa täytekakkua.
Aterian jälkeen juhlailta jatkui iloisen seurustelun ja hyvän viinin merkeissä. Kenelläkään ei ollut mihinkään kiirettä.
Sakken synttärit oli jaksotettu siten, että omaisten ja lähiystävien jälkeen tulivat Sakken koulukaverit joten juhlat, jotka olivat alkaneet klo 16, jatkuivat puoleen yöhön saakka. Osa nuorista jatkoi iltaa vielä Helsingin yöelämässä, mihin saakka, sitä HP:lle ei ole kerrottu. Tämän raportin lopuksi HP kiittää vielä kerran illan emäntää ja isäntää. Olihan hienot juhlat. Ja Sakelle uudemman kerran lämpöiset onnittelut.
Subscribe to:
Posts (Atom)