Sweet Saturdaystä perinne

Toinen yrittämä onnistui. Lauantaina 26. tammikuuta ravintola Oostersissa oli jo mukavasti ystäviä paikalla: ensin tulivat klo 13 Salokankaan Ulla ja Raimo, sitten Arolan Johanna ja vähän myöhemmin Arolan Heikki.

Aika kului parin oluen äärellä vilkkaasti rupatellen puoli kolmeen, jollon Arolat lähtivät ruokaostoksille Sokokseen, Salokankaat ja me Akateemiseen kirjakauppaan. Vähän näin se oli ajateltukin.

Ei muuta kuin tervetuloa tulevana lauantaina 2.2. samaan aikaan ja samaan paikkaan. Tehdään Sweet Saturdaystä perinne.

Miten olisi Sweet Saturday?

Kutsu viettämään Fabulous Friday -tapaamista 19. tammikuuta ei oikein purrut. Paikalla olivat vain kokoonkutsujat - tosin kolme ilmoitusta esteestä saimme. Ehkäpä syynä oli myös se, että kutsussa oli ravintolan nimi kirjoitettu väärin. Se ei olekaan Oysters vaan hollantilaiseen tapaan Ooster. Ehkäpä oli myös niin, ettei satumaista perjantaita oikein voi viettää lauantaina. Niinpä muutamme nimeä Susannan ehdotuksen mukaiseksi: olkoon se Sweet Saturday.

Tämä kutsu on entiseen tapaan voimassa kaikille ystäville - siis ensi lauantaina 26.1. klo 13-15 ja paikkana Ooster Helsingin rautatieaseman kauppakujalla.
Nähdään silloin
Ulla ja Touko

Fabulous Friday - mutta lauantaisin

Viime helmikuussa kirjoitin Atlantasta, miten Susannalle, Timolle ja Heimopäällikölle vakiintui tavaksi kokoontua perjantaisin työpäivän jälkeen Smokey Bones -nimiseen saluunaan oluelle tai parille ja valmistautua rentouttavaan viikonloppuun. Kukin tuli paikalle tahoiltaan, sovittuun aikaan. Ja mukavaa oli.

Nyt ehdotan palstani kaikille lukijoille, että jatkaisimme tätä perinnettä, mutta lauantaisin. Paikkana olisi Helsingin rautatieaseman kauppakujalla oleva viihtyisä Oysters, hollantilaistyyppinen viini- ja oluttupa, ja aikana klo 13-15, jolloin tilaa on vielä hyvin.

Tapaamisen funktio olisi tavata ystäviä, päivittää kuulumiset ja jutella mukavia. Tervetuloa siis jo ensi lauantaina 19.1. Oystersiin klo 13 tai sen jälkeen, ihan miten teille parhaiten sopii.
Tapaamisiin
Ulla ja Touko

"Aikamoisia mulkkuja"

Viime maanantaina toimme Jyväskylästä toisen muuttokuorman tänne Helsingin Jääkärinkadulle. Jyväskylän asuntomme jäi vielä asumiskelpoiseksi ja omaan käyttöömme. Muutossa käytin jyväskyläläisen muuttofirman kuorma-autoa, jonka miehistönä oli kaksi nuorta miestä; oppisopimuskoulutuksessa oleva Janne ja hänen apumiehensä, joka hankkii opiskelurahoja tekemällä muuttokeikkaa aina kun on sopivaa aikaa.

Taloyhtiömme huoltoliike oli luvannut järjestää talon kadun reunustan vapaaksi niin, että 9-metrinen kuorma-auto pystyisi pysäköimään talon edustalle. Sattui vain niin, että aidattu vapaa tila oli tasan 9 metriä, eikä 9-metrinen kuorma-auto siihen taivu. Kun Jääkärinkatu on yksisuuntainen, Jannelle, joka muuten sattumoisin on kotoisin Korpilahdelta, ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin pysäyttää auto keskelle ajorataa lastin purkauksen ajaksi. Ei muuta kuin varoitusvilkut päälle ja tavaroita kantamaan. Tätä kuorman purkua kesti tasan kaksi tuntia, klo 16-18, ja Jääkärinkadun liikenne oli koko tuon ajan poikki.

Kun muuttoauton perään kertyi nopeasti pitkät jonot autoja, voit hyvin arvata, millaisia kommentteja nuoret miehet joutivat kuulemaan töistä palanneilta ullanlinnalaisilta. Kommenttien lievimmät muodot olivat valojen vilkutus ja äänimerkkien käyttö. No, miehemme vain kantoivat ja me Ullan kanssa avustimme parhaamme mukaan. Paras kuulemani vastaus Jannelta, joka säilytti ihailtavasti tyyneytensä koko ajan, oli: "Mutta sanokaa, mikä olisi se toinen vaihtoehto siirtää Jyväskylästä tulleet mööbelit asuntoon."

Kun muuton jälkeen joimme kaikessa rauhassa pullakahvit, tyyni ja hiljainen Janne sentään kommentoi kuulemaansa: "Aikamoisia mulkkuja nämä helsinkiläiset." Minä koitin puolustaa nykyisiä asuinkumppaneitani toteamalla, ettei kukaan sentään hankkinut poliisia paikalle, ja lopulta kaikki tyytyivät - kun mikään muukaan ei auttanut - peruuttelemaan takaisin Korkeavuorenkadulle. Varmaan ymmärsivät, että asuminen ja autoilu pääkaupungin ytimessä on joskus tätä.

