Thursday, August 22, 2013

Herkkusuiden matkassa Savon sydämessä

Kesän automatkan teimme Savon sydämeen, ensin Varkauden seudulle, sitten Savon pääkaupunkiin Kuopioon ja lopuksi entiseen Karttulaan, joka jokunen vuosi sitten fuusioitui Kuopioon. Lähellä Varkautta tapasimme kuopiolaiset ystävämme Merjan ja Heikin, jotka olivat äskettäin ostaneet komean hirsilinnan, jota he onnellisina esittelivät. Illan pääruokana oli loimutettua lohta erilaisine lisukkeineen. Seuraavan päivän lounas oli yllättävä mutta yhtä herkullinen sekin: isoja lettuja, joiden täytteenä oli sieniä ja jotain muuta.

Olohuoneen isosta ikkunasta avautuva järvimaisema oli kuin alttaritaulu.Maalaustaiteemme klassikotkaan eivät ole pystyneet parempaan.


Seuraavat pari päivää olimme Kuopiossa, ihailimme sen vilkasta laivaliikennettä satamassa. Illallisen söimme hotellimme lähellä olevassa Musta Lammas -ravintolassa. Se ei päällisin puolin koreile, mutta ravintolan salit ovat sitäkin kiehtovammat, ne kun on rakennettu entisen Ranin Oy:n olutpanimon varastoihin upeaksi holvistoksi. Söimme menu-listalta Kuhaa Kallaveden tapaan, ja sitä voimme vahvasti suositella kaikille blogin lukijoille. Alku- ja jälkiruokaa ei välttämättä tarvitse tilata, sillä parikin tarjoilijaa toi koko ajan erilaisia pikku lisukkeita ja herkkupaloja.

Ja kuten huomaat, ravintolaan ulkoseinään on kiinnitetty Chaine des Rotisseurs -kilpi laadun takeeksi. Paistinkääntäjien kansainvälinen järjestö on vuodesta 1248 myöntänyt laatukriteeriensä perusteella ravintoloille mainitun kilven, joka on merkittävä tunnustus aterioiden ja palvelun laadusta. Eikä vanhoilla meriiteillä voi pitkään brassailla, sillä kilpiravintolat tarkistetaan vuosittain.

 
Karttulassa Ritva ja Ilkka olivat järjestäneet hienot rapuillalliset. Ravut oli hankittu jostakin naapurikylästä. Rapujen jälkeen tarjolla oli maukas paahtopaisti.
 



Seuraavan päivän lounaaksi Ritva paistoi maittavat muikut - voissa tietenkin. Korpilahden mökille vietäväksi ostimme, kuten Savossa on tapanamme, ison ahvenkukon, josta riitti evästä pariksikin päiväksi.

Parhaat kiitokset Merjalle ja Heikille sekä Ritvalle ja Ilkalle. Ensi kesänä on meidän vuoromme vastata yhteisistä herkutteluista.

Sunday, August 18, 2013

Toisen polven maratoonari

Eilen juostiin kaksi merkittävää matatonia. Moskovan MM-kisoissa ottivat yhteen maailman parhaat, Helsinki City Marathonilla taas vähän hitaammat, vaikka juoksun voittajan, kenialaisen aika oli niinkin hyvä kuin 2.22. Mukana Helsingissä oli noin viisi tuhatta juoksijaa, Moskovassa heitä oli jonkin verran vähemmän.

Susanna, vanha Korpilahden pitäjänmestari maastojuoksussa, jatkoi heimomme kestävyysurheiluperinteitä juoksemalla ensimmäisen täysimittaisen maratoninsa. Ennestään hänellä oli takana yksi puolikas.


Heimopäällikön ottama kuva on matkan puolivälistä Kaivopuistosta, ja kuten näet, juoksu taittui iloisissa merkeissä. Ja hyvin meni loppuun saakka. Myös maraton voi olla hauskaa. Itselläni se taisi 1970-luvun lopulla, muinaisessa nuoruudessani noin 35 vuotta sitten, olla vähän liian ryppyotsaista. Mutta hauskaa se oli silloinkin.

Saturday, August 17, 2013

Jääkäri ja kylmän sodan Pohjola-aktivisti

Torstaina julkistettiin lankoveljeni Pentin uusin kirja eversti Walter Hornista. Pentti kutsuu Hornia "ensimmäiseksi jääkäriksi" sillä perusteella, että tämä oli jo 1914 Tukholmassa käynyt neuvotteluja Saksan kanssa suomalaisten sotilaskoulutuksesta.

Juhlallisessa tilaisuudessa oli mukana myös Walter Hornin jälkeläisiä, kuten hänen poikansa, ministeri Tankmar Horn.

Ostrabotnian Jääkärisali oli sopiva paikka julkistaa "ensimmäisen jääkärin" elämäkerta, koska siellä pidettiin aikanaan jääkäriliikkeen perustava kokous.

Tutkijan ja kirjailijan mieluisia tehtäviä on signeerata teostaan kiinnostuneille.

Horn-elämäkerran kustantaja on jyväskyläläinen Docendo Oy, joka on itsenäistynyt WSOY:n tietokirjaosastosta. Alkavan syksyn ohjelmassa sillä on 30 tietokirjaa, joista kahdeksan käsittelee sotahistoriaa. HP:n hyllystä löytyy Docendon aikaisempia teoksia kaksi. Molemmat ovat valokuvauksen oppaita.