Thursday, February 1, 2018
Kolme kovaa uutista
>HP:n mielestä kuluneen viikon kovimmat uutiset ovat seuraavat: Se että Lennu-koiran vaalikaranteeni loppui ja hän pääsi köllöttelemään täysipäiväisenä Saulin ja Jennyn hoteisiin.
Lennu alkaa olla niitä kuuluisimpia suomalaisia. Kun The New York Timesin toimittaja tuli Suomeen seuraamaan presidentinvaalikamppailua, hän (she) piti niitä jossain määrin tylsinä ja teki näyttävimmän juttunsa juuri Lennusta. Kun diplomaatit tänään pääsivät onnittelemaan uudelleen valittua presidenttiämme, puheen piti porukaan vanhin, siis virkaiältään Suomessa. Hän oli Nicaraguan lähettiläs, joka onnitteli presidenttiä myös tulevasta vauvasta ja samalla lähetti terveiset Lennulle.
Valio myi vuonna 2004 jäätelönsä ja kuuluisan Pingviini-brandinsä kansainväliselle Nestlélle. Nyt Valion Oulun-meijeri alkaa maaliskuusta alkaen valmistaa uutta Super Premium -jäätelöä herkkusuille. Niitä oletetaan löytyvän erityisesti Venäjältä, jossa perinteisesti arvostetaan Valion tuotteita. Jäätelö ei ole, kuten useimmat muut maitotuotteet, Venäjän boikotissa, joten aihetta on odottaa menestystä. Ja löytyy niitä Suomestakin kuluttajia, jotka eivät niin välitä siitä, mitä tuote maksaa.
Fixut taxit tulevat Helsinkiin ensi kesänä- Ne ovat Toyotan hybridejä ja keikan tasahinta on kaupungin alueella 10 euroa. Kuulostaa hyvältä. HP on jo vuosia ihmetellyt, miksi nämä hybridit eivät ole pääkaupungissa pakollisia, vaan miksi kaikilla pitää olla allansa iso Mersu tai Volvo.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment