Friday, March 12, 2010

Kymmenvuotias KOM-ravintola

Kapteeninkadulla, noin 200 metriä meiltä, sijaitseva KOM-ravintola vietti torstaina 10-vuotispäiviään. Ravintola on perustettu tukemaan sitä vanhemman KOM-teatterin liiketoimintaa.

Iltajuhla alkoi klo 17 ja jatkui aina valomerkkiin asti. Mukaan oli kutsuttu sekä kanttikset että satunnaisemmatkin kävijät. Itse kuulun jo kanttiksiin, sillä piipahdan muutaman kerran viikossa ravintolassa lukemassa iltapäivälehdet ja juttelemassa kanta-asiakkaiden kanssa. Olen mm. tutustunut moniin KOM-teatterin näyttelijöihin, joilla on ravintolassa vapaat lounaat. Esimerkiksi Laura Malmivaara on paitsi tunnettu näyttelijä myös erittäin kiehtova ihminen.

Tarjolla oli pikkupurtavaa sekä KOM-teatterin näyttelijöiden lauluesityksiä. Valovoimaa siinä ryhmässä riittää.

KOM-ravintolassa olen tutustunut myös lääkäri-kirjailija Juhani Seppäseen, joka kirjoittaa Ilta-Sanomien kolumninsa (joka toinen torstai) KOM:issa. Kun arvelin, että ravintolan nimi viittaa tunnettuun poliittiseen ideologiaan, hän torjui ajatukseni. Hänen mukaansa KOM-teatterin perustamisessa olivat mukana taistolaisten näyttelijöiden lisäksi joukko ruotsinkielisiä, ja niinpä teatterin nimeksi tuli KOM, eli tule mukaan.

Mene ja tiedä. Voihan nimi viitata myös komediaan. Joka tapauksessa KOM-illan laulut olivat voittopuolisesti taistolaistaustaisia - sinällään ihan hyviä ja hartaudella tulkittuja. Vähän erilainen esiintyjä oli vanha turkulainen Ismo Kallio (74), jonka charmi ei ole hiukkaakaan vähentynyt ikävuosien myötä.

Hauskaa oli - kaikki muu kiistetään.

3 comments:

Unknown said...

Meinaako iltapäivälehtien luku, seitinohutta Ranskalaistyyppistä iltapäiväkänniä?

Oki

Pappa's Blog said...

Hyvä kysymys: yleensä se merkitsee yhtä tuoppia tai espressoa avec. Tammikuu on tietysti luku sinänsä.
HP

GrillSymbol said...

Näinpä, näillä mennään etiäpäin

Oki