Monday, November 1, 2010

The Metropolitan Opera Helsingissä

Lauantaina klo 11.00 - 16.30 seurasimme Helsingin Kinopalatsissa suoraa lähetystä New Yorkista, jossa Metropolitan esitti Modest Musorgskin oopperan Boris Godunov. Laulajat olivat Godunovia (saksalainen René Pape) lukuunottamatta kaikki venäläisiä. Komeasti lauloivat ja elokuvateatterin äänentoisto oli erinomainen, samoin kuva isolla screenillä, lähikuvat vaikuttavia. Oopperan seuraamista helpotti suuresti se, että venäjänkieliset laulut oli tekstitetty englanniksi.
Säveltäjä kirjoitti libreton Aleksandr Pushkinin näytelmän pohjalta. Kantaesitys oli Pietarin Mariinski-teatterissa 1874. Suomen ensiesitys oli 1925 Suomalaisessa oopperassa.
Oopperan teki kiinnostavaksi se, että se käsitteli vanhan Venäjän rajua todellisuutta: tsaari Boris Godunovia (1551-1605), ns. vale-Dmitrien aikaa, Vasili Suiskia, kirkkoa ja tavallista rahvasta.

Oopperalauantaimme jatkuvat ensi kevääseen, kun Johannan ja Heikin kanssa olemme ostaneet liput kaikkiaan kuuteen eri esitykseen.


Sunnuntaina kävimme perinteisesti kirjamessuilla, jossa piipahdimme mm. Sotahistoriallisen Seuran osastolla.
Viini- ja ruokamessujen puolelta löytyi komea, useita vuosia kypsytetty 1,2 kiloa painava italialainen parmesan-juusto, josta saattaa jäädä maistiaisia esim. Isänpäiväksi.

Thursday, October 21, 2010

Toscanan väriloistoa Kansallismuseossa

Helsingissä on menossa Italian kulttuurin ja kielen viikko, jonka ovat järjestäneet Instituto Italiano di Cultura, Suomen Kansallismuseo sekä Galleria Contempo.

Viikko alkoi komeasti Kansallismuseossa, jonne Galleria Contempo oli pystyttänyt toscanalaisen taiteilijan Riccardo Perronen noin 50 maalauksesta koostuvan näyttelyn. Perronehan on lyhyessä ajassa tullut erittäin suorituksi Suomessa, kiitos ystävämme Jorma Teittisen, joka on Galleria Contempon omistaja, ja pyörittää galleriaa lääkärintoimensa (Jyväskylässä) ohessa.


Kutsuvieraita oli arvioni mukaan toistasataa. Avajaispuheet olivat juhlavat ja buffet-tarjoilu Italian tyyliin.


Näyttely on avoinna lokakuun loppuun. Siellä todella kannattaa käydä, sillä Perrone on värin ja sommittelun mestari. Kaupat voit käydä tekemässä galleriassa, osoitteessa Lönnrotinkatu 23.


Meidän kotikokoelmassamme on kaksi Perronea, joista olen jo aikaisemmmin kertonutkin. On Perronea myös muutamilla ystävillämme Jyväskylässä. Näyttelyn avajaisissa tapasin ilokseni entisen kollegani ja nykyisen emeritus rovastin Risto Krogeruksen.

Monet sanovat, että poseerauskuvia ei pitäisi ottaa. Minusta ne ovat mukavia. Kuvassa Riccardo ja hänen suomalaisia ystäviään.

Tuesday, October 12, 2010

Hauskat synttärit Tallinnassa

Kuten viime viikolla kerroin, Sweat Saturday kokoontui lauantaina 9.10. Tallinnassa hotelli Centralin Lobbyssa. Meitä oli paikalla vajaa kymmenen.

Päätapahtuma oli kuitenkin Heikki Arolan 60-vuotisjuhlat, joita vietettiin melkein pari päivää. Johanna oli järjestänyt matkan ja kutsunut mukaan 21 sukulaista ja ystävää.
Juhlaillallinen tarjoiltiin gruusilaisessa ravintolassa Pirosmanissa muutama kilometri Tallinnan keskustasta. Pääruokana olivat avotulessa paistetut lampaankyljykset, kuusi kappaletta kullekin. Ruokajuomana oli Gruusian (tunnetaan myös Georgiana) punaviineja ja snapseja.
Me kaikki mahduimme pitkän pöydän ääreen, jossa kuuntelimme myös koko joukon puheita. Ja tietysti Heikille laulettiin.

Osa ryhmästämme piipahti iltamyöhään yökerhossa, mutta kuvia siellä ei otettu.
Sunnuntain ohjelmassa oli klo 12 Estonia-teatterin esittämä Léo Delibes´n Coppelia-baletti. Taidokasta, kaunista tanssia.


Väliajalla meille oli varattu taetterin lämpiössä valmiiksi katetut pöydät.

