Mamma, Pappa ja Meritähti

Perjantaina klo 9-11 olimme Espoon Nuottaniemen päiväkodissa, jossa Meritähtien (s. 2004) isovanhemmille oli järjestetty mukava ohjelmallinen aamupäivä. Saimme seurustella lasten, heidän opettajiensa ja muiden isovanhempien kanssa. Lapset puolestaan esittivät runsaan puolen tunnin mittaisen musiikkikuvaelman. Tarjolla oli myös kahvia ja Karjalanpiirakoita.

Meidän Jaakko kirvoitti yleisöstä parhaat naurut. Ohjelman alussa opettaja tiedusteli, millä nimellä isoäitejä kutsutaan, kuka oli mamma, kuka mufa, kuka mummi jne. Kun opettaja tämän listan jälkeen kysyi, kuka jäi vielä mainitematta, Jaakko ilmoitti kuuluvalla äänellä, että "Pappa". No, meidän isoisien vuoro tuli heti sen jälkeen. Vaari taisi olla se yleisin kutsumanimi.

Westön ja Heiskasen näkemys vuosista 1905-1939

Kjell Westön Finladia-teokseen perustuva näytelmä "Missä kuljimme karran" Helsingin kaupunginteatterissa on parhaita näkemiäni. Hetkeäkään ei nukuttanut - niin kuin silloin tällöin käy. Tarina piti virkeänä, koska vähän väliä katsoja koki oivalluksia - sai siis itselleen pieniä älyllisiä palkintoja - että tälläistähän se oli elämä Helsingissä ja Suomessa 1905-1939.

Kari Heiskanen on paitsi upea näyttelijä myös upea ohjaaja. Ja karismaattisia olivat myös näyttelijät: Vuokko Hovatta, Pekka Valkeejärvi, Eero Aho, Niko Saarela, Leena Rapola, Pekka Huotari, Seppo Maijala, Pertti Koivula ja Sami Uotila. Komeasti soitti saksofonia myös tumma Larry Price.

Näytelmän ensi ilta oli viime keväänä. Näytöksiä on vielä muutama jäljellä. Joten menkää ihmeessä katsomaan. Ei tarvitse katua. Varsinkin jos käytte näytelmän jälkeen tuopilla maineikkaassa Juttutuvassa Helsingin työväentalossa.

Alexander Stubb ja deglobalisaatio

Ulkoministeri Alexander Stubb esitelmöi keskiviikkona Maanpuolustuskurssiyhdistyksen - jolle pitäisi kyllä keksiä sujuvampi nimi - jäsenilleen järjestämässä turvallisuuspoliittisessa illassa. Paikkana oli Helsingin yliopiston iso juhlasali.Sali oli täynnä, läsnä oli noin 750 ihmistä. Stubbia kelpasi kuunnella, sillä hän on mielestäni Suomen ainoa todella karismaattinen poliitikko pitkiin aikoihin.

Stubbin puhetta, jonka hän piti vapaasti, leimasi asioiden laaja-alainen hallinta ja erittäin selkeä jäsentely. Tämähän on tyypillistä Stubbille myös tv-haastatteluissa. Muistathan: "Tässä on kolme kohtaa... " Kiintoisa oli ulkoministerin linjaus siitä, miten maailma on viime vuosikymmeninä muuttunut. Kylmän sodan aikana maailman napoja oli kaksi, Yhdysvallat ja Neuvostoliitto. Kun jälkimmäinen romahti, napoja jäi vain yksi. Parhaillaan ollaan menossa kohti moninapaisuutta, kun talouden valtiaiden ryhmä, ns. G8, on laajentumassa G20-ryhmäksi. Suomi ei ihan tähän joukkoon mahdu, sillä osuutemme maailmantaloudesta on 0,5 %, kun se Yhdysvalloilla on 25 % ja Venäjällä 2,9. Listan yllättäjä on mielestäni pieni Hollanti 3,0 %:llaan.

Stubb kutsui tätä kehitystä deglobalisaatioksi ja korosti, että Suomen oli kyettävä rakentamaan toimivat suhteet kaikkiin talouskeskuksiin. Kysymys on moninapaisesta yhteistyöstä. Pahinta, mitä ulkomaankaupastaan riippuvaiselle Suomelle voi tapahtua, on se, että nykyisen taantuman seurauksena valtiot kääntyvät sisäänpäin turvaten omaa tuotantoaan kansallistunteella ja protektionismilla.

Suomen turvallisuuden peruspilareiksi Stubb määritteli EU:n, Naton ja Pohjoismaat, tässä järjestyksessä.

Kotiseutuoppia Ullanlinnassa: 2. kurkistus

Kuten olen todennut, hienoa Helsingin keskustassa on se, että historia elää keskuudessamme. Tammikuussa kerroin talostamme (Jääkärinkatu 4), joka valmistui 1885 Sohlberg Oy:n kiinteistöksi. Näin rakennus on osa sitä kehitystä, joka synnytti tehdasteollisuuden Suomeen.

Naapuritalossamme (Jääkärinkatu 2) taas näkyvät sodan jäljet. Keväällä 1944 punailmavoimat pommitti Helsinkiä, mm. Teknillinen korkeakoulu Hietalahdessa tuhoutui pahoin. Jääkärinkatu 2 pääsi vähemmällä, mutta pommien puremat näkyvät edelleen talon kivijalassa.

Miksi sitten kohteena oli Ullanlinna? Tähän löydän kaksi vaihtoehtoista selitystä: 1. pommit lensivät usein vähän sinne sun tänne, 2. kohteena oli läheinen Korkeavuori, jonka uumenissa toimi Helsingin ilmapuolustuksen johtokeskus. Helsingin suurpommituksiin palaan vielä myöhemmin.

Kurkistus takavuosien Rööperiin

Punavuori, puhekielessä usein Rööperi, ruotsiksi Rödberga, on Ullanlinnan naapurissa. Kaupunginosa nousi 9. tammikuuta kansalliseen julkisuuteen siitä kertovan elokuvan myötä. Kävimme katsomassa filmin viikonvaihteessa, ja pidimme näkemästämme.

Näyttelijät, ohjaus, käsikirjoitus ja kuvaus olivat erinomaiset omassa genressään. Veikkaanpa, että elokuva kilpailee koko joukosta Jussi-patsaita ensi vuoden alussa.

Paria asiaa ihmettelen: Miten Punavuoressa on 1960- ja 1970-luvulla ollut mahdollista tehdä kannattavaa bisnestä myymällä viinaa, tupakkaa ja seksilehtiä pimeillä markkinoilla niin että siitä hankki elantonsa toistakymmentä miestä? Toisekseen ihmettelin kriitikoiden väitteitä siitä, että näitä Rööperin pikku venkuloita olisi filmissa jotenkin romantisoitu. Aika onnettomia tapauksia he pohjimmiltaan olivat, monissa tosin löytyi ripaus inhimillisyyttä.

Kaikkiaan elokuva oli hienosta toteutuksestaan huolimatta synkänlainen ja vähän ahdistavakin. Mutta sitähän se oli Rööperin alamaailman todellisuuskin.