Wednesday, June 30, 2010

Kesäkuun kuvasatoa Toukolasta

Toukolan ensimmäisiä kesävieraita 14.-20.6. olivat Kusti ja Sakke. Viikolle mahtui monia ihmettelyn aiheita, kuten ikivanha iso haapa, joka oli sisältä lahottuaan joutunut antamaan periksi aurinkoon kurkoittavien oksiensa painolle ja kaatunut rantaveteen.

Viime kesän luontokoulussa asennettuihin neljään linnunpönttöön oli kahteen saatu asukkaat, toiseen talitinttiperhe ja toiseen kirjosieppo. Kustin suorittaman laskennan mukaan talitintit ruokkivat poikasiaan 36 kertaa minuutissa ja kirjosiepot 44 kertaa minuutissa. Kirjosiepoilla oli varmaan jokunen poikanen enemmän.

Veden lämpötila oli vain 10 astetta, mutta Kusti ja Sakke uivat iltasaunan aikana vähintäänkin tunnin joka kerta.

Saunan jälkeen takkatuli antoi mukavasti lämpöä. Kuvassa puunladonnan uusin malli, jonka ristimme kerrostaloksi.

Kusti täytti 12 vuotta 19.6. ja sitä tietysti juhlittiin. Samalla juhlittiin Sakken edessä olevaa 6-vuotispäivää (24.6.).

Juhlalounaan söimme Korpilahden kirkonkylän (nykyisin Jyväskylän etälähiö) uudessa rantaravintolassa, Satamakapteenissa. Hieno paikka, jossa kannattaa vierailla.


HP ja Sakke huolsivat vanhan Yamahan (2 hv), jonka Timppa vei yhdessä poikiensa kanssa Karunan mökille, jossa sillä on enemmän käyttöä.


Poikien lähdettyä saimme rantaterassille vieraiksi sorsaemon poikineen.


Juhannusta juhlimme Juhan perheen kanssa. Veera ja HP nostivat lipun salkoon.

Veera avusti isäänsä loimulohen valmistuksessa.

Wednesday, June 9, 2010

Saaristolounas ja muuta mukavaa

Viime sunnuntaille mahtui kaikenlaista mukavaa. Ensin Veera tuli Espoosta Stadiin bussilla - ensi kertaa yksin. Valitettavasti kuva tästä riemukkaasta tapauksesta epäonnistui.

Kampista menimme Jääkärinkadulle, jossa Veera ja Kusti pitivät suunnittelukokouksen ja tekivät oman ehdotuksensa kesän luontokoulun ohjelmasta. Aidon urheilijan tapaan Veera osaa rentoitua aina kun siihen on mahdollisuus. Kuva on otettu palaverin jälkeen.
Päivän päätapahtuma oli risteily Royal Linen ms. Natalialla, jossa juhlistimme Heimopäällikön taannoista syntymäpäivää (69) sekä lasten päättynyttä ja hyvin mennyttä kouluvuotta. Ohjelmassa oli kuohujuomaa, Pommacia, saaristolounas sekä stipendien ja lahjojen jako.

Sakke tutkaili maisemia Veeran kiikareilla.

Koska risteily ei ollut kovin pitkä, jatkoimme iltapäivää vielä jonkin aikaa Kappelin terassilla. Valokuvaa en ottanut, koska näitä terassikuvia tuppaa kesän mittaan tulemaan liiankin kanssa.

Wednesday, June 2, 2010

Riemuylioppilaiden tapaaminen Turussa

Saimme yo-lakin tasan 50 vuotta sitten Turun Norssissa. Meitä oli 37 A- ja B-luokilla. Nyt meitä oli juhlimassa Turun Suomalaisella Pohjalla 25. Yksi on edesmennyt, muutaman saapumisen esti sairaus ja joku ei muuten vain päässyt tulemaan.

Edellisen kerran tapasimme kymmenen vuotta sitten samassa paikassa. Kun viimeksi kerroimme kuulumisemme vuoteen 2000 mennessä, nyt päivitimme tiedot kymmenen viime vuoden ajalta: eläkkeellä oloa, matkustelua, kuntoilua ja lastenlasten hoitoa - siinä ne tärkeimmät.

Tällä kertaa mukana oli myös historian lehtorimme Olavi Miettinen, karismaattisin koskaan tapaamani opettaja. Hänen ansiotaan on, että valitsin historian pääaineekseni yliopistossa. Kun Olli puhui, nyt jo päälle 80-vuotiaana, vanha hehku ei ollut mihinkään kadonnut.
Luokkakokouksessa sovimme, että seuraavan kerran meidän on syytä tavata vähän aikaisemmin kuin kymmenen vuoden päästä. Sen verran ikä (noin 70 v.) jo alkaa painaa.

