Antonio Vivaldi Nizzan keväässä

Tämän kevään Nizzan matkamme parasta antia oli Antonio Vivaldi -konsertti Sainte Réparaten katedraalissa. Nautinnon tarjosi Rivieran alueen parhaista jousisoittajista koottu Ensemble Cafe Zimmermann: neljä viulua, kaksi alttoviulua, sello, kontrabasso ja piano. Italialainen Vivaldi eli 1678-1741 ja oli aikansa tunnetuimpia kirkkomuusikkoja ja oopperasäveltäjiä. Hän sävelsi noin sata viulukonserttoa. 1300-luvulla rakennettu katedraali löytyi aivan vanhan kaupungin keskustasta, hienosta historiallisesta miljööstä. Vai mitä sanotte seuraavista otoksista? Katedraali oli komea varsinkin sisältä, tällaista loistoa me luterilaiset voimme vain ihastella, ja ehkä vähän ihmetellä. Ensemble Cafe Zimmermann soitti kuusi Vivaldin viulukonserttoa ja vielä yhden ylimääräisen kun yleisön aplodit olivat valtaisat. Se mitä HP jäi Vivaldin ystävänä vähän kaipaamaan, oli Neljä vuodenaikaa, mutta se ei tähän ohjelmaan olisi oikein luontunutkaan. Mitä muuta Nizzassa tapahtui, siitä lisää seuraavassa jutussa.

Suomikin sai Unicef-apua 1947-1951

Perjantaina MTV lähetti puolitoistatuntisen ohjelman otsikolla Maailman tärkein ilta. Ohjelma kuvasi lasten syvää hätää, kuten nälkää, sairauksia ja kaikinpuolista puutetta, eri puolilla maailmaa. Ohjelma oli niin koskettava, että kokeneet juontajatkin liikuttuivat kyyneliin. Tarkoitus oli, että mahdollisimman moni katsoja liittyisi Unicefin kuukausilahjoittajaksi 12 euron summalla, jolla maailman köyhimmissä maissa saadaan paljon aikaan lasten hyväksi. Uusia lahjoittajia liittyikin runsaasti, sillä lähetyksen puhelimet olivat kuumina. Harva meistä muistaa, että myös me suomalaiset olemme saaneet Unicefin (YK:n kansainvälinen lastenavun rahasto) apua. Rahasto perustettiin noin vuosi toisen maailmansodan päättymisen jälkeen. Sen tuli auttaa pitkän sodan runteleman maailman sairaita ja nälkää näkeviä lapsia. Tuolloin niitä arvioitiin pelkästään Euroopassa olevan 40 miljoonaa. Myös Suomen lapset olivat kovilla. Niinpä Suomi pääsi Unicefin avun piiriin vuosiksi 1947-1951: Saimme maitojauhetta pienille lapsille, kalanmaksaöljyä, rasvaa, lihaa, kalaa, sokeria, lääkkeitä ja sairaalatarvikkeita. Koillis- ja Pohjois-Suomessa pystyttiin tarjoamaan lämmin kouluateria noin 135 000 koululaiselle. Heille se olikin päivän ainoa ateria. Muualla Suomessa lämmin kouluateria pystyttiin jo järjestämään omin voimin. Nyt on meidän vuoromme osallistua Unicefin arvokkaan työn tukemiseen.

Viisi laukausta senaatissa

Sattuneesta syystä HP ja ystävänsä Risto kävivät äskettäin Valtioneuvoston kansliassa ja tapasivat siellä Susannan, joka oli lupautunut esittelemään meille työpaikkaansa. Valtioneuvoston linnaa, jossa Valtioneuvoston kanslia sijaitsee, kutsutaan myös Senaatinlinnaksi, koska se on ollut Suomen hallinnon keskus jo Venäjän vallan aikana. Senaatinlinnan tunnetuin osa on paikka, jossa apukamreeri Eugen Schauman ampui kenraalikuvernöörin ja Suomi-syöjän Nikolai Bobrikovin kesäkuussa 1904, ja sen jälkeen itsensä. Senaatinlinnan jyhkeässä portaikossa on tapahtuman muistoksi kiinnitetty muistolaatta. Susanna näytti meille myös monia muita kiintoisia paikkoja. Pääministerin huoneeseen ja valtioneuvoston kokoushuoneeseen emme päässeet eikä kiireisiä ministereitäkään tullut käytävillä vastaan. Sen sijaan saatoimme ihastella entisiä valtiaitamme. Kiitos Susanna kun kierrätit meitä juhlallisessa ympäristössä. Blogin otsikon HP on lainannut ystävänsä professori Seppo Zetterbergin samannimisestä kirjasta. Teos on mainio esitys siitä, mistä Bobrikovin murhassa oli kysymys.

Hyvän tuulen proffajuhlat Savoyssa

Viime lauantaina HP järjesti parhaille ystävilleen ja tukijoilleen karonkan. HP:n aikaisempi tohtorikaronkka oli joulukuussa 1971. Nyt ravintola Savoyn juhlakerroksessa oli paikalla 24 juhlijaa, osa heistä tuli kaukaakin, kuten Soiniset Kajaanista, Larjomaat Karttulasta, Krogerukset ja Jaana Laitila Jyväskylästä sekä Joutsamot Maskusta. Meille syntyi hieno ja iloinen juhla - jo alkuminuutit ennen illallispöytään asettautumista osoittivat, ettei mitään pönötysjuhlaa ollut tulossa, kaikkien paikallaolijoiden oli helppoa ja luontevaa tutustua toisiinsa. Savoy puolestaan oli keittiömestari Kari Aihisen johdolla pannut parastaan, ja näkymät Etelä-Esplanadin seitsemännestä kerroksesta olivat upeat. Blogin kuvat ovat enimmäkseen Juhan ottamia. Varsinainen juhla alkoi siten, että professorihankkeen "isä", rovasti Risto Krogerus, luki tasavallan presidentin Sauli Niinistön avoimen kirjeen, jossa HP:lle luovutettiin professorin nimi ja arvo. Tätä julistusta HP ja vieraat kuuntelivat varsin keskittyneesti. Nimitys vahvistettiin presidentinesittelyssä 19. joulukuuta 2018, ja asiakirjan varmensi allekirjoituksellaan pääministeri Juha Sipilä. Ennen illallista meille esiintyi jazzmuusikko ja saksofonisti Jukka Perko, joka on HP:n serkun Heino Perkon poika ja siis Juhan ja Susannan pikkuserkku. Toisen kerran Jukka esiintyi ennen jälkiruokaa. Kaikkiaan hän soitti viisi kappaletta omina jazzahtavina sovituksinaan: Kuolleet lehdet, Kertokaa se hänelle, Stompin at The Savoy, osia Finlandiasta ja lopuksi Herraa hyvää kiittäkää. Tällä virrellä huittislainen Perkon suku on yleensä lopettaa yhteiset tilaisuutensa. Jukan ohella juhlaan osallistui myös hänen puolisonsa Katja Leppäkoski, joka on Jyväskylän yliopistosta valmistunut musiikkitieteen maisteri. Jukan soitosta on hyviä kuvia alla olevan linkin takaa löytyvästä Timon tekemästä kuvakollaasista. Juhlaillalliseksi HP oli valinnut Menu Mannerheimin, jossa alkuruokana oli Savoyn vorschmack ja ruokajuomana legendaarinen Marskin ryyppy. Iltamme seremoniamestari, prikaatikenraali ja sotahistorian dosentti Pentti Airio kertoi aluksi Marskin ryypyn taustoista ja sen jälkeen HP opasti, miten piripintaan täytetty lasi oli parhaiten huulille nostettava. Hänelle tosin kävi samoin kuin monille Päämajassa vierailleille rintamakenraaleille, joiden ryypystä osa valui lautaselle, jolloin Marski sai aiheen huomauttaa: "Kas, kenraali käyttää viinaa kastikkeena." Todettakoon vielä, että alaikäisten, eli Veeran ja Sakarin lasit oli täytetty vedellä. Vorschmackin jälkeen HP piti puheen vierailleen, kertoi yhteisistä kokemuksista ja elämyksistä. Samalla hän perusteli sitä, miksi jokainen vieras oli saanut karonkkakutsun. Pääruokana oli Kuhaa Mannerheimin tapaan, jonka jälkeen vieraat puhuivat HP:lle siinä järjestyksessä kuin HP oli heille puhunut. Ensimmäisenä oli juhlan kunniavieras Risto Krogerus, jonka