Tuesday, October 12, 2010

Hauskat synttärit Tallinnassa

Kuten viime viikolla kerroin, Sweat Saturday kokoontui lauantaina 9.10. Tallinnassa hotelli Centralin Lobbyssa. Meitä oli paikalla vajaa kymmenen.

Päätapahtuma oli kuitenkin Heikki Arolan 60-vuotisjuhlat, joita vietettiin melkein pari päivää. Johanna oli järjestänyt matkan ja kutsunut mukaan 21 sukulaista ja ystävää.
Juhlaillallinen tarjoiltiin gruusilaisessa ravintolassa Pirosmanissa muutama kilometri Tallinnan keskustasta. Pääruokana olivat avotulessa paistetut lampaankyljykset, kuusi kappaletta kullekin. Ruokajuomana oli Gruusian (tunnetaan myös Georgiana) punaviineja ja snapseja.
Me kaikki mahduimme pitkän pöydän ääreen, jossa kuuntelimme myös koko joukon puheita. Ja tietysti Heikille laulettiin.

Osa ryhmästämme piipahti iltamyöhään yökerhossa, mutta kuvia siellä ei otettu.
Sunnuntain ohjelmassa oli klo 12 Estonia-teatterin esittämä Léo Delibes´n Coppelia-baletti. Taidokasta, kaunista tanssia.


Väliajalla meille oli varattu taetterin lämpiössä valmiiksi katetut pöydät.

Helsinkiin saavuimme Superstar-laivalla siinä klo 20:n paikkeilla.
Johanna ja Heikki - Suuret kiitokset hienosta juhlamatkasta.

Tuesday, October 5, 2010

Sweat Saturday Tallinnassa

Kun sattuneesta syystä tiedän, että koko Sweat Saturdayn kantajoukko on ensi lauantaina Tallinnassa (osana isompaa ryhmää), esitän, että tapaisimme 9.10. hotelli Centralin lobby-baarissa klo 16.
Syksyn ohjelmahan on alkanut vaihtelevasti. Ensin kokoonnuimme Storyvillessä ja viime lauantaina kantapaikassamme Kappelissa.
Kappelissa olivat mukana myös kaukaisimmat (toistaiseksi) vieraamme, Pirkko ja Simo Soininen Kajaanista. Vähän tosin tuntuu siltä, että hekin ovat palaamassa takaisin pääkaupunkiseudulle - Mummola-palveluja näet on työlästä hoitaa Kajaanista käsin. Olisivat siis paluumuuttajia, kun asuivat lähes työuransa ajan Kauniaisissa.

Monday, September 27, 2010

Lyhyt matka Urheilumuseosta Storyvilleen

Urheilumuseo Stadionilla on ihan mukava museo. Viime viikot siellä on ollut RR-ajaja Jarno Saarisesta (1945-73) kertova näyttely. Jarnohan ehti nousta lajinsa legendaksi vaikka kuoli nuorena Monzan ajoissa toisten tekemiin virheisiin.


Me varttuneet muistamme, miltä Jarno näytti ja että hänen lempinimensä oli Paroni. Senkin tiedämme, että hänen mukaansa on ristitty monien RR-fanien poikia varsinkin Italiassa ja Hollannissa. Ja on heitä Suomessakin. F1-ajaja Jarno Trulli on heistä kuuluisin. Päiväntasaajan Guinea puolestaan julkaisi Jarnosta postimerkin.

Ensimmäisen Suomen mestaruutensa Jarno voitti 125-luokassa Puch-Tunturi pyörällä, jossa moottori oli itävaltalainen, mutta pyörän oli rakentanut hänen silloinen pääsponsorinsa Jarnon kotikaupungissa Turussa. Tällä pyörällä Jarno ajoi myös ensimmäisen kilpailunsa ulkomailla, Salzburgissa.
Jarnon suurin saavutus oli 250-luokan maailmanmestaruus 1972. Sen hän ajoi japanilaisella Yamahalla. Hän ajoi myös isommilla pyörillä, johti 350-luokkaa kuollessaan Monzassa.

Näyttelyn kolmas pyörä oli pieni Italjet-mopo, toki Numero Uno, jolla Jarno kurvaili varikolla.

Museosta kävelin seuraavaan tapahtumaan, joka oli melkein kulman takana. Kuten aikaisemmin olen kertonut, Sweet Saturday avasi syksyn komeasti Storyvillessä Happy Hour Jazzin merkeissä. Tupa oli ihan täynnä, joten jäimme terassille, jossa oli sopivan lämmintä ja jonne musiikki - perinteistä jazzia - kuului hyvin. Sen kuitenkin päätimme, että ensi lauantaina palaamme tilavampaan Kappeliin.

Wednesday, September 22, 2010

Täydennystä vanhaan juttuun

Elokuun lopulla kerroin, miten Karhu-Kopla tutustui Helsingin komeaan yliopistomuseoon Arppeanumiin. Kerroin miten kemian laitokseksi ja yliopistomuseoksi 1869 valmistunut rakennus maksoi jopa enemmän kuin Keisarillisen Aleksanterin Yliopiston päärakennus Senaatintorin laidalla.
Kun museon ulkokuva jäi elokuussa ottamatta, laitan pari kuvaa jälkikäteen. Kuvissa näkyy myös nykyinen Valtioneuvoston linna, joka aikanaan rakennettiin keisarinajan hallituksen eli senaatin hallintokeskukseksi. Rakennus on peilikuva yliopiston päärakennuksesta torin toisella laidalla, ja siihen voit suhteuttaa Arppeanumin kokoa ja komeutta. Kaikesta näkyy, että tieteen arvostus oli keisariajan Suomessa huippuluokkaa.



