Sunday, May 10, 2020
Koronan vaan ei auringon varjossa
Vietimme Äitienpäivää niin hyvin kuin se koronan takia oli mahdollista - kaikkia hallituksen ohjeita noudattaen. Heimomme perusyksiköt aloittivat aamun brunssilla kotitiloissaan, tästä esimerkkinä Jääkärinkadun aamiainen, jonka HP oli kattanut.
Iltapäivällä klo 13 kokoonnuimme Eiraan Halosten taloa ympäröivään puistikkoon, jossa oli sopivasti puutarhapöytä ja -tuoleja vapaina. Päälukumme oli tasan kymmenen, eli juuri sallitun ylärajoilla. Susanna ja Timo olivat kattaneet maukkaan lounasbrunssin - lohileipiä, mansikkakakkua, kääretorttua, kuohujuomaa ja kahvia sekä pullo käsidesiä. Kusti ja Sakke olivat ennen kello yhtä pitäneet vahtia, että auringossa oleva pöytäryhmä pysyi vapaana.
Kuten kuvista näet, onnistuimme säilyttämään turvavälit sopivan mittaisina. Riskiryhmäläisillä (70+) oli käytössään myös hengityssuojaimet. Juttelimme tietysti ajankotaisista asioista, koronan lisäksi Jaakon ja Sakken torstaina alkavasta koulusta. Yleiskuvaksi keskustelusta jäi, että kaikki olivat sopeutuneet kriisiin varsin mallikkaasti. Tuleva kesä vähän murehdutti, kun yhteiset tapaamiset näyttävät jäävän vähiin.
Kiitos Susanna, Timo ja pojat kun järjestitte heimollemme lämminhenkisen iltapäivän.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment