"Aikamoisia mulkkuja"

Viime maanantaina toimme Jyväskylästä toisen muuttokuorman tänne Helsingin Jääkärinkadulle. Jyväskylän asuntomme jäi vielä asumiskelpoiseksi ja omaan käyttöömme. Muutossa käytin jyväskyläläisen muuttofirman kuorma-autoa, jonka miehistönä oli kaksi nuorta miestä; oppisopimuskoulutuksessa oleva Janne ja hänen apumiehensä, joka hankkii opiskelurahoja tekemällä muuttokeikkaa aina kun on sopivaa aikaa.

Taloyhtiömme huoltoliike oli luvannut järjestää talon kadun reunustan vapaaksi niin, että 9-metrinen kuorma-auto pystyisi pysäköimään talon edustalle. Sattui vain niin, että aidattu vapaa tila oli tasan 9 metriä, eikä 9-metrinen kuorma-auto siihen taivu. Kun Jääkärinkatu on yksisuuntainen, Jannelle, joka muuten sattumoisin on kotoisin Korpilahdelta, ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin pysäyttää auto keskelle ajorataa lastin purkauksen ajaksi. Ei muuta kuin varoitusvilkut päälle ja tavaroita kantamaan. Tätä kuorman purkua kesti tasan kaksi tuntia, klo 16-18, ja Jääkärinkadun liikenne oli koko tuon ajan poikki.

Kun muuttoauton perään kertyi nopeasti pitkät jonot autoja, voit hyvin arvata, millaisia kommentteja nuoret miehet joutivat kuulemaan töistä palanneilta ullanlinnalaisilta. Kommenttien lievimmät muodot olivat valojen vilkutus ja äänimerkkien käyttö. No, miehemme vain kantoivat ja me Ullan kanssa avustimme parhaamme mukaan. Paras kuulemani vastaus Jannelta, joka säilytti ihailtavasti tyyneytensä koko ajan, oli: "Mutta sanokaa, mikä olisi se toinen vaihtoehto siirtää Jyväskylästä tulleet mööbelit asuntoon."

Kun muuton jälkeen joimme kaikessa rauhassa pullakahvit, tyyni ja hiljainen Janne sentään kommentoi kuulemaansa: "Aikamoisia mulkkuja nämä helsinkiläiset." Minä koitin puolustaa nykyisiä asuinkumppaneitani toteamalla, ettei kukaan sentään hankkinut poliisia paikalle, ja lopulta kaikki tyytyivät - kun mikään muukaan ei auttanut - peruuttelemaan takaisin Korkeavuorenkadulle. Varmaan ymmärsivät, että asuminen ja autoilu pääkaupungin ytimessä on joskus tätä.