Pari kuvaa joulusta Jyväskylässä

Jouluaaton vietimme Juhan perheen kanssa Marja-Leena ja Pekka Jääskeläisen kotona. Illan huippuhetki, níin lapsille kuin vanhemmillekin, oli luonnollisesti Joulupukin vierailu. Lahjojakin tuli riittävästi. Mikään ei myöskään voita perinteistä jouluruokaa.

Joulupäivän aterian söimme Tapionkadulla, vieraina Satu ja Juha lapsineen. Veera halusi katsoa, miltä maailma näyttää Heimopäällikön silmälasien läpi katsottuna.

Ja lopuksi tältä paikalta: Hyvää Uutta Vuotta kaikille palstani lukijoille.

Punaisen meren kirjeitä III / III

Risteilymme kolmas kokopäiväretki oli bussimatka Safagan satamasta Luxoriin ja Kuninkaiden laaksoon. Tuhansia vuosia sitten Luxor tunnettiin nimellä Theba, joka oli Kairon jälkeen faaraoiden komea hallintokaupunki.

Kun faaraot tuossa vaiheessa hyvin tiesivät, että pyramidit ryöstettiin joskus hyvinkin pian niiden valmistumisen jälkeen, Thebassa faaraot rakensivat itselleen haudan kalkkikivivuoriin. Vaikka niidenkin sisäänkäynnit pyrittiin huolellisesti piilottamaan, rosvot olivat etevämpiä. Vain Tutankhamonin hauta pysyi piilossa uuden ajan tutkijoille, niin kuin viime kirjeessäni kerroin.

Pääsimme sisään kolmeen eri hautaan (laaksossa on hautoja kymmeniä, mutta sisäänpääsy vaihtelee viikottain). Kävimme Ramses II:n, III:n ja V:n haudoissa. Vaikka aarteet siis oli ryöstetty, haudat olivat käsittämättömän komeita. Isoja ja täynnä taidokkaita seinä- ja kattomaalauksia. Ja niin tuoreen oloisia, ikäänkuin taiteilija olisi mennäviikolla käynyt ne maalaamassa. Kuvata niitä ei saanut.

Matkalla tutustuimme myös valtavaan Karnakin temppelialueeseen, jota faaraoiden 3000-vuotisen historian aikana rakennettiin 2000 vuotta. Karnakin rinnalla joku Akropolis tai Colosseum kyllä kalpenevat. Suurimmat yhdestä kivestä veistetyt ja taidokkaasti koristetut pylväät ovat lähes 30 metriä korkeita.

Yksi kohteistamme oli Hatshepsutin temppeli, komea sekin muttei Karnakin veroinen. Faarao Hatshepsut itse oli sillä tavalla merkittävä, että hän oli nainen.

Kaikkien aikojen kiistatta suurin faarao oli Ramses II, menestynyt yksinvaltias ja suuri sotapäällikkö. Lisäksi hän hallitsi poikkeuksellin vanhaksi, 90-vuotiaaksi. Hänellä oli 55 vaimoa, 122 poikaa ja tyttöjä ilmeisesti saman verran, mutta tytöistä ei tuohon aikaan pidetty lukua.

Ja sitten se Human Interest -osuus. Jordaniassa tapasin kollegan, paimentolaissheikki Ahmedin. Häneltä sain sikäläisen heimopäällikön päähineen, jota Veera (6 v.) ja Jaakko (3 v.) kävivät Ullanlinnassa ihmettelemässä.

Kiva on olla tonttupoika

Tänään olin pojantyttäreni Veeran (6 v.) kutsumana Matinkylän jäähallissa katsomassa klo 13-15 Espoon Taitoluisteluklubin joulunäytöstä, jonka nimen olen lainannut otsikkooni. Ajatus on siinä, että taitoluistelupoikien kelpaa harrastaa, kun tyttöjä on vähintään 30-40 -kertainen määrä. Ja millaisia tyttöjä ja nuoria naisia: kiehtovia kuin enkelit, kauniisti liikkuvia ja ryhdikkäitä, joiden kuviot jäällä ovat sulavia ja taidokkaita.

Näytöksessä klubin kilpavalmennettavat tytöt, joukossa jokunen poika, esiintyivät ikäryhmittäin: iät 5-15, myös kilpailu-uransa jo lopettaneet Evergreenit ja nuorten luistelijoiden äidit esiintyivät. Espoon Taitoluisteluklubin kirkkain tähti, Kiira Korpi ei ollut paikalla. Valitettavasti, muistattehan tämän Euroopan mestarin ja Linnan juhlien kaunottareksi äskettäin valitun. On se vaan Luojan onni, ettei Kiira isänsä maajoukkuevalmentaja Rauno Korven tavoin valinnut lajikseen jääkiekkoa. Mitä olisi mimmikiekko taitoluisteluun verrattuna?

Kiehtova harrastus tuo taitoluistelu, siinä ovat kaikki perheen jäsenet lämmöllä mukana. Edellisen kerran näin Veeran luistelevan noin kuukausi sitten, ja mielestäni kehitystä on tapahtunut. Veeran luisteluun ja kuvioihin on tullut lisää vauhtia ja varmuutta, erityisesti piruetti näytti tosi hienolta. Menestystä vaan Veera harrastuksellesi.

Kun Matinkylän jäähallin katsomo oli likimain täynnä, Veeralla ja muilla taitoluistelijoilla oli vielä toinen näytös klo 17-19.

Tiesitkö muuten, että Espoon Matinkylän halli oli aikaisemman Kiekko-Espoon, nykyisen Bluesin kotihalli. Ei liene ihan tavallista, että yksi lähiö tuottaa liigatason kiekkojoukkueen. Äkkipäiten ei tule mieleen kuin Töölön Vesa, nykyinen Joekerit.