Thursday, September 16, 2010

Sweet Saturday käynnistyy Storyvillessä

Minulta on jo pari kertaa kyselty, milloin Sweet Saturdayn syysistunnot käynnistyvät. Vastaan näin: ensi viikon lauantaina 25. syyskuuta klo 16. Paikaksi esitän Johannan ehdotuksesta legendaarista jazzravintolaa Storyvilleä, joka on Töölössä heti eduskuntatalon takana. Siellä on lauantaisin klo 16-19 mukavaa menoa, Happy Jazz -jamit. Miten sitten on Happy Hour -hinnoittelun laita, se selviää paikanpäällä.
Eli merkitään kalenteriin syksyn avaus ja nähdään Storyvillessä.

Saturday, August 14, 2010

Joitakin havaintoja kesäkalenterista

Kesä on mennyt vilkkaanlaisesti. Kesäkuun kuulumisista jo kerroinkin, samoin elokuun alun Luontokoulusta. Tämä blogikirjoitus on pitkänlainen, kun käsittelen aiheita heinäkuun alusta elokuun puoliväliin - Toukolasta Espoon Nuottaniemeen komean terassin avajaisjuhliin.

Heinäkuussa Toukolassa kävivät Arolat ja Haloset Helsingistä, Miettiset Kuopiosta ja Laurilat Jyväskylästä. Itse vierailimme Larjomaiden mökillä Karttulassa (fuusioituu ensi vuoden alussa Kuopioon), kummityttömme Anni Kuutin rippijuhlissa Jyväskylässä ja Savonlinnan oopperajuhlilla.
Karttulassa tutustuimme Saastamoinen-yhtiön jäljelle jääneisiin rakennuksiin, kuten vanhaan kivinavettaan, jossa oli tilaa noin 150 lehmälle ja isolle joukolle hevosia. Rakennuksen erikoisuus on, että siinä toimii menestyvä kesäteatteri, siis sisätiloissa.


Saastamoisen tehtaista oli jäljellä vanha komea savupiippi - taidokasta muurarin käsityötä.


Heimopäällikön kummityttö Anni Sofia Kuutti konfirmoitiin Jyväskylän kirkossa, jossa kummeilla oli kunnia osallistua kummilastensa siunaukseen kirkon alttarilla. Annin vanhemmat ovat Heimopäällikön entisiä journalistikollegeja, isä myös entinen oppilas, jonka väitöskirja (1994) oli ensimmäisiä Jyväskylän journalistiikassa valmistuneita.



Rippijuhlissa Annin kotona vierailivat myös "isoset", jotka lauloivat yhdessä Annin kanssa juhlavieraille.


Heinäkuun lopulla olimme Korpilahden, Jämsän ja Kuhmoisten osuuspankkien järjestämällä oopperamatkalla Savonlinnassa. Ennen oopperaa meillä oli päivällinen Olavinlinnan komeassa kuninkaansalissa, jossa oopperajuhlien johtaja ja Ruotsin kuninkaallisen oopperan johtaja kertoivat edessä olevasta esityksestä, joka oli Richard Straussin Elektra.


Ruotsalaiset laulajat olivat erinomaisia ja saivat komeat aplodit esityksen jälkeen.


Lauantaina elokuun puolivälissä juhlimme Nuottaniemessä Juhan ja Satun uutta pihaterassia, jonka Juha oli itse rakentanut. Kokoa terassilla oli muutaman kymmenen neliömetriä. Isäntäpari huokui tyytyväisyyttä.
Paikalla olivat Perkot ja Haloset Helsingistä ja Härköset Kirkkonummelta.





Juhla-ateriaksi tarjottiin maukasta merihenkistä paellaa, Villa Veronican (Timpan) tapaan laitettuna.

Lapset pelasivat koko pitkän illan jalkapalloa, eikä kokoero tahtia haitannut.


Mukava yhdessäolo jatkui aina iltapimeään saakka.

Monday, August 9, 2010

Toukolan toinen luontokoulu

Toukolan toinen luontokoulu Varpusenlinnassa oli elokuun ensimmäisellä viikolla. Oppilaina olivat viime kesän tapaan Kusti (12) ja Veera (8). Päivän ohjelma oli luettavissa aina aamutuimaan klo 6.30.

Seitsemän päivän aikana opiskeltiin monia asioita, kuten

- kartoitettiin Toukolan puolen hehtaarin tontin puusto sekä harvennettiin sitä parista kohdin oppilaiden tekemän suunnitelman mukaan

- opiskeltiin kompostoinnin periaatteita Mamman ohjauksessa
- tehtiin perinteinen Vaarunvuoren kierros, jonka aikana nautittiin retkilounas Särkijärven maisemissa
- tutustuttiin lohitilan toimintaan Joutsassa, jossa kalastettiin kolme kirjolohta päivän illallista varten
- rakennettiin pientä huvimajaa


- tehtiin telkänpönttöä itsekseen kaatuneesta vanhasta haavasta (ks. kesäkuun blogi)


- kun ilmat suosivat luontokoulua, uinti oli oppilaiden suosikkiharrastus

- juhlittiin myös Veeran nimipäivää. Puukko oli mieluinen lahja, ja sen käyttöä harjoiteltiin. Juhla-ateria syötiin Satamakapteenissa Korpilahden kirkolla

- lopuksi jaettiin todistukset ja stipendit oppilaille, joiden motivaatio ja aktiivisuus olivat huippuluokkaa
Sovittiin myös, että luontokoulua jatketaan tulevina vuosina, jolloin oppilaiksi kasvavat myös Jaakko ja Sakke kunhan parin vuoden päästä täyttävät kahdeksan vuotta. Kusti ja Veera voivat silloin ottaa vastuuta koulun opetuksesta.