Nuottaniemen Perkot Ranskan Rivieralla

Heimopäällikkö on normaalisti tähän aikaan vuodesta tehnyt juttua Nizzasta, mutta tänä vuonna vakioviikkoamme (12) käyttää Juhan perhe. Kertoivat puhelimessa, että ilmoja on pidellyt - aurinkoista ja lämmintä on riittänyt joka päivälle.

Okiespoon kuvagalleriassa on hienoja otoksia mm. Nizzasta ja St Paul de Vencestä. Kannattaa käydä katsomassa osoitteessa: http://www.flickr.com/photos/42341074@N02

Hella W - vielä ehdit

Elokuva Hella Wuolijoesta on mennyt teattereissa jo jonkin aikaa. Lehtiarvioita siitä en ole lukenut, joten hyvä on kertoa oma mielipiteeni.


Hellasta olisi saanut vaikka kuinka syvällisen tulkinnan, mutta tähän tekijät (ohjaaja Juha Wuolijoki ja käsikirjoittaja Outi Nyytäjä) eivät ole pyrkineet vaan tehneet filminsä kepeämmällä otteella. Elokuvan kesto oli saatu lähelle täysimittaista näyttämällä pitkiä otoksia Wuolijoen romaanien pohjalta tehdyistä vanhoista filmeistä (Niskavuoret, Juurakon Hulda ym.).


Parasta elokuvassa on filmaus: maisemat, kuvakulmat ja yleinen visuaalisuus miellytti. Samoin näyttelijät ovat hyviä. Kyllä historian tuntemustakin avartaa, varsinkin jos Wuolijoen rooli viime sodissa ei ole kovin tuttu.


Saldoksi kokemuksesta siis jäi: suosittelen.

Leningrad Cowboys Racing Meksikossa

Eilen päättyneen Meksikon MM-rallin tunnelmissa muistin, että kamerassani on komea kuva, jonka otin Kansallisarkiston eteishallissa viime joulukuussa. Arkiston näyttelytiloissa oli silloin Meksikon kulttuurinäyttely, jonka houkuttimeksi oli nostettu (kirjaimellisesti isolla nosturilla) vuoden 1958 mallia oleva legendaarinen Corvette.

Auton sponsorina oli niinikään legendaarinen Leningrad Cowboys, jonka kantavoimiin kuuluva Sakke Järvenpää osallistui Etelä-Amerikan halki ajettuun kilvanajoon (La Carrera Panamericana). Järvenpään kakkoskuski oli rallitaiturina mainetta saanut Harri Rovanperä.

Sitä ei kerrottu, miten Järvenpää ja Rovanperä rallissa menestyivät, mutta auto ainakin oli vaikuttava: komeaksi rakennettu maanteiden ohjus, jonka moottorissa oli tehoa rapiat 500 hevosvoimaa.

Entä mikä on tämän tarinan opetus. Se, että hienoja löytöjä voi tehdä ihan yllättävistäkin paikoista.

Ei Friedrich Karl vaan Karl König

Ravintola Königin äyriäisvati täytti odotukset. Mukana nauttimassa olivat Larjomaat, jotka toivat terveisiä kahden viikon kuunaripurjehdukseltaan Kuuban ja Meksikon vesiltä. Salokankaan Ulla joutui kuumeilun takia jäämään kotiin mutta lähetti terveisiä ja kumosi HP:n veikkauksen ravintolan nimestä. Nimi ei viitannut Suomen kuninkaaseen Friedrich Karliin, jonka piti hallita Suomea vuodesta 1918 alkaen nimellä Väinö I vaan Karl Königiin, joka perusti ravintolan jo 1800-luvun lopulla. Kuten yläkuvasta näkyy, meille viidelle äyriäiset tuotiin kahdessa vadissa, toinen kolmelle ja toinen kahdelle. Alakuvassa kahdelle tarkoitettu vati, halkaisijaltaan noin 45 senttiä.

Sweet Saturday tällä kertaa Königissä

Viime lauantaina sovimme, että Sweet Saturday on tulevana lauantaina ravintola Königissä, jossa on meneillään Äyriäisviikot. Tarjolla on puolikas hummeria, osteri, tiikeriravun pyrstöjä, kampasimpukka, katkarapuja sekä viher- ja sinisimpukoita. Viinisuositus on laadukas ranskalainen Trimbach.

Tapaamme siis entisen saksalaiskuninkaamme (Friedrich Karl 1918) jalanjäljissä Königissä lauantaina 26.2. klo 16. Osoite on Mikonkatu 4.