ajatuksesta koko hanke lähti viime toukokuussa liikkeelle ja joka hankkeen asiamiehenä vastasi siitä, että professorianomus oli kelvollinen ja että sen allekirjoittajiksi löytyi iso määrä tukijoita. Risto on HP:n vanha ystävä vuodelta 1987, jolloin Risto, jo valmiina pappina, päätti kokeilla journalistina, suoritti alan opintoja, työskenteli muutaman vuoden Kotimaa-lehdessä, kunnes palasi entiseen ammattiinsa. Hän jäi eläkkeelle Säynätsalon kirkkoherrana ja arvostettuna lääninrovastina. Riston vaimo Sinikka puolestaan on keuhkotautien erikoislääkäri emerita,joka vuonna 2005 oli yhtenä sairaalatiimin jäsenenä pelastamassa HP:tä pahan keuhkokuumeen kynsistä. Seuraavaksi puhui professori emeritus Seikko Eskola, jota HP on 1970-luvulta alkaen oppinut arvostamaan urbaanina herrasmiehenä, pätevänä tutkijana ja aktiivisena yhteiskunnallisena keskustelijana. Hän on myös parhaita nobelisti A.I. Virtasen elämäntyön tuntijoita. Lankoveljensä Pentti Airion HP on tuntenut noin kuusi vuosikymmentä, ja molemminpuolinen arvostus on kehittynyt lujaksi veljelliseksi ystävyydeksi. Oli hienoa, että Pentti ryhtyi karonkan seremoniamestariksi. Jouhealla otteellaan ja hyvällä huumorilla hän johdatteli illan ohjelmaa jopa niin, että sovitun neljän tunnin sijasta karonkka kesti viisi tuntia. Savoylle taas pisteet siitä, että se lisännyt tätä ylitystä laskuun, olivat päinvastoin iloisia, että joukkomme viihtyi. Simo Soininen on HP:n parhaita opiskelutovereita. Hänen kanssaan perustimme yhdessäoloinstituution nimeltä Karhu-Kopla. Parhaimmillaan siinä oli kuusi jäsentä samalta historian vuosikurssilta, ja monesti vaimot olivat mukana, varsinkin matkoilla ja kesäjuhlissa. Simon aitoa ystävyyttä osoittaa hyvin se, että viime kesänä kun HP joutui sairauden takia perumaan matkansa Eino Leino -päiville Kajaaniin, Simo ilmoitti, että hän voi puhua von der Goltzista. Ja hyvin hän roolinsa hoiti, kuten HP:lle heti tuoreeltaan kerrottiin. Professori Martti Häikiöön HP on tutustunut lähemmin vasta viime vuosina, mutta hänen kirjojaan (aiheina mm. Yhdysvallat, Nokia, V.A. Koskenniemi ja P.E. Svinhufvud) on ollut innostavaa lukea jo 1980-luvulta alkaen. Krogerukselta HP kuuli, ettei Martilla ollut vaikeuksia lähteä tukemaan HP:n professorihanketta. Karonkasta keskustelimme myös siitä, mitä aiheita pitäisi ehdottomasti tutkia. Alkio-opisto oli vahvasti hankkimassa HP:lle professorin arvoa. Juhlassa opistoa edusti tohtori Jaana Laitila, jonka rehtorikaudella opisto on menestynyt paremmin kuin koskaan ennen. HP:llä ja Ullalla on tapana kerran kesässä käydä Päijänteen mökiltämme tervehtimässä nykyistä rehtoria, jolla puolestaan on määräraha varattuna entisten rehtorien lounaisiin. Kiitos Jaana ja terveiset kollegoillesi opistossa. Jaana on kuvassa oikealla. Myös Sanomalehtien liitto oli hakemuksen vahva tukija. Liiton toimitusjohtaja Jukka Holmberg aloitti journalismin opinnot vuonna 1987 kuten Ristokin. HP ehti valita hänet myös oppiaineen assistentiksi. Myöhemmin Jukka väitteli tohtoriksi (2004), ja toimi mm. päätoimittajana Salon Seudun Sanomissa ennen nykyistä tehtäväänsä. Jukkaa ei kuvattu hänen puheensa aikana, mutta hänet näet edellisestä kuvassa, istumassa Risto Krogeruksen vasemmalla puolella. Seuraava puhuja oli Timo Joutsamo, Luostarinmäen lukion historian lehtori emeritus, jonka kanssa meillä on opiskeluvuosilta monia hienoja muistoja, varsinkin kun molempien vaimot opiskelivat samaan aikaan sairaanhoitoa. Ruuhkavuosien ja etäisyyksien takia yhteys lähes katkesi, mutta on nyttemmin syntynyt uudelleen. Puheensa lopuksi Timo ojensi HP:lle MMM 2019 -teoksen, jossa esiteltiin von der Goltz -kirja. Ullalta ja Timolta tuli niin hieno kiitosviesti, että HP ei malta olla sitä blogin lopussa siteeraamatta saatuaan lähettäjiltä luvan. Dipl.ins. Ilkka Larjomaa on HP:n parhaita ystäviä jo lukiovuosilta 1950-luvun lopulta Turun Norssista. Sen jälkeen ystävyytemme hänen ja vaimonsa Ritvan kanssa on ollut varsin tiivistä, varsinkin nyt kun olemme kaikki Helsingissä. Ilkka ja Ritva ovat myös tyttäremme Susannan kummeja. Jokakesäiset rapujuhlat Karttulan mökillä ovat aina yhtä ikimuistoiset, ja ne merkitään kalenteriin niin ajoissa kuin mahdollista. Tässä vaiheessa kenraali komensi jaloittelutauon, jonka jälkeen Jukka soitti edellä mainitut kaksi kappaletta. Muuta herkkua olivat Susannan ja Veeran tunteisiin vetoavat puheet, joita monet pitivät illan parhaina. Susanna tarkasteli suhdettaan isäänsä, ja mitä muuta HP on ympäristölleen merkinnyt. Veera taas muisteli Päijänteen luontokouluja, joita pidimme joka kesäkuu noin kymmenen vuoden ajan. Veera kiitteli erityisesti sitä, että isovanhemmilla oli luontokoulujen aikaan kaikki aika varattuna lapsenlapsilleen. Ja sitten vieraiden arvio juhlastamme. Ulla ja Timo Joutsamo kirjoittivat: Olipa todella hienot juhlat! Arvokas, mutta samalla rento, hieno akateeminen henki kenraalin johdatuksella upposi meihin täydellisesti. Ympäristö oli juhlalle sopivan arvokas, maukas ateria oli rakennettu tyylillä marskin henkeen ja sitä täydensi hienolla tavalla Jukka Perkon fantastinen musisointi. Ja akateemisen tilaisuuden luonteeseen kuuluivat myös lukuisat hienot ja viisaat puheenvuorot illan mittaan. Kaksi koskettavinta tuli viimeisinä. Susannan ja Veeran puheissa, eleissä ja ilmeissä näkyi selvästi se, että olet onnistunut isänä ja pappana loistavasti. Kun edellä oleva raportti noudattelee vähän liiankin tiukasti karonkan kaavaa, on mukava liittää lopuksi linkki HP:n vävyn Timon kuvakollaasiin, jota kaunis musiikki sopivasti taustoittaa. Siinä kuvat vaihtuvat ikään kuin tajunnan virran mukaan ja samalla kertovat, että iloisesta ja rennosta illasta oli kysymys. Timon kuvien lisäksi osa kuvista on Juhan ottamia. Kollaasi löytyy täältä . Kollaasin lataus voi kestää jokusen minuutin, mutta sieltä se tulee kuin kympin raitiovaunu.