Kun entisen Itä-Saksan asukkaat sankoin joukoin ylittivät Berliinin muurin 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa, lähtijät sanoivat jäljelle jääneille: "Viimeinen sammuttaa sitten valot."
Muutaman kymmenen vuoden päästä tämä on edessä kaikilla kansoilla, jos emme kykene muuttamaan kulutustottumuksiamme, uudistamaan tekniikkaamme, vähentämään päästöjämme ja siten pysäyttämään ilmastonmuutosta. Voi siis tulla päivä, jolloin viimeinenkin valo pakosta sammuu.
Huomenna lauantaina, 28. maaliskuuta, jokaisen velvollisuus on osoittaa olevansa mukana ilmastotalkoissa. Sen voit tehdä WWF:n maailmanlaajuisen Earth Hour -kampanjan merkeissä sammuttamalla valot klo 20.30-21.30. Kampanjan tarkoitus on tuoda esiin huoli ilmastonmuutoksesta. Kampanjassa on mukana yksityisiä ihmisiä, organisaatioita ja kokonaisia kaupunkeja, ympäri maailman.
Ei yksi tunti tietysti maailmaa pelasta, vaikka paljon sähköä säästyykin. Tunti pimeässä kuitenkin kertoo, että haluamme kukin tykönämme olla ilmastotalkoissa mukana. Keinoja siihen on monia muitakin kuin sähkön kulutuksen rajoittaminen.
Thursday, March 26, 2009
Tuesday, March 24, 2009
Kyllä saksalainen osaa
Tiedäthän sanonnan: Kukaan ei ole niin viisas kuin ihminen - paitsi saksalainen. Tämä tuli mieleen, kun jokakeväisellä matkallamme Nizzaan vaihdoimme konetta Frankfurtissa. Siellä, siis lentokentällä, kuvasin seuraavanlaisen esineen.
Oikein arvasit. Kyse on roskalaatikosta, jossa on omat osastonsa erilaatuisille jätteille: paperille, muoville, pahvipakkauksille ja ihan tavallisille roskille. Eikä muotoilukaan ole hullumpi.
Ohikulkevat ihmiset näyttivät tunnollisesti lajittelevan omat roskansa. Olivat varmaankin saksalaisia, jotka aloittivat jätteiden lajittelun jo kauan sitten. Tämän tiedän, kun Susanna oli 1990-luvun alussa puolisen vuotta Berliinin Suomi-Instituutissa opiskelija-harjoittelijana. Hänen ekologinen herätyksensä syntyi viimeistään silloin.
Hyvä lukijani. Ole hyvä ja kerro omista vastaavista kokemuksistasi.
Friday, March 13, 2009
Kotiseutuoppia Ullanlinnassa: 3. kurkistus
Friday, March 6, 2009
Alexander Stubb on kova jätkä
Olet varmaan pannut merkille, miten ulkoministeri Alexander Stubb on noussut kohisten kaikissa mahdollisissa pörsseissä. Kyseessä on myös tietoinen imagonrakennus. Vai mitä sanot siitä, että keskiviikkona hän heitti juoksulenkin Etiopiassa juoksijalegenda Haile Gebreselassien kanssa ja päivää myöhemmin juoksi Tsadin 60 C-asteen kuumuudessa turvamiehensä lähes tiputukseen. Tällaiset uutiset purevat meihin suomalaisiin.
Merkittävintä kuluneella viikolla oli kuitenkin Hesarissa julkaistu iso kuva, jossa Stubb puhuu ja supervallan ulkoministeri Hillary Clinton ja joukko miespuolisia kollegoita kuuntelevat tarkasti, mitä Stubbilla on sanottavaa. Milloin muistat nähneesi tällaisen kuvan, jossa suomalainen poliitikko on arvovaltaisen joukon kiinnostuksen ja arvostuksen kohteena. Yleensähän olemme nähneet Matti Vanhasen (tai vast.) plaraamassa papereitaan silloin kun muut keskustelevat.

Saturday, February 28, 2009
Mamma, Pappa ja Meritähti
Meidän Jaakko kirvoitti yleisöstä parhaat naurut. Ohjelman alussa opettaja tiedusteli, millä nimellä isoäitejä kutsutaan, kuka oli mamma, kuka mufa, kuka mummi jne. Kun opettaja tämän listan jälkeen kysyi, kuka jäi vielä mainitematta, Jaakko ilmoitti kuuluvalla äänellä, että "Pappa". No, meidän isoisien vuoro tuli heti sen jälkeen. Vaari taisi olla se yleisin kutsumanimi.
Friday, February 20, 2009
Westön ja Heiskasen näkemys vuosista 1905-1939
Kari Heiskanen on paitsi upea näyttelijä myös upea ohjaaja. Ja karismaattisia olivat myös näyttelijät: Vuokko Hovatta, Pekka Valkeejärvi, Eero Aho, Niko Saarela, Leena Rapola, Pekka Huotari, Seppo Maijala, Pertti Koivula ja Sami Uotila. Komeasti soitti saksofonia myös tumma Larry Price.
Näytelmän ensi ilta oli viime keväänä. Näytöksiä on vielä muutama jäljellä. Joten menkää ihmeessä katsomaan. Ei tarvitse katua. Varsinkin jos käytte näytelmän jälkeen tuopilla maineikkaassa Juttutuvassa Helsingin työväentalossa.
Thursday, February 12, 2009
Alexander Stubb ja deglobalisaatio
Ulkoministeri Alexander Stubb esitelmöi keskiviikkona Maanpuolustuskurssiyhdistyksen - jolle pitäisi kyllä keksiä sujuvampi nimi - jäsenilleen järjestämässä turvallisuuspoliittisessa illassa. Paikkana oli Helsingin yliopiston iso juhlasali.Sali oli täynnä, läsnä oli noin 750 ihmistä. Stubbia kelpasi kuunnella, sillä hän on mielestäni Suomen ainoa todella karismaattinen poliitikko pitkiin aikoihin.
Stubbin puhetta, jonka hän piti vapaasti, leimasi asioiden laaja-alainen hallinta ja erittäin selkeä jäsentely. Tämähän on tyypillistä Stubbille myös tv-haastatteluissa. Muistathan: "Tässä on kolme kohtaa... " Kiintoisa oli ulkoministerin linjaus siitä, miten maailma on viime vuosikymmeninä muuttunut. Kylmän sodan aikana maailman napoja oli kaksi, Yhdysvallat ja Neuvostoliitto. Kun jälkimmäinen romahti, napoja jäi vain yksi. Parhaillaan ollaan menossa kohti moninapaisuutta, kun talouden valtiaiden ryhmä, ns. G8, on laajentumassa G20-ryhmäksi. Suomi ei ihan tähän joukkoon mahdu, sillä osuutemme maailmantaloudesta on 0,5 %, kun se Yhdysvalloilla on 25 % ja Venäjällä 2,9. Listan yllättäjä on mielestäni pieni Hollanti 3,0 %:llaan.
Stubb kutsui tätä kehitystä deglobalisaatioksi ja korosti, että Suomen oli kyettävä rakentamaan toimivat suhteet kaikkiin talouskeskuksiin. Kysymys on moninapaisesta yhteistyöstä. Pahinta, mitä ulkomaankaupastaan riippuvaiselle Suomelle voi tapahtua, on se, että nykyisen taantuman seurauksena valtiot kääntyvät sisäänpäin turvaten omaa tuotantoaan kansallistunteella ja protektionismilla.
Suomen turvallisuuden peruspilareiksi Stubb määritteli EU:n, Naton ja Pohjoismaat, tässä järjestyksessä.

Subscribe to:
Posts (Atom)