Wednesday, July 4, 2018

Jaakko debytoi saunavastaavana

Jälleen kerran ilmojen haltija uhkasi häiritä keskikesän juhlaamme, siis juhannusaaton. Mutta periksi emme antaneet. Tuuli oli niin kova, että luovuimme rosvopaistista ja valmistimme karitsanpaistin ja kasslerin savustuspöntössä. Hyvä tuli kun makua olivat antamassa Jack Daniels -viskitynnyreiden lastut, höysteenä kotoiset leppävuolteet. Savustus kesti kahdesta tunnista (kassler) kolmeen tuntiin (karitsa). Kuten kuvista näkyy, herkullista ja maittavaa tuli. Jaakko otti ensi kertaa vastuulleen saunan lämmityksen, mihin kuului polttopuiden ja veden kanto, saunan koristelu koivunoksilla ja tietysti huolellinen lämmitys. Kiukaassa hän poltti viime kesän kattoprojektista jääneitä haapalaudan pätkiä. Hyvin Jaakko onnistui debyytissään. Katsotaanpa, mitä kuvat kertovat. Kiitos Nuottalahden Perkoille juhannusvierailusta. Veera ei tällä kertaa ollut mukana, koska hän oli kolmen viikon kielikurssilla Brigtonissa. Susannan perhe taas vietti juhannusta perinteiseen tapaansa ystäväperheen seurassa. Todettakoon vielä, että tämän jutun kuvat ovat Ullan ottamia.

Monday, June 4, 2018

Heimopäällikön tuplaseiskat

HP:n (77) syntymäpäiviä vietettiin tällä kertaa Eiran Armfeltinkadulla, kun Susanna ja Timo järjestivät hienot päivälliset residenssissään ja sen puutarhassa. Koko heimo oli innolla paikalla: Kusti oli lomalla armeijasta ja saapui paikalle Kieransa kanssa, Veeralla oli seuralaisena ystävänsä Max. Kuten tänä vuonna on ollut tapana, sää helli juhlia ja Eiran luonto oli vihreimmillään. Halosten lahjan ojensi Susanna, joka valotti myös lahjakirjan Schwester, lotta ja maanpetturi aihepiiriä. Kyse on Elina Virtasen tuoreesta väitöskirjasta, joka käsittelee vapaaherratar Ruth Munckin elämän jännittäviä vaiheita: oli jääkärien sairaanhoitajana Saksassa ja myöhemmin suomalaisten SS-miesten apuna. Nuottalahden Perkojen lahjan ojensi Jaakko. Mieluisa oli tämäkin lahja: liput Espoon Hongan kotiotteluun myöhemmin kesällä tai syksyllä. Honkahan on Suomen jalkapallon kärkijoukkueita. Lipun lisäksi lahjaan kuului myös optio nakkimukista, joka on futisotteluiden must. HP:n mieluisimpia tehtäviä on ojentaa lastenlapsilleen stipendit hyvin menneen kouluvuoden jälkeen. Kusti, joka on jo koulunsa päättänyt, sai stipendinsä asevelvollisuutensa loppuunsaattamiseen. Lisäksi HP jakoi kunniapalkinnot Veeralle ja Kustille tehtyään mainiot löydöt antikvariaatista. Veera, joka on taitava kirjoittaja, sai F.E. Sillanpään teoksen Hurskas kurjuus, jossa käsitellään pienen hämeenkyröläisen kyläyhteisön kehitystä kohti sisällissotaa ja joka oli ovenavaus myöhemmälle Nobelin kirjallisuuspalkinnolle. Teos ilmestyi 1919. Kusti sai Mika Waltarin teoksen Siellä missä miehiä tehdään. Kirja on mainio kuvaus Waltarin sotapalveluksesta, joka lopulta jäi kesken sairastelun takia. Kustin tavoin myös Waltari viihtyi armeijassa. Kirjan hän kirjoitti ollessaan vapaana palveluksesta. Teos ilmestyi 1931, mutta Kustin teos on myöhäisempi näköispainos. Päivällisten pääkokki Timo luottaa vain hiiligrilliin, josta hän tälläkin kertaa loihti mitä maukkaimman aterian:isoja rapuja, härän kylkipaloja ja grillattuja perunoita. Ulla vastasi jälkiruoasta valmistamalla Jääkärinkadulla kunnon täytekakun. Aterian jälkeen hajaannuimme pienempiin keskusteluryhmiin. Niin, ja olihan tietysti Saarakin aktiivisesti paikalla. Kiitokset juhlan järjestäjille ja kaikille iloisesta mukanaolosta. Olihan ikimuistoinen syntymäpäivä. Hyvää kesää kaikille - ja erityisesti koulunuorisolle.