Hessenin prinssillehän kävi vähän samoin kuin Lapin Kansan päätoimittajaksi valitulle Johanna Korhoselle, paitsi että hän erosi itse ennen kuin ehti työpaikalleen. Ihan varma en ole siitä, onko ravintola saanut nimensä Friedrich Karlista. Kun yritin tarkistaa asian Googlesta, ko. sivut eivät suostuneet avautumaan. No, lauantaina asia selviää.

Sinkkiarkut ja poskellaan oleva journalismi

Kun aloitin vuonna 2006 päiväkirjan pidon, päätin, etten kommentoi maailmanmenoa, jota olin tehnyt 15 vuoden ajan kahdessa eri sanomalehdessä. Linjaksi valitsin perhe- ja ystävälähtöisen kerronnan.


Nyt teen poikkeuksen ja tarkastelen tämän viikon uutistarjontaa ja sen esillepanoa. Ykkösuutinen on ollut suomalaisen sotilaan kuolema Afganistanissa. Ikävä tapaus sinällään, mutta tolkun rajat ylittyvät komeasti, kun presidentti, pääministeri, ulkoministeri ja puolustusministeri antavat vakavina lausuntojaan (tietysti heidän on niitä annettava kun toimittajat niitä vaativat). Tai että iltapäivälehdet tekevät asiasta monen päivän ajan alkuun kolmen myöhemmin kahden ja yhden aukeaman juttukokonaisuuksia ja lisäksi pääkirjoittajat ja kolunistit panevat parastaan. Ja kun iltapäivälehdet näyttivät suunnan, ei muu media tohdi jäädä paljonkaan pekkaa pahemmaksi.


Kuitenkin kysymys oli siitä, että sotilaan uran valinnut nuori mies, siis kadettikoulun käynyt ammattisotilas (ei siis reserviläinen), sai surmansa työnsä yhteydessä työpaikalla, jonne hän oli vapaaehtoisesti lähtenyt. Vertaisin onnettomuutta lähinnä siihen, että riskialtista elämää viettävä Nokian insinööri kuolee liikenneonnettomuudessa matkalla työpaikalleen.


Juuri äsken tuli nettiin uutispätkä siitä, miten varusmies kuoli verenmyrkytykseen varuskunnassa, jonne hän ei välttämättä ole mennyt vapaaehtoisesti vaan yhteiskunnan päätöksellä. Nähtäväksi jää, minkä verran tämä tapaus jaksaa journalisteja kiinnostaa.


Ja vielä kolmaskin tapaus. Miinalaivamme Pohjanmaa on jo jonkin aikaa seilannut vartointitehtävissä Afrikan itärannikolla. Isot jutut tehtiin siitä, kun jonkun merisotilaan vaimo oli itkunpartaalla, kun ei ihan joka päivä saanut kännykällään yhteyttä mieheensä. Lähes yhtä pahalta tuntui sekin, että sotilaat joutuvat laivassaan tekemään kolmivuorotyötä.


Nämä tapaukset saavat lähes koomisia piirteitä, kun muistamme, että virallinen Suomi vannoo itsenäisen maanpuolustuksen nimiin sekä siihen, että meillä on oltava oma valmius puolustaa ison maamme kaikkia maakuntia, ihan Lappia myöten. Kun tähän uskotaan, silloin ei tietysti haluta etukäteen surra lukemattomien sinkkiarkkujen määrää. Afganistanistahan niitä on tähän mennessä tullut pitkän operaation aikana tasan kaksi.

Mitähän mahtavat ajatella sotiemme veteraanit?

Viikonloppu Saken tahtiin

Sakke (6 v) oli Jääkärinkadulla koko viikonlopun, kun vanhemmillaan oli kiiruita. Ohjelmaamme sopivat niin lapsen kuin isovanhempienkin tarpeet. Ulkona olimme niin paljon kuin pakkanen (noin 15 C) salli.

Lauantaina olimme Kappelissa Sweet Saturdayssa. Sakkenkin parituntinen sujui mukavasti, kun kummisetä Jussi Arola lähetti kummipojalleen hienon koottavan poliisiauton (Leco).

Sunnuntaina iltapäivällä oli vuorossa Kampin Gym -nimisessä paikassa jumppaharkat. Sakke viihtyi mainiosti.

Ihan vaatimatonta ei tuonikäisten harjoittelu ole, kuten alakuvamme nojapuilta osoittaa.