Pari uutta kohdetta Rivieralla

Olimme nyt Nizzassa kuudennen kerran sitten vuoden 2004. Vieläkin löytyy uutta ja kiintoisaa. Nizzan vastapainoksi perustettu Antibes - kaupungin perustaneet kreikkalaiset antoivat sille nimen Antipolis - oli monivuotisen työn jälkeen saanut restauroitua 1300-luvulla rakennetun Grimaldin linnan.

Linnaan on sijoitettu kohtalaisen iso Picasso-näyttely.

Pablo työskenteli linnassa muutamia kuukausia vuosina 1946-1947 ja maalasi runsaat 40 teosta. Ne plus Picasson myöhemmin lahjoittamat satakunta muuta työtä muodostavat linnan pysyvän näyttelyn.

Toinen uusi kohteemme oli Nizzan ooppera, komea vanha rakennus. Viime viikon esityksenä oli tsekkisäveltäjä Antonin Dvorakin Rusalka, tarina vedenneidosta, prinssistä ja keijukaisista.

Esitys oli upea, harvoin olemme kuulleet yhtä hyviä laulajia niin runsain joukoin. Ranskassahan heitä riittää, ja lisäksi oopperan kotimaa Italia on ihan kulman takana.

Kun oopperarakennus on vanha, ei siellä ollut omia ravintoloita. Niiden sijasta väliaikatarjoilu hoitui kadun toisella puolella olevassa Opera Pubissa.

Kolmenäytöksinen esitys päättyi puolen yön paikkeilla, ja Massena-aukio oli valoissaan entistä komeampi.

Matisse-museossa olemme käyneet pari kertaa ennenkin. Nyt siellä oli uutta Robert de Niro Seniorin iso näyttely. Pappa-Niro oli Matissen ystäviä ja taitelijana hengenheimolaisia. Ihan yhtä kuuluisa hän ei liene kuin poikansa Robert de Niro Junior, filmitähti.

Eläkepommi ja Mummola-palvelut

Meitä suurten ikäluokkien eläkeläisiä pyritään syyllistämään puhumalla eläkepommista. Tilannehan on se, että olemme maksaneet eläkkeistämme noin 25 %, jolloin 75 % jää eläkerahastojen menestyksen sekä työssä käyvien eläkemaksujen varaan. Pommi taas syntyy siitä, että yhä pienenevät ikäluokat joutuvat maksamaan ison osan suurten ikäluokkien eläkkeistä, ja kaiken lisäksi meillä on taipumus elää turhan vanhoiksi.

Olemmehan mekin kustantaneet vanhempiemme ja isovanhempiemme eläkkeitä, mutta kun meitä oli paljon enemmän kuin edeltäneitä ikäluokkia, rasitus oli pienempi.

Mikä siiten lääkkeeksi eläkepommiin? Tunnettu yhteiskunnallinen ajattelija Jukka Relander, joka on toiminut eläkeläisten ongelmia pohtivassa työryhmässä, suositteli äskettäin TV 55 -ohjelmassa lääkkeeksi sitä, että käyttäisimme surutta eläkkeitämme kaikenlaiseen kulutukseen ja siten vauhdittaisimme kansantaloutta. Sen sijaan säästäminen sukanvarteen tai pahan päivän varalle olisi turmiollista. Kuullostaa ihan mukavalta metodilta.

Relander myös korosti isovanhempien yhteiskunnallista tehtävää. Hän katsoi, että Mummola-palvelut on keskeisessä roolissa kansantulon rakentumisessa, kun isovanhemmat auttavat lastensa perheitä äkillisissä arkielämän pikkukriiseissä ja vapauttavat näin lapsiaan tekemään sitä työtä, mihin heidät on yhteiskunnassa palkattu. Sitä varten isovanhempien pitäisi muuttaa lähelle lastensa perheitä. Sata kilometriä on jo ihan liian pitkä etäisyys.

Meillä oli tänään tilaisuus osallistua bkt:n vahvistamiseen, kun Sakke sai pientä yskää eikä voinut mennä leikkikouluun. Sen sijaan hän paistoi Mammansa kanssa Jääkärinkadulla lettuja ja päätti samalla tulevasta ammatistaan: kokki S. Halosella olisi taatusti kysyntää Helsingin ravintoloissa, jotka äskettäisen arvion mukaan ovat maan parhaita.

Kymmenvuotias KOM-ravintola

Kapteeninkadulla, noin 200 metriä meiltä, sijaitseva KOM-ravintola vietti torstaina 10-vuotispäiviään. Ravintola on perustettu tukemaan sitä vanhemman KOM-teatterin liiketoimintaa.

Iltajuhla alkoi klo 17 ja jatkui aina valomerkkiin asti. Mukaan oli kutsuttu sekä kanttikset että satunnaisemmatkin kävijät. Itse kuulun jo kanttiksiin, sillä piipahdan muutaman kerran viikossa ravintolassa lukemassa iltapäivälehdet ja juttelemassa kanta-asiakkaiden kanssa. Olen mm. tutustunut moniin KOM-teatterin näyttelijöihin, joilla on ravintolassa vapaat lounaat. Esimerkiksi Laura Malmivaara on paitsi tunnettu näyttelijä myös erittäin kiehtova ihminen.

