Wednesday, February 21, 2024
Sakke on nyt tykkimies Halonen
Tammikuun saapumiserän alokkaiden valatilaisuus Karjalan prikaatissa Vekaranjärvellä oli jälleen komea tilaisuus, johon Sakken kotijoukoista osallistuivat vanhemmat Susanna ja Timo sekä isoäiti Ulla. Juhlan kulku oli sama kuin Kustin valatilaisuudessa kuusi vuotta sitten (ks. blogi 14.2.2018). Blogin kuvat ovat Ullan ottamia, teksti on HP:n, joka oli estynyt osallistumasta. Muita sen sijaan oli paikalla runsaasti, noin kaksi tuhatta alokasta ja noin seitsemän tuhatta heidän kutsumiaan vieraita. Sotilasvalan esilukijaksi oli kutsuttu Katri-Helena.
Vieraille kaikkein mieleenpainuvinta oli tutustuminen kasarmiin, jota Sakke esitteli. Hänen yksikkönsä on tykkipatteri, jossa Sakke koulutetaan tuliaseman puolustajaksi. Myöhemmin keväällä selviää, mitä lisäkoulutusta hän tulee saamaan. Sakkea itseään kiinnostaa koulutus valmiusjoukkoihin, jotka varusmieskauden päätyttyä tulevat olemaan ikään kuin nopeassa valmiudessa puolustustehtäviin. Tarkkasilmäinen lukija huomaa, miten Susanna on kiivennyt panssarivaunun johtajan paikalle.
Valan jälkeen Sakke sai viikonloppuloman, jonka aikana hän kävi tervehdyskäynnillä Jääkärinkadulla. Iloinen oli tuore tykkimies, ja ylpeitä olivat myös hänen isovanhempansa.
Sakke, ei muuta kuin reipasta mieltä. Näinä aikoina kunnon maanpuolustajia tarvitaan.
Saturday, February 10, 2024
Kun pakkanen hyydytti kameran
Olimme saaneet Juhalta mukavan kutsun Espooseen seuraamaan Jaakon penkkariajelua. Juha haki meidät Jääkärinkadulta ja toi myös takaisin. Ajelun jälkeen kävimme myös juomassa kuuman totin Matinkylän hotellissa, kun pakkasta oli parisenkymmentä astetta. Kylmää meillä siis oli, mutta niin oli abeillakin kuorma-autojensa lavoilla. Abien iloa ei pakkanen suinkaan latistanut, kuten hotellissa isovanhempiaan tervehtimässä käynyt Jaakko vakuutti. Hänellä alkoi olla jo kiire Helsingin Eteläsatamaan, jossa abiristeilylle varattu laiva Tallinnaan odotti. Ainoa joka pakkasessa hyytyi, oli HP:n kamera, joka ei suostunut käynnistymään. HP oli aamulla todennut, että kameran akussa oli vielä virtaa 42 prosenttia, mutta se ei riittänyt, kun odotusaika pakkasessa venyi noin tuntiin. Ehkä täydet 100 prosenttia virtaa olisi pitänyt kameran toimintakunnossa. Tämän vrheensä HP korjaa sitten myöhemmin kun kokoonnumme Jaakon yo-juhliin. Onnea Jaakko alkavalle lukulomalle ja edessä oleviin kirjoituksiin.
Subscribe to:
Posts (Atom)