Monday, December 23, 2019
Hätäkös tässä, joulua odotellessa
Pari vuotta on Ritvan ja Ilkan kanssa ollut puhetta joululounaasta Kämpissä. Nyt menimme, eikä katua tarvinnut. Niin lounas, palvelu kuin joulukoristeltu miljöökin olivat huippuluokkaa. Oli myös ilmestynyt kirja (Docendo) Kämpin legendaarisen baarin drinkeistä, joita kävimme testaamassa.
Risto Krogeruksen HP tapasi pari päivää myöhemmin. Nautimme Kappelin Joulu Menun, jossa pääruokana oli todella mureaa villisianniskaa (tämä tiedoksi erityisesti Veeralle, jonka kanssa HP:llä on ollut kymmenisen vuotta yhteinen villasikaprojekti). Päivällisen jälkeen Risto kiirehti Musiikkitalolle kuunteleman yhdessä veljensä kanssa Beethovenin yhdeksännen, jonka RSO soitti ja josta Hesari kirjoitti seuraavana päivänä ylistävän arvostelun. HP puolestaan jäi ihastelemaan Mantan joulutoria ja Kauppatorin jouluvaloja.
Eilen sunnuntaina osallistuimme Mikael Agricolan kirkossa Jouluisten laulujen Tuomasmessun, jossa joulusaarnan piti piispa emerita Irja Askola, musiikista vastasivat Inna Vintturi yhteineen, Tuomaskuoro ja Pepe Willberg. Kirkossa tapasimme myös Susannan ja Timon, joiden kanssa nautimme vielä glögit Jääkärinkadulla.
Näissä pari kertaa kuukaudessa pidettävissä Tuomasmessuissa on ainakin kaksi hienoa asiaa: Ensinnäkin uskontoa käsitellään iloisella otteella, joskus jopa huumorilla. Toiseksi syntyy käsin kosketeltava yhteisöllisyys, jollaista nykyihmiset näyttävät kaipaavan.
Lopuksi HP toivottaa ystävilleen ja lukijoilleen Rauhallista joulua.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment