Monday, April 18, 2011
Tsemppari Espoon Nuottaniemestä
Jaakko (6 v. ja Espoon Blues) vietti viikonlopun Tampereella Tappara-turnauksessa, jonne oli kokoontunut kymmeniä joukkueita ja satoja pelaajia. Hyvin Jaakko pelasikin, sillä hän sai turnauksessa Tsemppari-palkinnon. Julkisuuttakin tuli roimasti, kun Aamulehti rankkasi hänet Sunnuntai-sivustonsa etusivulla tulevaksi maajoukkue- ja NHL-tähdeksi yhdessä neljän muun nuoren pelaajan kanssa. Lehden lähtökohtana oli se tosiasia, että useimmat nykyiset huiput ovat aloittaneet kansalliset pelinsä juuri Tappara-turnauksessa.
Jaakko osoitti olevansa myös huumorimiehiä. Kun toimittaja kysyi, miksi hän haluaa pelata puolustajan roolia, Jaakko vastasi, että hän "tykkää makoilla maalin edessä". Sillä Jaakko tarkoitti sitä, että hän on valmis heittäytymään pitkäkseen maalin eteen torjumaan maalia kohti ammuttuja laukauksia. Tämähän se on puolustajan tärkeimpiä ominaisuuksia: heittäytyä juuri oikeaan aikaan, ei liian aikaisin eikä liian myöhään.
Sunday, April 10, 2011
Vaalihökkelit ja kuppi kahvia
Television vaalikeskustelut ovat olleet poikkeuksellisen tylsiä: Toimittajat toistavat samoja kysymyksiään. Puoluejohtajat taas puhuvat toistensa päälle, puheenvuorot jankkaavat teemoja, joilla äänten uskotaan ropisevan. Näissä tunnelmissa kiertelin lauantaina puolilta päivin etsien eri puolueiden vaalimökkejä. Aloitin toiveikkana Hakaniemen torilta, mutta ihme kyllä, sieltä ei minkäänlaista vaalihälinää löytynyt. Sen sijaan rautatieasemalla tulivat vastaan SDP:n ja Vasemmistoliiton vaalituvat.
Kolmen sepän patsaalta löysin sekä vihreiden että kokoomuksen mökit. Keskustan vaalimökkiä en havainnut, kun en ehtinyt kävellä Kyösti Kallion patsaalle (liekö ollut sielläkään), oli näet kiire Sweet Saturdayhin.
Empiirinen kokemukseni kierroksesta oli tämä: Yksikään ehdokas ei pyrkinyt puheilleni, joten edelleen olen yhtä tietämätön siitä, ketä pitäisi äänestaa. Muutenkin tunnelma mökeissä oli laimea, oli pakkopullan makua niin ehdokkaille kuin äänestäjillekin. Kahvia toki oli joka mökissä tarjolla. Omani nautin kokoomuksen piikkiin.

Tuesday, April 5, 2011
Lasten kanssa kaupungilla
Lauantaina teimme perinteisen kevätretken teatteriin. Kansallisessa meni "Kymmenen tikkua laudalla". Se oli hauska ja opettavainen niin kuin lastennäytelmät tapaavat olla. Kusti ja Veera istuivat omassa rauhassaan kun lippuja ei yhdeltä riviltä koko joukolle edes pari viikkoa aikaisemmin saanut.
Me muut istuimme vähän kauempana "Villen saunassa", jota nimeä Kansallisen pieni sivuteatteri kantaa. Hauskaa oli, kuten kuvasta näkyy.
Thursday, March 24, 2011
Nuottaniemen Perkot Ranskan Rivieralla
Heimopäällikkö on normaalisti tähän aikaan vuodesta tehnyt juttua Nizzasta, mutta tänä vuonna vakioviikkoamme (12) käyttää Juhan perhe. Kertoivat puhelimessa, että ilmoja on pidellyt - aurinkoista ja lämmintä on riittänyt joka päivälle.
Okiespoon kuvagalleriassa on hienoja otoksia mm. Nizzasta ja St Paul de Vencestä. Kannattaa käydä katsomassa osoitteessa: http://www.flickr.com/photos/42341074@N02
Okiespoon kuvagalleriassa on hienoja otoksia mm. Nizzasta ja St Paul de Vencestä. Kannattaa käydä katsomassa osoitteessa: http://www.flickr.com/photos/42341074@N02
Sunday, March 20, 2011
Hella W - vielä ehdit
Elokuva Hella Wuolijoesta on mennyt teattereissa jo jonkin aikaa. Lehtiarvioita siitä en ole lukenut, joten hyvä on kertoa oma mielipiteeni.
Hellasta olisi saanut vaikka kuinka syvällisen tulkinnan, mutta tähän tekijät (ohjaaja Juha Wuolijoki ja käsikirjoittaja Outi Nyytäjä) eivät ole pyrkineet vaan tehneet filminsä kepeämmällä otteella. Elokuvan kesto oli saatu lähelle täysimittaista näyttämällä pitkiä otoksia Wuolijoen romaanien pohjalta tehdyistä vanhoista filmeistä (Niskavuoret, Juurakon Hulda ym.).
Parasta elokuvassa on filmaus: maisemat, kuvakulmat ja yleinen visuaalisuus miellytti. Samoin näyttelijät ovat hyviä. Kyllä historian tuntemustakin avartaa, varsinkin jos Wuolijoen rooli viime sodissa ei ole kovin tuttu.
Saldoksi kokemuksesta siis jäi: suosittelen.

Monday, March 7, 2011
Leningrad Cowboys Racing Meksikossa
Eilen päättyneen Meksikon MM-rallin tunnelmissa muistin, että kamerassani on komea kuva, jonka otin Kansallisarkiston eteishallissa viime joulukuussa. Arkiston näyttelytiloissa oli silloin Meksikon kulttuurinäyttely, jonka houkuttimeksi oli nostettu (kirjaimellisesti isolla nosturilla) vuoden 1958 mallia oleva legendaarinen Corvette.
Auton sponsorina oli niinikään legendaarinen Leningrad Cowboys, jonka kantavoimiin kuuluva Sakke Järvenpää osallistui Etelä-Amerikan halki ajettuun kilvanajoon (La Carrera Panamericana). Järvenpään kakkoskuski oli rallitaiturina mainetta saanut Harri Rovanperä.
Sitä ei kerrottu, miten Järvenpää ja Rovanperä rallissa menestyivät, mutta auto ainakin oli vaikuttava: komeaksi rakennettu maanteiden ohjus, jonka moottorissa oli tehoa rapiat 500 hevosvoimaa.
Entä mikä on tämän tarinan opetus. Se, että hienoja löytöjä voi tehdä ihan yllättävistäkin paikoista.
Sunday, February 27, 2011
Ei Friedrich Karl vaan Karl König
Ravintola Königin äyriäisvati täytti odotukset. Mukana nauttimassa olivat Larjomaat, jotka toivat terveisiä kahden viikon kuunaripurjehdukseltaan Kuuban ja Meksikon vesiltä. Salokankaan Ulla joutui kuumeilun takia jäämään kotiin mutta lähetti terveisiä ja kumosi HP:n veikkauksen ravintolan nimestä. Nimi ei viitannut Suomen kuninkaaseen Friedrich Karliin, jonka piti hallita Suomea vuodesta 1918 alkaen nimellä Väinö I vaan Karl Königiin, joka perusti ravintolan jo 1800-luvun lopulla.
Kuten yläkuvasta näkyy, meille viidelle äyriäiset tuotiin kahdessa vadissa, toinen kolmelle ja toinen kahdelle. Alakuvassa kahdelle tarkoitettu vati, halkaisijaltaan noin 45 senttiä.
Subscribe to:
Posts (Atom)