Olen tämän syksyn aikana käynyt Toimelan opiston (Ullanlinnan, Eiran ja Punavuoren setlementtitaustainen kansalaisopisto) Tehtaankadun koulun veistosalissa kerhossa, jossa entisöidään vanhoja huonekaluja. Oma projektini on satakunta vuotta vanha Piianpeili, jonka anoppini osti noin 60 vuotta sitten huutokaupasta ja joka on myöhemmin kahdesti laitettu uuteen uskoon liian helpolla tavalla eli maalattu päälle.
Runsaat viisi kesää sitten Susanna aloitti peilin entisöinnin poistamalla vanhat maalikerrokset. Hanke jäi kesken, ja peili ravistui pahasti mökillämme puuvajassa. Nyt olen sitä kunnostanut, liimannut irtonaisia paloja, tehnyt uusia, hionut ja paklannut. Tavoitteena on palauttaa peilin alkuperäinen taidokas käsityö sekä väri, joka on lähellä terrakottaa.
Myöhemmin sitten kerron, millainen peilistä tuli.
Kuvissa torstai-illan ryhmämme iloisia, motivoituneita naisia. Miehiä olemme me, opettaja ja minä. Kuvan toinen mies kun on varsinaisesti maanantain ryhmästä.
Ai niin, mikä onkaan Piianpeili? Sen teki vanhassa agraariyhteisössä renkipoika kosiessaan piikaa. Peilillä hän halusi osoittaa omat kädentaitonsa - kätevät kädet olivat liki ainoa pääoma, joka rengillä oli yhdyselämää varten tarjota. Sosiaalinen nousu alkoi siitä, kun renki tai varsinkin hänen lapsensa hyödynsivät käden taitojaan ja ryhtyivät eri alojen käsityöläisiksi.
No comments:
Post a Comment