Saturday, April 10, 2021
Perkon Maija ja Perkon Veera - samana päivänä syntyneet
Kyllä vain, molemmat syntyivät 8. huhtikuuta, vuosi vain on eri. Jos Maija (synt. Tattari) eläisi, hän olisi viime torstaina täyttänyt 100 vuotta. Hänen pojanpoikansa Juhan tytär Veera taas täytti 20 vuotta. Ikäeroa heillä olisi siis ollut tasan 80 vuotta. HP löysi kotialbumistaan pienen kuvan äidistään. Kuvassa Maija on 18-vuotias, ja juuri kihlautunut tulevan miehensä Oskarin kanssa. Ennen HP:n syntymää Maija ehti täyttää 20 vuotta, eli HP:n kasikymppiset ovat kohtapuoliin edessä.
Kaksinkertaista Perkon naisten merkkipäivää vietimme ihan kohtuullisissa oloissa Eirassa, Susannan ja Timon residenssissä, joka tarjoaa näin korona-aikanakin mukavat puitteet. Tarjolla oli cavaa ja Ullan leipomaa mansikkakakkua. Kaikki nauttivat olostaan ja turvavälitkin olivat kunnossa. Alkumaljojen merkeissä HP muisteli lyhyesti äitiään Maijaa, jota hän syvästi rakasti. Sekin kannattaa mainita, että Maijan äiti oli nimeltään Veera (Tattari, synt. Suominen), jonka nimiperintö siis jatkuu suvussa.
Veeran sai mieluisia lahjoja, kuten Ullan kutoman vaalean neuleen. Susannan perhe muisti Veeraa shampanjalla sekä olkihatulla ja aurinkolaseilla, molemmat kirpputorilta löydettyjä, mikä luonnollisesti nostaa niiden arvoa. Veera ehti myöhemmin kotoaan viestiä Ullalle, että "neule on täydellinen". Todettakoon vielä, että Veeran perhe järjesti omat juhlansa Veeralle kotonaan Nuottalahdessa, jonne Veera yhdessä miesystävänsä Roopen kanssa kiirehtivät suoraan Eirasta..
Vielä ennakkotieto tulevasta: Timpalla on syntymäpäivä huhtikuun loppulla, ja Susanna toivotti läsnäolleet tervetulleeksi samoihin maisemiin. Kutsu otettiin ilolla vastaan. Vähän alkaa olla jo sellainen tuntu, että tuo pahuksen koronakin vähitellen hellittää.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment