Sunday, January 16, 2022
Kun Villi länsi ja mafiosot kohtaavat
Äskettäin Yle Teemalla esitetty Tanskan radion sinfoniaorkesterin konsertti The Morricone Duel, kaksintaistelu, kertoo siitä, että konsertin kappaleissa Villin lännen pyssymiehet kohtaavat Yhdysvaltojen ja Euroopan mafiosot ja gangsterit, - siis noin kuvaannollisesti. Kyse on elokuvataiteen upeimmista musiikkiteoksista, kuten Sergio Leonen spagettilänkkärien, mm. dollaritrilogia ja Huuliharppukostaja, sekä mafiafilmien Lahjomattomat ja Suuri gangsterisota hienosta musiikista. Mehän tiedämme, että ollakseen loistelias elokuva tarvitsee myös upean taustamusiikin. Ennio Morricone on alansa huippu, säveltänyt yli 500 elokuvan musiikin, ja Oscarilla palkittu.
Tanskan radion sinfoniaorkesteri soitti taidolla, ja sillä oli myös tyylikäs kapallimestari, Japanissa syntynyt Sarah Hicks, jonka eleganttia eläytymistä oli ilo katsella. Tyylikäs oli myös konsertin solisti, tanskalainen mezzosopraano Tuve Semmingsen. Solistit eivät laulaneet vaan antoivat ääntään muuten ja sillä tavalla toivat lisäväriä illan musiikkiin.
Hyvät blogin lukijat. Jos ette katsoneet tätä ohjelmaa, se löytyy Ylen Areenasta vaikkapa hakusanalla Morr. Kannattaa katsoa ja kuunnella vaikka toisenkin kerran. On se sen verran hienoa kuultavaa. Eikä välttämättä tarvitse pitää länkkäreistä.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment