von der Goltz kolmasti Katajanokan Kasinolla

Näinä päivinä on jaossa muutamia kirjapalkintoja. HP:n kohdalle osui kahden vuoden välein jaettava Sotahistorian palkinto, jota jakaa Suomen Marsalkka Mannerheimin perinnesäätiö. Kustantajat olivat lähettäneet raadin (kenraali, eversti, sotahistorian professori ja dosentti) arvioitavaksi 21 teosta, jotka ovat ilmestyneet vuosina 2016-2018 ja joista Haastaja Saksasta - von der Goltz ja Mannerheim (Docendo) palkittiin. Palkinto jaettiin säätiön hallituksen lounaalla Katajanokan Kasinon Marski-kabinetissa. Luovutuspuheen piti säätiön hallituksen puheenjohtaja kenraali Juha-Pekka Liitola. Palkinnon perustelut ovat luettavissa perinnesäätiön kotisivuilta: http://mannerheiminperinnesaatio.fi/ Ne kaksi muuta von der Goltzin vierailua Kasinolla ovat seuraavat: Syyskuussa HP kävi pitämässä lounasesitelmän Maanpuolustuskurssi 90:n vuosikokouksessa. Kutsun HP oli saanut lankoveljeltään Penalta, joka sattuu olemaan ko. kurssin pääsihteeri. Lokakuussa käynnin aiheena oli Senioriupseerien syysseminaari, joka toi ison Kenraalisalin täyteen. Paikalla oli likemmäs 300 kuulijaa. Tunnin mittaisia esitelmiä pitivät HP:n lisäksi professorit Martti Häikiö (kuvassa), Pekka Visuri, Ohto Manninen ja Henrik Meinander. Vielä tärkeä täydennys. Oli von der Goltz oikeasti vieraillut Katajanokan Kasinolla monesti aikaisemminkin, paikka kun oli Helsingin valtauksen jälkeen 1918 varattu saksalaisten upseerikerhoksi.

Kuuden tunnin lento vaihtui Onnibussiin

Olemme yli kymmenen kertaa käyneet kahden viikon lomalla Madeiralla, ja viihtyneet. Nyt vaihdoimme, koska kuulumme RCI-ketjuun, Miramarin Tampereen kylpylään. Näin otamme osaa ilmastotalkoisiin ja pienennämme hiilijalanjälkeämme, kun kuuden tunnin pitkä lento vaihtui kahden tunnin kotoiseen bussimatkaan. Myös matkakustannukset putosivat 1200 eurosta Onnibussin 30 euroon. Vaihto kannatti muutenkin, sillä Tampereen kylpylä on historiallisessa miljöössä, rakennettu vanhaan puuvillatehtaaseen. Saneeraus oli onnistunut, huoneemme, ravintolat, hoidot ja muut kylpyläpalvelut olivat kaikki OK. Kajaanilaiset ystävämme Pirkko ja Simo visiteerasivat Tampereella ja tapasimme yhteisellä lounaalla. Myös Olavi Kangasalta oli käymässä Tampereella ja ehdotti tapaamista. Mutta silloin teimme jo lähtöä kotiin. Tämä joka tapauksessa osoittaa, ettei Manse nysseineen ole mikään turha paikka. Kylpylän pääravintola oli nimeltään Cotton, halutaan siis arvostaa rakennuksen alkuperää. Samassa tarkoituksessa pöytäkukkina olivat puuvillapensaan kauniit oksat. Mitä muuta Tampere tarjosi, siitä eri jutussa.

Dynamiikkaa ja dramatiikkaa valokuvaan

Sanotaan, että oppia ikä kaikki. HP sai syntymäpäivänään (77 v.) vaimoltaan lahjaksi kaksi valokuvauskurssia, jotka pidettiin lokakuussa Etelä-Helsingin kansalaisopistossa Toimelassa. Ensimmäinen kurssi käsitteli digikuvauksen tekniikkaa, eikä sen anti ollut HP:lle kovin suuri, kun kurssilla opiskeltiin lähinnä kameran aukon ja suljinajan vaikutusta. HP päätti edelleen luottaa kameransa automatiikkaan. HP oli varmaan poikkeus, sillä muut kurssilaiset näyttivät kyllä innostuneilta. Sen sijaan toinen kurssi, jonka aiheena oli kuvasommittelun perusteet, innosti myös HP:tä. Tämän osion opettaja oli valokuvaaja Nina Kellokoski, luonteva ja asiantunteva opettaja. Hän korosti sitä, ettei kuvaan tule mahduttaa kaikkea vaan siinä on oltava selkeä pääkohde. Muita Ninan tärkeinä pitämiä sommittelun perusteitä ovat viivamaiset muodot, varsinkin diagonaalit, jotka voivat lävistää koko kuvatilan tai vain osan siitä. Diagonaalin katsotaan lisäävän kuvan dramatiikkaa ja dynaamisuutta. Hyvä apuväline kuvan sommittelussa on ns. kolmasosasääntö, eli kuvan tila jaetaan sekä pysty- että vaakasuunnassa kolmeen yhtä suureen osaan ja näiden risteyskohdissa, joita on neljä, sijaitsevat ns. kultaiset pisteet. Niihin, tai yhteen niistä, on turvallista sijoittaa kuvan tärkeimmät kohteet tai kohde. On myös hyvä, jos kuvassa on ns. pakopiste helpottamassa kuvan katselua. Valon ja varjon kontrasti toimii yleensä hyvin. Seuraavassa HP näyttää kurssin kotiläksyinä ottamiaan kuvia, joista opettaja antoi ihan kohtuulliset arviot. Blogin lukijat puolestaan voivat arvioida, miten em. ohjeet on niissä otettu huomioon, ja samalla silmällä katsoa, onko blogin kuvituksessa nähtävissä kehitystä. Viimeisen kuvan Kaivopuiston Rauhanpatsaasta HP otti siksi, että tehtävänä oli kuvata henkilö. Patsaan nainen oli tyynen rauhallinen komeassa ympäristössään.

Isänpäivä Amos Rexissa ja Virgin Oilissa

Isänpäiväksi HP oli kutsunut heimonsa yhteiselle retkelle Helsingin keskustaan. Matkamme alkoi Amos Rexissä, joka oli kaikille meille uusi elämys. Kuten monille muillekin, sillä väkeä oli paljon sekä jonossa museon ulkopuolella että sisällä näyttelytiloissa. Me kiertelimme vapaasti parisen tuntia, mutta mahdollista olisi ollut osallistua myös ohjattuun tutustumiseen, kuten teki seuraavassa kuvassa esiintyvä ryhmä venäläisiä. Amos Rex yhdistää vuonna 1936 rakennetun Lasipalatsin, elokuvateatteri Bio Rexin ja upouudet maanlaiset näyttelytilat yhdeksi kokonaisuudeksi, jossa vuosittain vaihtuvat näyttelyt tarjoavat elämyksiä ja yllättäviä kohtaamisia visuaalisen taiteen merkeissä. Tuloksena oli ainutlaatuinen ja vaikuttava spektaakkeli. Myös vieraat saivat osallistua taiteeseen värittämällä eläimiä ja kasveja, jotka sitten jäivät joksikin aikaa elämään seinillä, katossa ja lattialla. Moni heimomme jäsen lähti mukaan tähän taiteen tekemiseen. Sigurd Frosteruksen taidekokoelmassa, joka oli ollut 25 vuotta nähtävissä Amos Rexin edeltäjän Amos Andersonin Taidemuseossa. Maalaukset edustavat ns. jälki-impressionistista suuntaa. Seuraavassa muutama kuva näistä maalauksista, joista HP:n suosikkeja olivat Magnus Enckellin teokset. Amos Rexin julkisivua hallitsee hienosti aaltoileva kattorakennelma, josta on tullut lasten suosittu leikkipaikka. Amos Rexistä siirryimme Virgin Oiliin päivälliselle. Ravintola ei tälläkään kertaa pettänyt odotuksiamme, sillä ruoka oli hyvää, palvelu moitteetonta ja miljöö sopivan henkevä. Meitä oli paikalla kolme isää. Hyvin viihdyimme, mistä lämmin kiitos kaikille.

No nyt tuli mitta täyteen

HP on viime päivinä koettanut miettiä, mitä tärkeää Yhdysvaltojen välivaaleihin oikein sisältyy. Vahvan vallankäyttäjän Trumpin asemaan vaalit eivät isommin vaikuta, eikä se näköala, jonka eräs kotoinen professori toi esille, että ne tulevat näkymään suomalaisilla bensapumpuilla, tunnu kovin tärkeältä. Jotakin hänen oli tietysti vastattava, kun toimittaja kerran kysyi; harva tohtii median edessä tunnustaa, että "en minä vain tiedä". ---- Tämänkin ison "uutistapahtuman" osalta näkyy se vanha totuus, että suomalaiseen mediaan mahtuu vain yksi asia kerrallaan. Kun välivaalit jonkin ajan päästä pakosta vanhenevat, joku toinen asia tulee tilalle, ja sen perässä kaikki arvonsa tuntevat journalistit sitten kisaavat. Onhan se kovin helppoa juosta muiden "sopulien" (vertaus Mauno Koiviston) joukossa ja puhua näistä kovin tärkeistä asioista. ---- Niin se otsikon toteamus: Mitta tuli täyteen kun tämän päivän Ilta-Sanomissa oli välivaaleista kuusi aukeamaa, siis 12 sivua, ja lisäksi pitkä pääkirjoitus. Kun vielä tv-uutisten pääjuttuina on jo päiväkaudet olleet vaalit Yhdysvalloissa, HP tässä odottelee muutaman päivän eikä katso uutisia. Ja uskoo, että jotakin muuta kertomisen aihetta maailmasta löytyy.

Ilo on seurata oppilaiden menestystä

Pari päivää sitten Suomen Kuvalehden ja Kanavan palkintogaalassa esiintyi kaksi HP:n suosikkioppilasta 1980-luvulta, Alkio-opiston journalistilinjalla opiskelleet Arja Paananen ja Arto Nyberg. Arja sai Kuvalehden journalistipalkinnon ja Arto taas juonsi juhlan. Molemmille HP opetti journalismin alkeita ja käytäntöjä ensin opistossa ja sitten Jyväskylän yliopistossa. Arja on jo pitkään ollut erikoistoimittaja Ilta-Sanomissa, joka on antanut hänelle erinomaiset mahdollisuudet keskittyä raportointiin Venäjältä. Tästä hienot kiitokset iltapäivälehdelle. Arto taas on vuosikaudet vetänyt omaa talk showtaan televisiossa. Jo opiskelun alussa Arja erottautui muista, kun hänet vuonna 1988 valittiin Jyväskylän yliopiston toimittajakoulutukseen parhaana yli 200 hakijan joukosta. Hänen aineyhdistelmänsä, jossa Venäjän kieli ja kirjallisuus oli pääaineena, teki mahdolliseksi sen, että hän heti journalistiuransa alussa suuntautui Suomelle ensiarvoisen tärkeän Venäjän kehityksen seurantaan, raportointiin ja kommentointiin. Ilman yhtään liioittelua voi sanoa, että Arjasta tuli nopeasti Suomen paras, ja myös monipuolisin, Venäjään erikoistunut toimittaja. On keskeisesti hänen ansiotaan, että Ilta-Sanomien ulkomaantoimitus erottuu edukseen muista suomalaisista sanomalehdistä. Arjan ansiot on huomattu monin tavoin: Hän on saanut Bonnierin Suuren Journalistipalkinnon kahdesti (2008 ja 2012). Hänen lehtensä Ilta-Sanomat on myöntänyt oman journalistipalkintonsa niin ikään kahdesti (2004 ja 2012). Vuonna 2012 Arja sai Pietarin journalistiliiton kunniamaininnan Kultainen kynä (Zolotoe pero). Suomen Kuvalehden arvostettu journalistipalkinto jatkaa tätä hienoa sarjaa. Onnea Arja, jatka samaan malliin.