Monday, August 13, 2007

Karhu-Koplan kiehtova 45-vuotismeeting


Karhu-Kopla lienee yleisimpiä nimityksiä pienryhmille, joissa raavaat urokset hyrisevät jätkäenergiaa ja hankkivat voimaa elämän taisteluun.

Meidän koplamme syntyi Turun yliopiston vapaan-ajan riennoissa 1962, siis 45 vuotta sitten, kun joukko samanmielisiä ja saman vuosikurssin historianopiskelijoita ryhmittyi tiiviiksi pienyhteisöksi, joka jo opiskeluvuosina täydentyi nykyisillä vaimoillamme. Nimensä ryhmä otti suosikkijuomastaan Porin Karhusta. Oluen silloinen valmistaja Porin Oluttehdas huomioi koplamme synnyn - meiltä vinkin saatuaan - lähettämällä Turkuun korin olutta, hienot tuopit ja rintamerkit.

Valmistumisemme jälkeen erkaannuimme kuka mihinkin. Olavi Hovi päätyi vanhemmaksi lehtoriksi Varkauteen, Simo S. Soininen hallintotehtäviin Helsingin yliopistoon, nyttemmin edesmennyt Pentti Kuopio järjestöjen ja kaupan palvelukseen Helsinkiin. Kesäisin kokoonnuimme perhekunnittain vuoronperään toistemme kesämökeille. Tähän käytäntöön tuli 1990-luvulla katkos, mutta viime viikonloppuna alkoi elpyminen kun karhukoplalaiset vaimoineen tapasivat toisensa Korpilahden Toukolassa.

Monella tavalla hauskaa oli, aivan kuten vuosikymmeniä sitten. Sovimme myös, että ensi kesänä kokoonnumme Kaarinan ja Olavin uuteen hirsilinnaan, joka on Kangasalan kunnassa lähellä Tamperetta. Paikan nimi on osuvasti Hovimäki ja sen Hovit ovat rakentaneet eläkepäiviään varten. Epäilemättä Hovimäessä sovitaan seuraavasta tapaamisesta Soinisten kesäpaikassa Sotkamossa. Meitä karhukoplalaisia yhdisti aikoinaan hyvän oluen lisäksi aito kiinnostus historiaan (ja muihinkin yhteiskuntatieteisiin) sekä tietoisuus historian yleistä ymmärrystä syventävästä ja mieltä jalostavasta vaikutuksesta. Opiskelun jälkeen meille on ollut yhteistä myös harrastus kaikenlaiseen rakentamiseen; olemme tehneet taloja, kesämökkejä ja saneeranneet kerrostaloasuntoja. Eikä tämänkään työn jäljessä ole ollut isommin moittimista.

2 comments:

Anonymous said...

Tere taas Faija ja muut lukijat,

Mukavaa, että blokissa on vipinää. Ja oikeastaan vielä mukavampaa, että kirjoittelua on viime aikoina ollut ystävistä. Olen samaa mieltä - eli mikäs sen voittanutta kun hyvä ilta ystävien seurassa!

Terveisiä kaikille ja tietenkin Karhu-koplalle.

GrillSymbol said...

Kulmabaari rules

oki