Pieniä ekotekoja

Juhan blogikolumnin (ks. Okin Blogi 12.9., linkki Heimopäällikön päiväkirjasta) innoittamana kävin lamppukaupassa ja ostin energiaa säästäviä lamppuja. Ne maksoivat enemmän kuin perinteiset hehkulamput, mutta ovat niiden lukematkin kovaa luokkaa. Vai mitä sanotte näistä faktoista: Ekolamppu kestää käyttöä 15 000 tuntia, mutta hehkulamppu vain 1 000 tuntia. Ekolamppu kuluttaa sähköä ainoastaan 20 % samawattiseen hehkulamppuun verrattuna.

Ei muuta kuin lamppuja vaihtamaan!

Juhan kanssa Nurmeksessa

Juha ja Satu laajensivat äskettäin yritysrypästään ja ostivat firman, jonka tuotevalikoima ja muu tarpeellinen tieto löytyy osoitteesta http://www.lelunetti.fi/ Kun yritys on tähän saakka pitänyt päämajaansa Nurmeksessa, kävimme Juhan kanssa eilen noutamassa yhden autokuormallisen firman tuotteita ym. Lähdimme aamukahdeksalta ja takaisin Jyväskylässä olimme viiden pintaan. Juha ajoi illalla vielä Espooseen, jonne yrityksen kotipaikka siirtyy virallisesti lokakuun alussa.

Autona meillä oli Juhan ja Tommin yrityksen PEX-Locistics´n iso Citroen. Tarkka lukija huomaa, ettei firman nimi enää ole Pietari Express, niinkuin se oli yli kymmenen vuotta, vaan nimen kattavuutta on laajennettu kun toiminta-alue käsittää koko Venäjän Uralista länteen ja kun yrityksen palvelut ovat monipuolistuneet. Alkuperäinen nimi sisältyy kuitenkin PEX-lyhenteeseen.

Matkalla piipahdimme katsomassa Nurmeksen Osuusmeijerin nykyisiä rakennuksia. Kovin vaatimattomia olivat, eikä paikallinen osuusmeijeri enää ole paikkakunnan ylväimpiä yrityksiä kuten joku vuosikymmen sitten. Vuonna 1899 perustettu Nurmeksen Osuusmeijeri on sillä tavalla kiintoisa, että se on ainoa Valion 1905 perustaneista 17 osuusmeijeristä, joka edelleen jatkaa omalla nimellään. Mitään omaa meijeriä tai muuta tuotantoa sillä ei enää ole. Se lukeutuu Valion omistajaosuuskuntiin ja sen tehtävänä on kerätä ja toimittaa Nurmeksen seudun maidot Valion tuotantolaitoksiin.

Paluumatkalla poikkesimme ysitien varressa ennen Hankasalmea (siis Kuopion suunnasta ajellessa) olevaan mainioon Tiinan Tupaan, josta ostimme herkullisen ahvenkukon. Sen olin tilannut jo keskiviikkona Kuopion matkallani. Tiinan uunissa paistuu joka yö viitisentoista kalakukkoa, ja ne myydään loppuun jo aamupäivällä. Jos siis Tiinan ahven- tai muikkukukon haluat, tilaa se etukäteen. Koska tämä palsta pyrkii myös palvelemaan lukijoita, laitan tähän Tiinan Tuvan puhelinnumeron: 017-534074.

Nobel-voittajan matkassa Kuopiossa

Eilen matkustin Kuopioon, sikäläisen yliopiston pääkirjastoon, johon Valio 1985 lahjoitti kemian nobelistin (1945) A. I. Virtasen ja hänen johtamansa Biokemiallisen tutkimuslaitoksen kirjaston vanhimmat teokset, noin 1200 nidettä ja ison joukon sarjajulkaisuja ja tiedelehtiä. Uudemmat teokset liitettiin Valion tutkimuskeskuksen kirjastoon.

A. I. Virtasen kokoelma on hienosti esillä heti pääkirjaston tuloaulassa, kuitenkin omaksi osastokseen järjestettynä. Kiintoisaa antia minulle, Suomen ainoan tiedenobelistin elämäntyön ja perinnön tutkijalle, olivat Virtasen ohjaamat kaikki 36 väitöskirjaa, joista ensimmäinen on vuodelta 1930 ja viimeisin Virtasen kuolinvuodelta 1973.

Valio, joka käytännössä rahoitti Virtasen ja hänen tutkimuslaitostensa toiminnan 1920-1973 (Virtanen oli koko ajan myös Valion tutkimusjohtaja), tarjosi kokoelmaa ensin Helsingin yliopistolle, jossa Virtanen oli opiskellut, väitellyt ja toiminut proffana. HY ei kuitenkaan luvannut sälyttää kirjoja yhtenäisenä kokoelmana vaan olisi hajoittanut teokset eri puolille. Tätä Valio ei katsonut nobelistin arvolle sopivaksi ja niin kokoelma sijoitettiin Kuopioon, joka otti sen ilomielin ja näyttävästi vastaan.

Myöhemmin, 1989, Kuopion yliopisto perusti kirjalahjoituksen inspiroimana biotieteisiin keskittyvän monipuolisen AIV-instituutin, jossa nykyisin työskentelee päälle 200 tutkijaa ja toimihenkilöä ja joka tuoreen kansainvälisen arvion mukaan on Kuopion yliopiston "kruununjalokivi". Alunperin tarkoitus oli perustaa instituutti Helsingin yliopiston yhteyteen, mutta sekään ei sopinut, sen verran jälkikekkoslaista henkeä oli, enemmän kuitenkin valtionhallinnossa kuin yliopistossa.

Ehkä HY:n väkeä vähän kismitti sekin, että Virtanen ilmoitti koko ajan, myös proffana ollessaan, osoitteekseen Valion laboratorion, jossa hän sekä teki tutkimusta, opasti opiskelijoita että piti luentonsa. Myös omat ja oppilaidensa tutkimukset hän julkaisi (pl. väitöskirjat) Valion tutkimussarjassa. Näin AIV osoitti kiitollisuuttaan rahoittajalleen, jonka veroiseen panokseen maan suurin yliopistokaan ei olisi koskaan pystynyt, ei sinnepäinkään. Kun Virtanen 1948 valittiin päätoimiseksi akateemikoksi ja Suomen Akatemian esimieheksi, silloinkin hän jatkoi Valion laboratorion johtajana, tosin palkkaa Valio ei enää voinut maksaa, sen Akatemian säännöt kielsivät.

Kuopioon pääsin Ullan kyydissä. Hän osallistui yliopiston farmakologian laitoksen järjestämään ikääntyvien lääkehoitoa koskevaan kurssiin.

Hyvä tuppaa tulemaan

Aloitimme Ullan kanssa 49 neliön kerrostalokaksion saneerauksen kesäkuun alussa ja remontti oli valmis syyskuun ensi päivinä. Jyväskylän Mäki-Matissa, Esankadulla lähellä yliopistoa ja ammattikorkeakoulua, sijaitsevassa huoneustossa laitoimme uusiksi melkein kaikki, vain kylppärin kaapelit kelpuutimme, nekin saumasimme uudelleen.

Mitään tarkkaa tuntipäiväkirjaa emme pitäneet, mutta töissä olimme keskimäärin neljänä päivänä viikossa keskimäärin viisi tuntia. Näin laskien kokonaistuntimääräksi saamme 480 tuntia. Lisäksi paljon aikaa kului - niin kuin remonteissa on tapana - rautakaupassa. Myös auto pysyi liikkeessä: Kun kesän aikana ajoimme noin 5 000 kilometriä, siitä ehkä puolet oli ajoa Esankadulle ja rautakauppoihin.

Kun laskemme työtunnin hinnaksi 30 euroa, saamme oman työmme arvoksi 14 400 euroa. Tarvikkeisiin, joista keittiön kalusteet ja astianpesukone olivat kalleimmat, meni 4 200 euroa. Kun asunto syksyllä myydään, siitä saatava hinta lopulta ratkaisee, kuinka kannattava projektimme oli. Pelkästään rahan takia emme remonttia tehneet. Me nyt vain satumme tykkäämään erilaisesta rakentamisesta.

Kolmena päivänä meillä oli talkooapua paikalla: Juha auttoi yhden päivän lattialaminaattien asennuksessa. Juhan appi Jääskeläisen Pekka, jonka Opel Omegassa on vetokoukku, auttoi vanhojen keittiökalusteiden roudaanisessa peräkäryllä kaatopaikalle ja uusien kalusteiden noudossa Keittiö-Jätistä. Vanha hiihtokaverini Peltoniemen Antti, Korpilahden ex-rakennustarkastaja, ratkaisi pari itselleni visaista sähköliitännän ongelmaa. Kiitos vielä heille.

Ensimmäiset ostajaehdokkaat ovat jo käyneet paikalla ja kiitelleet lopputulosta. Samaa mieltä olemme itsekin. Eli pohjalaista sanontaa mukaellen: "Hyvä tuppaa tulemaan, vaikkei niin kauheesti yritäkkään."