Wednesday, May 30, 2018

Esplanadin toinenkin pää on perin komea

HP on monesti kertonut komean kävelykatumme Esplanadin, jota mm. kreivi von der Goltz ylisti vuonna 1918, itäisestä päästä, jossa sijaitsee historiallinen Kappeli ja joka päättyy Havis Amandan patsaaseen ja Kauppatoriin. Mutta vaikuttava on Espan läntinenkin pääty, joka rajautuu Svenska Teaternin taloon ja siihen liittyvään ravintola Teatteriin ja sen terassiin. Ravintolan sisätiloihin HP pääsi tutustumaan, kun hänen pitkäaikainen ystävänsä Jyväskylästä, Risto Krogerus kutsui lounaalle, joka olikin perin maukas. Parasta antia oli kuitenkin kolmituntinen keskustelu: vaihdettiin kuulumiset ja keskusteltiin ajankohtaisista teemoista, ennen muuta siitä, millä tavalla sisällissotaamme on julkisuudessa muisteltu. Selvää tendenssimäistä yksipuolisuutta olimme siinä näkevinämme. Kun ilma oli lämmin, nautimme olostamme sisätiloissa, Riston varaamassa loosissa, jossa oli rauhallista keskustella ja jonne tarjoilu pelasi moitteettomasti. HP pysähtyi myös kuvaamaan Esplanadin länsipäätyä, jota ravintola Teatterin lisäksi leimasi Sakari Topeliuksen muistomerkki. Kaupunkilaiset nauttivat lämmöstä promenaadin penkeillä istuen ja hiljalleen kävellen. Kiitos Risto kutsusta. Tavatkaamme seuraavan kerran Jyväskylässä, jahka sinne saakka, siis Päijänteelle, ehdimme kesää viettämään.

Tuesday, May 22, 2018

Aurinkoiset synttärit kattoterassilla

Sunnuntaina heimomme kokoontui Espoon Nuottalahteen Satun ja Juhan residenssiin juhlimaan Jaakon 14-vuotissynttäreitä. Juhliin olivat tulleet myös Marja-Leena ja Pekka Jyväskylästä ja Niina lapsineen Kirkkonummelta. Kun ilma oli aurinkoinen ja lähes helteinen, viihdyimme pääosin terassilla, joka on kodin olohuoneen ja naapuritalojen kattojen tasolla. Tunnelma ja tarjoilut olivat entiseen tapaan hienot. Paikalla oli myös Veeran poikaystävä Max, johon HP nyt ensi kertaa tutustui. Miellyttävä ja komea nuorimies. Tarjoilu oli juhlan tyyliin sopiva. Pääruokana olivat isot hot dogit, joihin Juha grillasi pitkät nakit. Höysteenä oli maukasta kaali-porkkanasalaattia. Sen resepti löytyy netistä hakusanalla Coleslaw, amerikkalainen kaalisalaatti. Kahvin kera osasimme jo odottaa juhlien perinneherkkua eli Satun tekemää täytekakkua, jota kaikki kilvan kiittelivät. Kaikki hyvä loppuu aikanaan, kolmisen tuntia viihdyimme juhlissa ja aurinkoterassilla. HP pääsi kotiin Timpan Audi TT:llä, jota hän aikoinaan sai ajaa Atlantassa. Kuva on mukana siksi, ettei tämä Amerikan tuliainen ole aiemmin esiintynyt HP:n kotialbumissa. Parhaat kiitokset juhlista Satu ja Juha. Jaakolle onnea vielä kerran.

Thursday, May 17, 2018

Kansan vapaus edellyttää usein sotaa

HP on pyrkinyt tarkkaan seuraamaan vuoden 1918 sodastamme käytyä julkista keskustelua. Sodan nimestä ei ole isommin riidelty, koska niin vapaussotaan, vallankumoukseen kuin sisällissotaankin löytyy kosolti kunnon perusteluja. Niinpä hieman hätkähdyttikin, kun jokin päivä sitten toimittaja Sampsa Oinaala esitti Hesarin radiopalstalla, että "vapauden ja sodan yhdistäminen samaan sanaan pitäisi vihdoin lopettaa. Mikään ei ole kauempana sodasta kun vapaus." Tämä ajatus kuulostaa ääri-idealistiselta ja siinä unohtuu ainakin se, että monet kansat ovat käyneet omat vapaussotansa ja ovat niistä ylpeitä. Suomessakaan vapaussotaa ei pidä vähätellä: venäläisten sotilaiden aseistariisunnan ohella tärkeintä oli se, että bolsevismin uhka kyettiin torjumaan, eikä vain 1918 vaan myös 1939-1944. Ja että nuori ja vielä kovin heiveröinen itsenäisyys alkoi vähitellen lujittua.