Wednesday, June 30, 2010

Kesäkuun kuvasatoa Toukolasta

Toukolan ensimmäisiä kesävieraita 14.-20.6. olivat Kusti ja Sakke. Viikolle mahtui monia ihmettelyn aiheita, kuten ikivanha iso haapa, joka oli sisältä lahottuaan joutunut antamaan periksi aurinkoon kurkoittavien oksiensa painolle ja kaatunut rantaveteen.

Viime kesän luontokoulussa asennettuihin neljään linnunpönttöön oli kahteen saatu asukkaat, toiseen talitinttiperhe ja toiseen kirjosieppo. Kustin suorittaman laskennan mukaan talitintit ruokkivat poikasiaan 36 kertaa minuutissa ja kirjosiepot 44 kertaa minuutissa. Kirjosiepoilla oli varmaan jokunen poikanen enemmän.

Veden lämpötila oli vain 10 astetta, mutta Kusti ja Sakke uivat iltasaunan aikana vähintäänkin tunnin joka kerta.

Saunan jälkeen takkatuli antoi mukavasti lämpöä. Kuvassa puunladonnan uusin malli, jonka ristimme kerrostaloksi.

Kusti täytti 12 vuotta 19.6. ja sitä tietysti juhlittiin. Samalla juhlittiin Sakken edessä olevaa 6-vuotispäivää (24.6.).

Juhlalounaan söimme Korpilahden kirkonkylän (nykyisin Jyväskylän etälähiö) uudessa rantaravintolassa, Satamakapteenissa. Hieno paikka, jossa kannattaa vierailla.


HP ja Sakke huolsivat vanhan Yamahan (2 hv), jonka Timppa vei yhdessä poikiensa kanssa Karunan mökille, jossa sillä on enemmän käyttöä.


Poikien lähdettyä saimme rantaterassille vieraiksi sorsaemon poikineen.


Juhannusta juhlimme Juhan perheen kanssa. Veera ja HP nostivat lipun salkoon.

Veera avusti isäänsä loimulohen valmistuksessa.

Wednesday, June 9, 2010

Saaristolounas ja muuta mukavaa

Viime sunnuntaille mahtui kaikenlaista mukavaa. Ensin Veera tuli Espoosta Stadiin bussilla - ensi kertaa yksin. Valitettavasti kuva tästä riemukkaasta tapauksesta epäonnistui.

Kampista menimme Jääkärinkadulle, jossa Veera ja Kusti pitivät suunnittelukokouksen ja tekivät oman ehdotuksensa kesän luontokoulun ohjelmasta. Aidon urheilijan tapaan Veera osaa rentoitua aina kun siihen on mahdollisuus. Kuva on otettu palaverin jälkeen.
Päivän päätapahtuma oli risteily Royal Linen ms. Natalialla, jossa juhlistimme Heimopäällikön taannoista syntymäpäivää (69) sekä lasten päättynyttä ja hyvin mennyttä kouluvuotta. Ohjelmassa oli kuohujuomaa, Pommacia, saaristolounas sekä stipendien ja lahjojen jako.

Sakke tutkaili maisemia Veeran kiikareilla.

Koska risteily ei ollut kovin pitkä, jatkoimme iltapäivää vielä jonkin aikaa Kappelin terassilla. Valokuvaa en ottanut, koska näitä terassikuvia tuppaa kesän mittaan tulemaan liiankin kanssa.

Wednesday, June 2, 2010

Riemuylioppilaiden tapaaminen Turussa

Saimme yo-lakin tasan 50 vuotta sitten Turun Norssissa. Meitä oli 37 A- ja B-luokilla. Nyt meitä oli juhlimassa Turun Suomalaisella Pohjalla 25. Yksi on edesmennyt, muutaman saapumisen esti sairaus ja joku ei muuten vain päässyt tulemaan.

Edellisen kerran tapasimme kymmenen vuotta sitten samassa paikassa. Kun viimeksi kerroimme kuulumisemme vuoteen 2000 mennessä, nyt päivitimme tiedot kymmenen viime vuoden ajalta: eläkkeellä oloa, matkustelua, kuntoilua ja lastenlasten hoitoa - siinä ne tärkeimmät.

Tällä kertaa mukana oli myös historian lehtorimme Olavi Miettinen, karismaattisin koskaan tapaamani opettaja. Hänen ansiotaan on, että valitsin historian pääaineekseni yliopistossa. Kun Olli puhui, nyt jo päälle 80-vuotiaana, vanha hehku ei ollut mihinkään kadonnut.
Luokkakokouksessa sovimme, että seuraavan kerran meidän on syytä tavata vähän aikaisemmin kuin kymmenen vuoden päästä. Sen verran ikä (noin 70 v.) jo alkaa painaa.