Maija Poppanen - vanha musikaalihitti

Lauantai-iltana 6. maaliskuuta ohjelmassa oli käynti vanhempien lasten kanssa Helsingin Kaupunginteatterissa katsomassa koko perheen musikaalia Maija Poppasesta. Tiedäthän tuon kiehtovan lastenhoitajan, joka osaa lentää ja tehdä taikatemppuja. Sekä lisäksi antaa korvaamattomia ohjeita elämää varten, kuten: asiat onnistuvat kunhan jaksat ponnistella, ja jokaisella meistä on läheisiä, joilta saamme tarvittaessa tukea ja ymmärrystä.



Ullanlinnasta pääsimme mukavasti spåralla Hakaniemeen, lähelle teatteria (ent. Kallion Työväenteatteri). Raitiovaunu on lasten mielikulkuväline.

Katsojien enemmistö oli lapsia, jotka olivat tulleet näytökseen joko vanhemiensa tai isovanhempiensa kanssa. Yhtä hauskaa oli kaikilla. Kyllä isot teatterit osaavat, on hyviä näyttelijoita ja komeat lavasteet. Maija Poppasen musiikki on ikivihreää, peräisin 1930-luvulta.

Tällä kerralla osasimme valmistautua väliaikaan ja tilata juomat etukäteen, jolloin pöytäkin oli meille varattuna.

Kun musikaali kesti iltakymmeneen, serkukset Veera ja Kusti yöpyivät Jääkärinkadulla ja jaksoivat vielä seurata television iltaohjelmaa.

Renesanssi-ilta Turun linnassa

Saimme kutsun vanhan opinahjoni ja työpaikkani 90-vuotisjuhliin 26. helmikuuta. Päiväjuhla oli Vanhassa Akatemiatalossa. Kuvat jäivät vaisuiksi, kun hienoa tunnelmaa ei tohtinut salamavalolla häiritä.

Illalla oli rehtorin (vanha assistenttikaverini Keijo Virtanen) vastaanotto ja renesanssi-illallinen Turun linnassa Juhana-herttuan ja Katarina Jagellonican hengessä. Kutsuttuja oli runsaat 300, joten Kuninkaansali ja Kuningattarensali olivat täynnänsä. Alkucocktailit nautittiin linnan tulohallissa.

Tuttuja oli paikalla mukavasti, kuten pöytänaapurini, oopiskelutoverini Olavi Koivukangas ja valtio-oppinut Jaakko Nousiainen, joiden kanssa pohdiskelimme nykypuolueiden tilaa, varsinkin keskustan ja demarien puheenjohtajaongelmia. Kovin pitkästi emme aiheesta puhelleet, koska politiikka ei kuulu hyviin pöytätapoihin, kuten ei uskontokaan.

Turkulaiset näyttelijät esittivät sekä Juhanaa ja Katarinaa että muuta hoviväkeä ja antoivat samalla tietoiskuja Turun linnan historiaan ja tapakulttuuriin 1500-luvulla. Kertoivat mm. sen, että alkuaikoina linnassa syötiin sormin, kunnes puolalaisprinsessa tympääntyi metsäläistapoihin ja tuotti Krakovan hovista sen aikaiset innovaatiot, haarukan ja veitsen.

Lautasia ei vielä Suomessa käytetty, joten niin alkuruoat kuin pääruokakin syötiin riusleivän päältä. Tapana 1500-luvulla oli, että leivät juhlien jälkeen jaettiin ulkona odottaville köyhille. Näin herttua hoiti omaa ja hovinsa pr:ää. Pääruoka tuotiin pöytiin komeiden lankkujen päällä. Illallinen kesti viitisen tuntia.

Veera ensi kertaa palkintopallilla

Veera on viime syksystä alkaen osallistunut muutaman kerran eteläisen Suomen (rajana Seinäjoki-Lappeenranta -linja) taitoluistelijoiden kilpailuihin eri kaupungeissa. Tähän asti hänen sijoituksensa on ollut siinä 10. paikkeilla. Eilen lauantaina menestys parani kun Veera sijoittui omassa sarjassaan Tampereella kolmanneksi. Tampereen kuva on Veeran äidin Satun ottama.

Viime vuonna Veera sai seuraltaan Espoon Taiteluisteluklubilta ahkerimman harjoittelijan kiertopalkinnon. Ensimmäisen kilpailukauden nouseva trendi osoittaa, että työ alkaa tuottaa tulosta.

Myöhemmin lauantaina Jääkärinkadulla pidettiin pienet juhlat, kun Veera ja vanhempansa kävivät hakemassa Jaakon, joka oli ollut kisamatkan ajan isovanhempien luona yökylässä. Veeraa onniteltiin ruusun kera.

Lopuksi Veera teki yleisön pyynnöstä vielä spakaatin.