Tarjolla oli pikkupurtavaa sekä KOM-teatterin näyttelijöiden lauluesityksiä. Valovoimaa siinä ryhmässä riittää.

KOM-ravintolassa olen tutustunut myös lääkäri-kirjailija Juhani Seppäseen, joka kirjoittaa Ilta-Sanomien kolumninsa (joka toinen torstai) KOM:issa. Kun arvelin, että ravintolan nimi viittaa tunnettuun poliittiseen ideologiaan, hän torjui ajatukseni. Hänen mukaansa KOM-teatterin perustamisessa olivat mukana taistolaisten näyttelijöiden lisäksi joukko ruotsinkielisiä, ja niinpä teatterin nimeksi tuli KOM, eli tule mukaan.

Mene ja tiedä. Voihan nimi viitata myös komediaan. Joka tapauksessa KOM-illan laulut olivat voittopuolisesti taistolaistaustaisia - sinällään ihan hyviä ja hartaudella tulkittuja. Vähän erilainen esiintyjä oli vanha turkulainen Ismo Kallio (74), jonka charmi ei ole hiukkaakaan vähentynyt ikävuosien myötä.

Hauskaa oli - kaikki muu kiistetään.

Maija Poppanen - vanha musikaalihitti

Lauantai-iltana 6. maaliskuuta ohjelmassa oli käynti vanhempien lasten kanssa Helsingin Kaupunginteatterissa katsomassa koko perheen musikaalia Maija Poppasesta. Tiedäthän tuon kiehtovan lastenhoitajan, joka osaa lentää ja tehdä taikatemppuja. Sekä lisäksi antaa korvaamattomia ohjeita elämää varten, kuten: asiat onnistuvat kunhan jaksat ponnistella, ja jokaisella meistä on läheisiä, joilta saamme tarvittaessa tukea ja ymmärrystä.



Ullanlinnasta pääsimme mukavasti spåralla Hakaniemeen, lähelle teatteria (ent. Kallion Työväenteatteri). Raitiovaunu on lasten mielikulkuväline.

Katsojien enemmistö oli lapsia, jotka olivat tulleet näytökseen joko vanhemiensa tai isovanhempiensa kanssa. Yhtä hauskaa oli kaikilla. Kyllä isot teatterit osaavat, on hyviä näyttelijoita ja komeat lavasteet. Maija Poppasen musiikki on ikivihreää, peräisin 1930-luvulta.

Tällä kerralla osasimme valmistautua väliaikaan ja tilata juomat etukäteen, jolloin pöytäkin oli meille varattuna.

Kun musikaali kesti iltakymmeneen, serkukset Veera ja Kusti yöpyivät Jääkärinkadulla ja jaksoivat vielä seurata television iltaohjelmaa.

Renesanssi-ilta Turun linnassa

Saimme kutsun vanhan opinahjoni ja työpaikkani 90-vuotisjuhliin 26. helmikuuta. Päiväjuhla oli Vanhassa Akatemiatalossa. Kuvat jäivät vaisuiksi, kun hienoa tunnelmaa ei tohtinut salamavalolla häiritä.

Illalla oli rehtorin (vanha assistenttikaverini Keijo Virtanen) vastaanotto ja renesanssi-illallinen Turun linnassa Juhana-herttuan ja Katarina Jagellonican hengessä. Kutsuttuja oli runsaat 300, joten Kuninkaansali ja Kuningattarensali olivat täynnänsä. Alkucocktailit nautittiin linnan tulohallissa.

Tuttuja oli paikalla mukavasti, kuten pöytänaapurini, oopiskelutoverini Olavi Koivukangas ja valtio-oppinut Jaakko Nousiainen, joiden kanssa pohdiskelimme nykypuolueiden tilaa, varsinkin keskustan ja demarien puheenjohtajaongelmia. Kovin pitkästi emme aiheesta puhelleet, koska politiikka ei kuulu hyviin pöytätapoihin, kuten ei uskontokaan.

Turkulaiset näyttelijät esittivät sekä Juhanaa ja Katarinaa että muuta hoviväkeä ja antoivat samalla tietoiskuja Turun linnan historiaan ja tapakulttuuriin 1500-luvulla. Kertoivat mm. sen, että alkuaikoina linnassa syötiin sormin, kunnes puolalaisprinsessa tympääntyi metsäläistapoihin ja tuotti Krakovan hovista sen aikaiset innovaatiot, haarukan ja veitsen.

Lautasia ei vielä Suomessa käytetty, joten niin alkuruoat kuin pääruokakin syötiin riusleivän päältä. Tapana 1500-luvulla oli, että leivät juhlien jälkeen jaettiin ulkona odottaville köyhille. Näin herttua hoiti omaa ja hovinsa pr:ää. Pääruoka tuotiin pöytiin komeiden lankkujen päällä. Illallinen kesti viitisen tuntia.