Sakke vieraili perjantaina yhdessä muiden Helsingin keskustan ala-asteiden tokaluokkalaisten kanssa Musiikkitalossa, jossa heille kerrottiin talon toiminnasta. Heille näytettiin myös musiikkinäytelmä "Tatu ja Patu". Sakken mielestä komeinta oli Musiikkitalon pihalle runsas viikko sitten noussut Hauki-patsas. Se onkin todella vaikuttava, jota kannattaa käydä katsomassa. Patsas on oululaisen kuvanveistäjän Reijo Hukkasen teräslevyistä hitsaama: korkeutta13 metriä, painoa 49 tonnia.
Monumenttia ihastellessamme soittivat Seija ja Markku, joihin olimme tutustuneet viisi vuotta sitten Nizzassa ja vaihdelleet sen jälkeen lähinnä joulutervehdyksiä. He olivat tulleet Kymenlaaksosta käymään Stadissa ja ehdottivat tapaamista. Kun Asematorilla vietettiin parhaillaan Syystoberia, tapasimme siellä. Tarjolla oli kotimaisten pienpanimoiden sekä luomu- ja pientilojen herkkuja. Viimeksi mainittuja ostimmekin parin viikon tarpeiksi.
Sunnuntaina suuntasimme Hakasalmen Huvilaan, museoon, jossa on esillä Helsingissä valmistettuja tuotteita neljälta eri vuosisadalta. Iloksemme tapasimme museossa myös kummipoikamme Oton ja hänen kihlattunsa Even.
Esimerkiksi pianon valmistajia oli Helsingissä 1800-luvulla kaikkiaan 16. Hienoa puusepäntyötä.
Kun nopeasti kasvavassa kaupungissa oli vaurastuva porvaristo, myös hopeasepillä oli kysyntää.
Lopuksi vielä kuva taulumestarin verstaasta. Kun vaurautta oli ja sitä piti myös näyttää, taulujen kehykset mieluusti päällystettiin lehtikullalla.
Sunday, August 26, 2012
Wednesday, August 15, 2012
Sateisen kesän pilkahduksia
En muista, milloin kesä olisi ollut näin sateinen kuin nyt. Se oli haitaksi jopa sosiaalisille suhteillemme. Juhannusvieraita Espoon Nuottaniemestä meillä toki oli, kuten aikaisemmasta jutusta muistamme. Noin kuukautta myöhemmin kävivät Haloset, joiden kanssa meillä oli mieliinpainuva iltanuotio laavulla. Kusti oli "tulivastaava", ja me muut nautimme kolmensorttisista makkaroista.
Ritva ja Ilkka kävivät niinikään, ja hämärtyvään iltaan toi valoa pehmeä irkkuviski, jota oli jäänyt pullon pohjalle sen jälkeen kun Ulla oli tarjoillut Irish Coffeet.
Muutaman perinteisen tapaamisen jouduimme kurjien kelien takia perumaan, muun muassa Karhu-Koplan kesäjuhlat, jotka oli tarkoitus pitää Sotkamossa Pirkon ja Simon huvilalla. Sovimme, että syksyllä tapaamme Tallinnassa tutustumassa sen uusiin museoihin,
Ritva ja Ilkka kävivät niinikään, ja hämärtyvään iltaan toi valoa pehmeä irkkuviski, jota oli jäänyt pullon pohjalle sen jälkeen kun Ulla oli tarjoillut Irish Coffeet.
Muutaman perinteisen tapaamisen jouduimme kurjien kelien takia perumaan, muun muassa Karhu-Koplan kesäjuhlat, jotka oli tarkoitus pitää Sotkamossa Pirkon ja Simon huvilalla. Sovimme, että syksyllä tapaamme Tallinnassa tutustumassa sen uusiin museoihin,
Subscribe to:
Posts (Atom)