Kesäasuntomme kesäkauppa on Korpilahden Putkilahdessa toimiva Virran Puoti, jossa olemme asioineet kohta 25 vuotta. Puoti sai viime syksynä uuden kauppiaspariskunnan ja sen myötä myös uuden toiminnon - terassiravintolan nimeltä Voiton baari. Voitto tulee Voitto Salmelasta, joka on edesmennyt putkilahtinen taidemaalari.
Voiton baarissa on teemailtoja joka lauantai; karaokea, tanssia, jazzia ja villisikatarjoilua, josta huolehtii läheinen Simolan villisikafarmi. Viime lauantaina oli vuorossa grillattua villisikaa ja heinäkuussa on luvassa rosvopaistia.
Olimme grilli-illassa Lehtolan Marjan ja Vullin Matin kanssa. Villisika oli priimaa, rimpsut oli ensin keitetty farmilla ja sitten ne grillattiin paikan päällä. Mureaa ja maukasta. Tsekkiolut sopi mainiosti kyytipojaksi. Terassiravintola oli väkeä täynnä, ja kun aurinkokin paistoi, tunnelma oli iloinen.
Ulla tarjoili viikonloppuna vieraillemme savusiikasalaattia, heimopäällikkö grillasi lampaanfilettä ja vihanneksia. Kelpo aterioita nekin.
1 comment:
Tere kaikki,
Pakko fiilistellä, kun kohta pääsemme Suomeen, siis ensi viikolla. Taatusti tsekkaamme myös Voiton terassin ja sen villisikarimpsut.
Marjalle ja Matille terveisiä.
Mukavaa viikkoa,
Sussu
Post a Comment