Helsinkiin saavuimme Superstar-laivalla siinä klo 20:n paikkeilla.
Johanna ja Heikki - Suuret kiitokset hienosta juhlamatkasta.

Tuesday, October 5, 2010

Sweat Saturday Tallinnassa

Kun sattuneesta syystä tiedän, että koko Sweat Saturdayn kantajoukko on ensi lauantaina Tallinnassa (osana isompaa ryhmää), esitän, että tapaisimme 9.10. hotelli Centralin lobby-baarissa klo 16.
Syksyn ohjelmahan on alkanut vaihtelevasti. Ensin kokoonnuimme Storyvillessä ja viime lauantaina kantapaikassamme Kappelissa.
Kappelissa olivat mukana myös kaukaisimmat (toistaiseksi) vieraamme, Pirkko ja Simo Soininen Kajaanista. Vähän tosin tuntuu siltä, että hekin ovat palaamassa takaisin pääkaupunkiseudulle - Mummola-palveluja näet on työlästä hoitaa Kajaanista käsin. Olisivat siis paluumuuttajia, kun asuivat lähes työuransa ajan Kauniaisissa.

Monday, September 27, 2010

Lyhyt matka Urheilumuseosta Storyvilleen

Urheilumuseo Stadionilla on ihan mukava museo. Viime viikot siellä on ollut RR-ajaja Jarno Saarisesta (1945-73) kertova näyttely. Jarnohan ehti nousta lajinsa legendaksi vaikka kuoli nuorena Monzan ajoissa toisten tekemiin virheisiin.


Me varttuneet muistamme, miltä Jarno näytti ja että hänen lempinimensä oli Paroni. Senkin tiedämme, että hänen mukaansa on ristitty monien RR-fanien poikia varsinkin Italiassa ja Hollannissa. Ja on heitä Suomessakin. F1-ajaja Jarno Trulli on heistä kuuluisin. Päiväntasaajan Guinea puolestaan julkaisi Jarnosta postimerkin.

Ensimmäisen Suomen mestaruutensa Jarno voitti 125-luokassa Puch-Tunturi pyörällä, jossa moottori oli itävaltalainen, mutta pyörän oli rakentanut hänen silloinen pääsponsorinsa Jarnon kotikaupungissa Turussa. Tällä pyörällä Jarno ajoi myös ensimmäisen kilpailunsa ulkomailla, Salzburgissa.
Jarnon suurin saavutus oli 250-luokan maailmanmestaruus 1972. Sen hän ajoi japanilaisella Yamahalla. Hän ajoi myös isommilla pyörillä, johti 350-luokkaa kuollessaan Monzassa.

Näyttelyn kolmas pyörä oli pieni Italjet-mopo, toki Numero Uno, jolla Jarno kurvaili varikolla.

Museosta kävelin seuraavaan tapahtumaan, joka oli melkein kulman takana. Kuten aikaisemmin olen kertonut, Sweet Saturday avasi syksyn komeasti Storyvillessä Happy Hour Jazzin merkeissä. Tupa oli ihan täynnä, joten jäimme terassille, jossa oli sopivan lämmintä ja jonne musiikki - perinteistä jazzia - kuului hyvin. Sen kuitenkin päätimme, että ensi lauantaina palaamme tilavampaan Kappeliin.

Wednesday, September 22, 2010

Täydennystä vanhaan juttuun

Elokuun lopulla kerroin, miten Karhu-Kopla tutustui Helsingin komeaan yliopistomuseoon Arppeanumiin. Kerroin miten kemian laitokseksi ja yliopistomuseoksi 1869 valmistunut rakennus maksoi jopa enemmän kuin Keisarillisen Aleksanterin Yliopiston päärakennus Senaatintorin laidalla.
Kun museon ulkokuva jäi elokuussa ottamatta, laitan pari kuvaa jälkikäteen. Kuvissa näkyy myös nykyinen Valtioneuvoston linna, joka aikanaan rakennettiin keisarinajan hallituksen eli senaatin hallintokeskukseksi. Rakennus on peilikuva yliopiston päärakennuksesta torin toisella laidalla, ja siihen voit suhteuttaa Arppeanumin kokoa ja komeutta. Kaikesta näkyy, että tieteen arvostus oli keisariajan Suomessa huippuluokkaa.



Thursday, September 16, 2010

Sweet Saturday käynnistyy Storyvillessä

Minulta on jo pari kertaa kyselty, milloin Sweet Saturdayn syysistunnot käynnistyvät. Vastaan näin: ensi viikon lauantaina 25. syyskuuta klo 16. Paikaksi esitän Johannan ehdotuksesta legendaarista jazzravintolaa Storyvilleä, joka on Töölössä heti eduskuntatalon takana. Siellä on lauantaisin klo 16-19 mukavaa menoa, Happy Jazz -jamit. Miten sitten on Happy Hour -hinnoittelun laita, se selviää paikanpäällä.
Eli merkitään kalenteriin syksyn avaus ja nähdään Storyvillessä.