Ystävänpäivä Ullanlinnassa

Heimomme vietti Laskiaissunnuntaina kolmivaiheisen Ystävänpäivän. Ensin tapasimme Haloset Ullanlinnan Lohikäärmepuistossa, jossa Kusti ja Sakke keskittyivät laskemaan mäkeä.

Päivän kiistaton hymypoika oli Sakke.

Toisessa vaiheessa kokoonnuimme Cafe Ursulaan, joka on Helsingin suosituin sunnuntainen tapaamispaikka. Heimo täydentyi, kun Juhan perhe tuli mukaan Veeran luisteluesityksen ja Jaakon jääkiekon päätyttyä. Tarjolla oli hernekeittoa ja lettuja.

Ohjelmamme päättyi Jääkärinkadulla, jossa joimme kahvit ja kaakaot ynnä söimme kotitekoiset laskiaispullat.

Eläkeläisen kiireitä: Tallinnasta Lahteen

Kulunut viikko meni mukavasti kun vietimme sunnuntaista torstaihin ns. "hemmottelulomaa" (Ikaalisten Matkatoimiston ilmaus) Kalev Spa -hotellissa, josta olen kertonut jo parina vuonna aikaisemminkin. Ohjelmassa oli entiseen tapaan vesijumppaa, erilaisia hierontoja, jalka- ja kasvohoitoja sekä kuntosalia.

Kulttuuriantia edusti Pjotr Tsaikovskin baletti Joutsenlampi (Luikede Järv) Estonia-teatterissa. Aivan loistava esitys. Upeaa musiikkia täydensivät yhtä upeat tanssijat (noin 50) ja hieno lavastus. Yleisön aplodit olivat valtavat, sellaisia en muista koskaan ennen tavanneeni.

Tsaikovskin muusikkia täydensi käynti Puskin-ravintolassa, joka sijaitsee Vanhan kaupungin portin tuntumassa Venäjän kulttuurikeskuksen sivurakennuksessa.

Perjantaiaamuna matkustin junalla Lahteen, Suomalaisille Historiapäiville (11.-13.2.) jossa vuoden yrityksenä esillä oli Valio. Siitä kertoi ensin Valion vienti- ja innovaatiojohtaja Veijo Meriläinen. Minun esitelmäni aiheena oli "Nobel-tason tutkimus Valion kasvutekijänä". Kuulijoita oli nelisen sataa, joten historia näyttää kiinnostavan. Historian Ystäväin Liitto, jonka ensimmäinen puheenjohtaja muuten oli J. K. Paasikivi 1920-luvulla, järjesti päivät nyt jo 11. kerran, ja perinteisesti Lahdessa.

Veeran uusi ennätys - 52 lettua

Vanhempiensa Tallinnan-matkan aikana Veera ja Jaakko olivat perjantaista lauantaihin Jääkärinkadulla. Pari mukavaa tapausta mahtui tähänkin käyntiin.

Jaakko rakensi arkiolohuoneen kirjoituspöydän alle itselleen majoitustilat yöpymistä varten. Sitä lapset sitten testasivat ennen nukkumaan menoa.

Lauantaina aamiaisena olivat letut, joita meillä on tapana syödä yhtä säännöllisesti kuin saunamakkaraakin. Veera teki jälleen uuden ennätyksensä - 52 lettua, parannusta entiseen kaksi. Toki letut olivat sitä pienempää mallia, halkaisijaltaan 7,5 senttiä. Laittakaahan tietoa, jos olette joskus panneet paremmaksi.

Kuvaa myös arkipäivän tilanteita

Tiistaina 2.2. olin Kansallisarkiston kutsuseminaarissa, jossa tarkastelun kohteena olivat elämäkerrat ja yksityisarkistot. Mukana olivat mm. Mauno ja Tellervo Koivisto, Max Jakobson, Marjatta Väänänen ja Jaakko Valtanen. Alustuksia pitivät Riitta Uosukainen, Erkki Tuomioja ja Kaari Utrio. Tapasin seminaarissa myös vanhoja tuttuja kuten Keijo Kulhan ja Veikko Löyttyniemen.

Nostan seminaarista esiin vain yhden asian. Kauno- ja tietokirjailija Utrio korosti valokuvien merkitystä historian lähteenä. Sitä hän valitteli, että ihmisten arkipäivästä kuvia löytyy kovin vähän, kun tapana on kuvata erilaisia juhlia, matkoja tai ystävien tapaamisia.

Niinhän se on, että kamera on mukana yleensä silloin kun on odotettavissa jotakin arkirytmistä poikkevaa.

Laitan juttuuni uunituoren kuvan kun Sakke tuli yllättäen yökuvaan ja kun hän valitsi iltasatunsa aiheeksi Walt Disneyn Kummitustalon. Iltasatuhan on arkipäivään kuuluva vakio, joskin tällä kertaa sillä tavalla poikkeava, että satua ei luettu kotosalla.