Sunday, December 31, 2023
Joulumme monta huipentumaa
Joulun aatonaattona Juhan perhe piipahti yllätysvierailulle. Joimme glögit, vaihdoimme lahjat ja juttelimme mukavia, kun molemmat lapsetkin olivat mukana. Meiltä espoolaiset lähtivät vielä tervehtimään Halosia.
Iän karttuessa hyvässä joulussa korostuvat entisestään jouluateriat ja niihin kuuluva lämmin yhdessäolo lähimpien kanssa. Meidän kasikymppisten oikeudeksi on tullut kutsut valmiiseen pöytään. Aattoilallisen nautimme Susannan ja Timon luona, ja joulupöytä oli entiseen tapaa Timon loihtima. Monista herkuista erityismaininnan ansaitsee mehukas ja maukas graavattu lohi. Hienot astiat ja tyylikäs kattaus antoivat erinomaiset lähtökohdat.
Ruokailuhuoneesta siirryimme salin puolelle, jossa jouluiltamme jatkui traditioita arvostaen.
Friday, December 22, 2023
Rauhallista joulua - hyvät ystävät
Viimein päätimme - monen vuoden harkinnan jälkeen - että emme enää lähetä perinteisiä joulukortteja. Sen sijaan toivotamme ystävillemme joulurauhaa ja hyvää uutta vuotta näin blogitekstin muodossa, ja otamme myös muutaman puhelinkontaktin. Tämä tuntuu aikaan sopivalta tavalta. Tietysti ilahdumme jokaisesta saamastamme joulukortista.
Myös joulukuusesta olemme luopuneet, ja sen sijaan nautimme salimme nurkkauksesta, jonne Ulla on rakentanut hyvin rauhoittavan ja jouluisen miljöön. Pöydällä on esillä myös Antti Järven teos, joka sai vuoden 2023 Tieto-Finlandian. Kirja on HP:n toivoma joululahja.
Tuesday, December 19, 2023
Yhteisin askelin kohti joulun pyhiä
Onpas ollut mukavaa joulun odotusta, kun lähimmät omaiset ja ystävät ovat halunneet tavata ihan noin fyysisesti. Aloitetaan kuvareportaasi itsenäisyyspäivästä, jolloin saimme vieraaksemme Pirjon ja Pentin, jotka tulivat miltei suoraan Madeiralta, loma-asunnolta, jonka he olivat ottaneet haltuunsa kun me siitä luovuimme. Hyvin ovat hekin viihtyneet. HP sai tuliaisiksi pullon Macieiraa, joka on parhaita brandejä. Ulla sai Penan paistamia hirvilihapullia. Molemmista saimme herkutella samalla kun katselimme televisiosta Linnan juhlia. Ulla taas oli laittanut ison lohisalaatin.
Pari päivää myöhemmin saimme lounasvieraiksi Kustin ja Sakken, ja tyylikäs tapaaminen oli tämäkin.
Kusti ja Mette tulivat päivälliselle, jossa tarjolla oli "Merellistä vuokaa", yksi Kustin suosikeista.
Toissapäivänä tapasimme Johannan ja Heikin Senaatintorilla Tuomaan markkinoilla. Nautimme pari glögiä ja söimme porilaiset. Paikan hittiä, puuroannosta, emme tilanneet, koska jono sinne oli kymmeniä metriä pitkä.
Juha piipahti tänään yllätyskäynnille Jääkärinkadulle, ja tuotti näin vanhemmilleen ison ilon.
Sunday, November 19, 2023
Upea brunssi upeassa miljöössä
Heimomme nautti yhteisen lauantaibrunssin Pikku Finlandiassa, joka on remontissa olevan Finlandia-talon väistötila vuosina 2022-2025. Olihan tyylikäs paikka ja hienostunut brunssi. Puurakenteisen Pikku Finlandian lumo perustuu Loviisassa kaadettuun 95 isoon mäntyyn, joista kaarna on poistettu vesisuihkulla. Näin puun pinta ei vahingoittunut. Erikoista on sekin, että mäntyjen oksia ei ole karsittu vaan ne toimivat visuaalisina elementteinä. Pikku Finlandiassa on monenlaisia kokous- ym. tiloja, kaiken kruununa hieno ravintola, jossa joka lauantai on tarjolla monipuolinen brussi, paras, jonka HP on pitkän elämänsä aikana kohdannut.
YcfoVAfYwRsLokNuhXJCbB6xlYdXdMLmstu7bYe4fnYbpapWwMDbhbyS8skdwpY7adR4mu9Gd0tskAF2HCPz7cNV468X6KtfOLAiRJOto6WsH4ieMBmKhrBl2AK3HczpN1ymo3zP8x-3Mz90XX/s400/DSC04968.JPG"/>
Tämä brunssi oli Ullan ja HP:n joululahja lastensa perheille, ja samalla vietettiin myös lähellä ollutta Isänpäivää. Ohjelmaan kuului myös toinen osio, kun vieraat Ullan johdolla tutustuivat Urheilumuseon tarjontaan, esimerkkeinä vaikkapa Matti Nykäsen mitalit, kuva siitä, kun Paavo Nurmi sytytti olympiatulen Helsingissä 1952, sekä surullisen kuuluisa Hiihtoliiton hemohes-laukku, joka löytyi Tikkurilan Shelliltä 2001.
Eipä sitten muuta kuin että käykäähän brunssilla.
Friday, November 10, 2023
Kyyneleet pois, Argentiina
Edellisessä blogissaan HP ennakoi, että lähipäivinä matkustamme Pendoliinolla, joka on VR:n hienoin juna. Sillä pääsimme mukavasti Jyväskylään, ja matkaseurana meillä olivat Ritva ja Ilkka. Runsaan kolmen tunnin junamatka sujui lähes huomaamatta, kun virkistäydyimme ravintolavaunussa oluella ja nakkimukilla.
Jyväskylässa seuraamme liittyivät Johanna ja Heikki. Söimme päivällisen hotellimme Alexandrian ravintolassa. Lepäilimme vähän ja sitten suunnistimme kohti Jyväskylän kaupunginteatteria, joka esitti hittimusikaalin Evita. Olihan hieno näytäntö. Mukava oli väliajalla tavata myös mökkinaapurimme Hannan ja Vesan.
Sitä HP ei oikein muistanutkaan, miten hienosti Alvar Aallon arkkitehtuuri istui teatteriin. Laitetaan siitäkin pari kuvaa.
Ja lopuksi kokonaisarvio illan musikaalista. Jos HP olisi tiivistämisen mestari Jorma Uotisen tapaan, hän varmaan sanoisi: "Tanssin, tarinan ja musiikin sopusuhtainen balanssi."
Saturday, October 28, 2023
Vuoroin vieraissa
Rakkaiden ystäviemme Ritvan ja Ilkan kanssa meillä on useita tapaamisia vuosittain. Tapana on ollut, että elokuussa syömme rapuja Karttulassa ikään kuin kesän viimeisenä huipentumana. Ja sitten vuorossa on alkusyksyn tapaaminen Jääkärinkadulla, jossa Ulla tarjoaa syksyisen päivällisen. Viime vuonna pääruokana oli Penalta saatu hirvipaisti. Tänä vuonna söimme alkuun sienipiirasta, pääruokana olivat kaalikääryleet ja jälkiruokana karpalokiisseli. Kaalikääryle on sillä tavalla sesonkiruokaa, että alkusyksystä kaali on pehmeää ja maukasta.
Jälkiruoan jälkeen joimme vielä espressot, jota me miehet täydensimme mallasviskillä. Näin keskustelu vauhdittui mukavasti.
Seuraava tapaaminen onkin sitten jo viikon päästä junassa. Minne Pendolino meidät vie, siitä HP kertoo myöhemmin.
Monday, October 23, 2023
Tervehdys edesmenneeltä kollegalta
HP muistaa lämmöllä edesmennyttä kollegaansa Ilkka-Pekka Innasta, joka opetti Alkio-opistossa äidinkieltä ja kirjallisuutta. Suhteesta tuli läheinen muun muassa siksi, että asuimme opiston alueella samassa paritalossa. Siinä missä HP syksyllä 1980 aloitti uransa kansanopistossa, Ipi oli ainoa, joka oli opettanut jo Perniössä ennen kuin opisto muutti Korpilahdelle 1974. Innasten perheen kanssa istuimme muutaman kerran vuodessa iltaa ja keskustelimme sekä opiston ongelmista että kirjallisuudesta. Ipillä oli laaja ja monipuolinen kirjasto, ja hänen ehdoton suosikkinsa oli Mika Waltari. Ipilta HP osti komean kirjasarjan "J.V. Snellmanin kootut teokset I-XII", joka ilmestyi WSOY:n kustantamana vuosina 1928-1932. Kun Ipi muutama vuosi sitten kuoli, olimme Ullan kanssa häntä Muuramessa saattelemassa.
Viime keväänä tapasimme Ipin lesken Helyn päiväkahvilla Kappelissa. Siitä kiitokseksi Hely lähetti Ipin kirjastosta teoksen "Viipurin valloitus", joka ilmestyi heti sisällissodan jälkeen 1919. Teoksen kirjoittajat ovat jääkäriluutnantti Heikki Nurmio ja jääkärikapteeni Leonard Grandell. Vaikka kirjoittajat olivat valkoisen armeijan upseereita, teos on varsin tasapuolinen kertomus siitä, miten valkoinen armeija valtasi Viipurin punaisilta.
Kesän lopussa vierailimme Helyn kotona Muuramessa, jossa meille tarjottiin maistuvat piirakat ja päiväkahvit. Muistelimme yhteisiä vuosiamme Alkio-opistossa 1980-luvulla, jolloin Hely oli opiston kurssisihteeri. Myöhemmin hän väitteli kasvatustieteen tohtoriksi Jyväskylän yliopistossa. Meidätkin oli kutsuttu mukaan sekä väitökseen että iltakaronkkaan.Tästä HP kertoi blogissaan 5. marraskuuta 2014.
Tapaamisen lopuksi Hely poimi meille matkaevääksi omenoita puutarhastaan. Suuret kiitokset siitä, että otit yhteyttä ja järjestit tapaamisen. Ensi kesänä on miedän vuoromme tarjota päiväkahvit Toukolassa.
Sunday, October 15, 2023
Ullan, Timon, Susannan ja HP:n tehoketju
Jutussaan 24.syyskuuta HP kertoi, miten Pekan tuomat 14 banaanilaatikollista koivuklapeja turvaavat ensi vuoden takkapuiden tarpeen Toukolassa. Koska HP ei raaski polttaa koivua kiukaassa, saunapuut on tähän saakka, siis vuodesta 1984, otettu omalta tontilta. Nyt jäljellä on enää isoja mäntyjä ja isoja koivuja. Vaikka niitä on kymmenittäin, ehkä noin sata, HP ei niihin enää koskenut vaan saunapuut ostettiin enimmäistä kertaa muualta, Putkilahden klapikauppiaalta, joka toi puut Toukolan parkkipaikalle. Tilaus oli kaksi heittokuutiota leppäklapeja. HP oli ajoittanut tilauksen viikonloppuun, jolloin Susanna ja Timo tulivat pariksi päiväksi mökille.
Klapien kantoa varten perustettiin Timon oivalluksesta ketju, jossa Ulla ja Timo täyttivät parkkipaikalla puukoppia ja isoja kantokasseja, jotka Timo kuljetti kottikärryillä yläterassille. Sieltä Susanna kantoi kopat ja kassit rantaan pitkin rappuja, joita on yhteensä 62. Saunalla HP ja Susanna pinosivat puut katon alle. Koko urakka kesti noin tunnin, joten työ tehtiin rivakasti ja jokainen sai tililleen kelpo kuntosuorituksen.
Muutenkin Toukolan kesän viimeinen viikonloppu, siis vuonna 2023, sujui mallikkaasti. Susanna ja Timo kävivät sienessä Vaarunvuorella, syötiin hyvin ja saunottiin. Ynnä todettiin, että leppäklapit paloivat iloisesti ja tuottivat mukavasti lämpöä kiukaaseen.
Kiitos Susannalle ja Timolle käynnistänne ja avustanne puusouvissa. Jäädään odottamaan ensi kesää.
Subscribe to:
Posts (Atom)