Wednesday, May 26, 2010

Heimopäällikkö hetken aikaa meijeristinä

Kaikki me tykkäämme maitotuotteista ja käytämme niitä päivittäin. Maitohan on se tuote, joka tiiviimmin yhdistää kaupungin ja maaseudun, on vankka silta kahden eri kulttuurin välillä. Meijeri on silti jäänyt useimmille vieraaksi.

Heimopäällikönkin piti tehdä näitä maitosektorin töitä yli kahdeksan vuotta, ennen kuin pääsi käymään oikeassa meijerissä. Sitä ennen vain Meijerimuseo Saukkolassa oli tullut tutuksi. Jyväskylän suurmeijerissä olin toki vieraillut joskus 1980-luvulla.

Viime perjantaina kävin keräämässä tekeillä olevaan meijerikoulutuksen historiaan lähdeaineistoa Hämeenlinnan meijerikoulusta, nykyiseltä nimeltään Hämeen ammatti-instituutin meijerialan koulutusohjelma. Ihan oikeaa meijeriä ei sielläkään ollut, mutta kuitenkin pieni joskin moderni opetusmeijeri, jossa koulun opiskelijat, joita on noin sata eri linjoilla ja vuosikursseilla, opiskelevat voin ja juuston valmistusta, mikrobiologiaa, logistiikkaa ynnä muuta ammatissa tarvittavaa tietoa.
Oppaana opetusmeijerissä oli meijerikoulun johtaja (nykyiseltä nimeltään koulutusohjelmapäällikkö) Jari Latva-Koski. Vaikka opiskelijat olivatkin jo kesälomalla eikä meijeri ollut toiminnassa, hygieniavaatimukset edellyttivät valkoista takkia, kenkäsuojia ja hiussuojaa.

Tuesday, May 18, 2010

Ilmoja on pidelly ihan kelvollisesti

Kylmän ja lumisen talven jälkeen näyttäisi tulevan lämmin kesä. Viikonloppunakin auringossa lämpötila nousi Toukolassa päälle kolmenkymmenen. Mukava siinä oli aloitella mökkihommat, kun vielä Sakke oli apuna.

Kesän ensimmäiset letut maistuivat.

Samoin Sakelle puusouvi.

Ullan tehtävänä oli sisäsiivous, kuten ikkunoiden pesu.

Uimaankin yritimme, mutta lyhyeksi jäi kun Päijänteen veden lämpö oli vain kuusi astetta.

Friday, May 7, 2010

Sweet Saturdayn laidunkausi alkaa

Huomenna lauantaina Sweet Saturdayn ydinjoukko kokoontuu klo 13 Tampereen Työväen Teatteriin katsomaan Komisario Koskista, jota arvostelijat ovat kehuneet. Seppo Jokisen kirjat ainakin ovat mainioita poliisityön ja Tampereen kuvauksia.

Samalla Sweet Saturday siirtyy kesälaitumille, kuka mihinkin, joten tapaamiset Kappelissa jatkuvat vasta syksyllä. Mutta muita tapaamisiahan kesä ei estä, joten pidetään yhteyttä.

Monday, May 3, 2010

Jokunen vappukuva vuodelta 2010

Kuluvan vuoden vapunvietossa oli uutta se, että aattoiltana olimme Kansallisoopperan Alminsalissa kuuntelemassa Opera Big Bandin konserttia, joka oli rakennettu Benny Goodmanin henkeen. Bandin johtajana ja pääsolistina oli Antti Sarpila. Kerta kaikkiaan hieno esitys. Sarpilan klarinetti soi upeasti, mutta pianisti ja rumpali olivat vähintään yhtä hyviä.

Väliajalla Sarpila signeerasi yhtyeensä CD:tä, joka kävi mukavasti kaupaksi.

Vapunpäivän aamupäivä meni perinteisesti Ullanlinnanmäellä. Vähän koleaa oli mutta ei sentään satanut. Koolla oli tuttu porukka Kruununhaasta, Johannan ja Heikin pitkäaikaisia ystäviä.


Heimopäälliköllä oli tilaisuus esitellä Nizzasta tuomaansa Keltaisen Lesken kylmälaukkua, joka oli hankittu nimenomaan Vappua varten.

Iltapäivällä ryhmämme kokoontui lounaalle Johannan ja Heikin residenssiin; paikalla oli noin 15 henkeä. Sitkeimmät jaksoivat aina puoleenyöhön asti.