Thursday, September 29, 2022
Kolmen vuoden työ kirjoissa ja kansissa
HP sai eilen Atenasta 30 kirjailijan vapaakappaletta teoksestaan Kaksi vapaussotaa - Viha, vallankumous, terrori ja uuden alku 1905-1919 (460 sivua). Kirjailijalle on aina iso elämys, kun hän voi hivellä uudenkarheaa teostaan - tietynlaisesta synnytyksestä ja siihen liittyvistä tuskatiloista kirjassakin on kysymys. Komealta tuntuu myös katsella isoa kirjapinoa, josta ensimmäiset ovat jo lähteneet lähimmille ystäville.
Seuraavaksi kirjailija joutuu jännittämään sitä, mitä kriitikot teoksesta sanovat. Mutta arvosteluihinhan HP ei voi vaikuttaa, ne ovat mitä ovat. Pääasia kuitenkin on, että teos on tekijänsä näköinen ja että HP itse on siihen tyytyväinen. Seuraavasta etapista on jo sovittu, kun HP:ta haastatellaan Helsingin kirjamessuilla perjantaina 28. lokakuuta alkuiltapäivästä, ja sen jälkeen hän signeeraa teoksiaan Otavan osastolla (Atena on nykyisin osa Otavaa). Tervetuloa kirjamessuille.
PS. Seuraava teoskin on jo aluillaan: kirjalla on nimi ja esipuheen alkusivu on kirjoitettu.
Monday, September 26, 2022
"Ja voimaa riittää panssarijääkärillä"
Ansio siitä, että Toukolan puuvarastot ovat täynnä, kuuluu kahdelle miehelle: Kustille, joka oli kolme päivää puusouvissa ja hakkasi klapeiksi muun muassa isohkon männyn. Sekä Jääskeläisen Pekalle, joka jokavuotiseen tapaan antoi omista varastoistaan ison määrän kuivia koivuklapeja. Aloitetaan Kustin kuvalla.
Tätä kuvaa, jonka HP julkaisi aikaisemmin Whats Upissa, lankoveli Pena kommentoi otsikkoon kirjatulla tavalla: "Ja voimaa riittää panssarijääkärillä". Niinhän se on, Kusti on 24-vuotiaana elämänsä kunnossa. Fiskarsin halkokirves ei nuoren miehen käsissä paljon paina. Pilkottu mänty laitettiin talvehtimaan saunan vilpolaan. Kuvasta näkyy, että Ulla avusti määrämittaan katkottujen puiden kuljetuksessa hakkuupaikalle.
Takkapuiksi tulevat koivuklapit puolestaan pinottiin aittaan, jossa ne saivat vierelleen Pekan puut. Ne ovat luultavasti ainoat koivuklapit, jotka on hienosti pakattu banaanilaatikoihin. Niitä on kaikkiaan yksitoista, eli se määrä joka Citroeniin mahtuu.
Parhaat kiitokset Pekalle ja Kustille. Ensi kesän lämpö niin mökissä kuin saunassa on taas turvattu.
Saturday, September 17, 2022
Toukolan pieniä uudistuksia - ajan hengessä
Aikaisemmin on jo kerrottu, miten HP:n veistämä kaappikello sai arvoisensa paikan Toukolan Vauvalassa, joka on sekä HP:n kirjallinen työhuone että vierashuone. Punahonkainen kaappikello istuu luontevasti Vauvalan panelointiin, johon HP päätyi yli kaksikymmentä vuota sitten kun alkupeäinen sauna purettiin ja lisäeristyksellä haettiin muun muassa parempaa lämpöä kylmyyttä vastaan mutta joka kesähelteillä toimii myös viilennyksenä.
Jonkin verran muitakin ulkoisia maatoksia kesään mahtui. Mökkitalkkarimme Tapsa teki pyynnöstämme kaiteen saunasta rantalaiturille johtaviin portaisiin, mikä tuntuvasti helpottaa kulkua.
Ilmastosyistä vaihdoimme vanhan kaasujääkaapin aurinkosähköllä toimivaan. Uusi kaappi on huomattavasti vanhaa isompia, ja siinä on erillinen pakastekaappi aiemman pakastelokeron sijasta. Kahden aurinkopanelimme keräämä energia riitti hyvin, mutta ensi keväänä lisäämme panelien luvun kolmeen. Olisimme tehneet sen jo nyt, mutta nämä isot panelit olivat Suomesta loppu. Kuvassa Ulla punnertaa uutta kaappia keittiöön ja vanha kaappi on jo rappusilla. Ulla on nykyään meistä se vahvempi.
Pieni ilmastoteko oli sekin, kun HP vaihtoi vanhan 2-tahtimoottorilla toimivan lehtipuhaltinen uuteen akkukäyttöiseen. Puhallin on huomattavasti aikaisempaa kevyempi mutta myös tekokkaampi. Ja laitteen akku ladataan aurinkosähköllä.
Ympäristöä ajatellen Ulla hankki mökillemme kaksi harmaan veden suodatinta, eräänlaisia moderneja laskiampäreita. Ne seulovat tiskivedestä ravinteet, jotka sitten on helppo kaataa isompaan kompostoriin. Vesi taas on erinomaista ja ravintopitoista kasteluvettä.
Vielä jäi kesästä aineksia pariinkin juttuun, joten pysykää kanavalla.
Wednesday, September 7, 2022
Lepää rauhassa, ystävämme Matti
Pitkäaikainen, luotettava ystävämme Matti Vulli kuoli elokuun alussa 82-vuotiaana. Hänen avopuolisonsa Marja järjesti elokuun lopulla Turussa muistelutilaisuuden, johon mekin saimme kutsun mutta johon emme päässeet. Sen sijaan poltimme samaan aikaan Toukolassa kynttilää Matin muistoksi ja muistelimme yhteisiä kokemuksia ensin Matin ja Marjun ja sitten Matin ja Marjan kanssa. Muistoja ja kokemuksia löytyi kosolti, kun aikanaan olimme tavanneet Turun Uittamolla muutettuamme vuonna 1968 asumaan samaan taloon.
Yhteiset kokemukset karttuivat lenkkipoluilla, maratoneilla, ulkomaanmatkoilla ja viimeisten neljän vuosikymmenen aikana kesämökillämme Toukolassa, jonka valmistumisessa Matti antoi joka kesä arvokasta apua. Matti avusti hirsikehikon kokoamisessa, laiturin rakentamissa, tiiligrillin muurauksessa, lipputangon pystytyksessä ja viimeksi rantasaunan hirsien veistossa. Muistokynttilä paloi siinä paikassa, jossa yhdessä Matin kanssa rakensimme hirsiseinää kesällä 1983. Toki meillä oli aikaa nauttia myös kesästä ja tiiviistä yhdessäolosta. Matilla ja Marjulla oli tapana vietää osa kesälomastaan kanssamme - ellemme olleet mökillä, teimme pitkiä kiertueita autolla Euroopassa, erityisen mieluisia ovat muistot Balaton-järveltä ja Baijerin olutfestareilta.
Tässä kuvassa olemme Korpilahden Putkilahdella Voiton baarissa nauttimassa grillattua villisikaa ja tsekkiläistä olutta. Kuva kertoo siitä läheisyydestä, jota tunsimme toisiamme kohtaan. Lepää rauhassa, ystävämme Matti. Sinusta jäi hyvät muistot. Kuva on kesältä 2007. Jos haluat katsoa lisää kuvia Matista ja meistä, niitä löytyy vuoden 2007 jälkeen joka kesä HP:n blogista
Saturday, September 3, 2022
Kaappikello sai arvoisensa paikan
Pari vuosikymmentä sitten HP rakensi Jyväskylän työväenopiston kaappikellokurssilla kuvan esittämän kaappikellon. Se valmistui hitaanlaisesti, koska HP työskenteli silloin Valiossa Helsingissä kirjoittaen meijerijätin 100-vuotishistoriaa. Ensimmäiset vuotensa kello raksutti Yrjönkadulla, mutta Helsingin asunnossamme sille ei enää löytynyt tilaa muuta kuin varastossa. Nyt - viimein - HP oivalsi, että Toukolan Vauvalassa oli oiva paikka. Kun Pena tuli heinäkuussa autollaan (VW Tiguan) Korpilahdelle, hän toi kellon mökillemme, jossa sen värisävyt istuvat hyvin mökkimme yleisilmeeseen.
Kellon piirustukset ovat 1400-luvun Englannista, kyse on prinsessa Annelle lahjoitetusta kaappikellosta.
Monday, August 8, 2022
Vähän varttuneemman väen tapaamisia
Heinäkuu ei ollut pelkästään nuorison kanssa seurustelua, vaan yhtä iloksemme tapasimme myös ikäisiämme. Pena, Ritva ja Ilkka osuivat - toki kutsuttuina - samaan aikaan Toukolaan. Juhlimme Ritvan syntymäpäivää. Me miehet saunoimme ja yhdessä paransimme maailmaa, kuten tapana on sanoa. Laitetaan tähän pari kuvaa ennen nukkumaan menoa.
Seuravan päivän ohjelmassa oli tutustuminen arkkitehti Viivi Lönnin näyttelyyn Keski-Suomen museossa sekä lounas Kuokkalan kartanossa, joka on Viivi Lönnin piirtämä.Ulla emännöi tätä osuutta HP:n saaman yllättävän vatsataudin takia. Kuvat ovat siis Ullan ottamia.
Elokuun alussa saimme päivälliskutsun Jääskeläisten huvilalle Hankasalmelle. Pekan savustama lohi oli herkullista ja Marja-Leenan jälkiruoka suorastaan suli suussa, jos tällainen paljon käytetty klisee sallitaan. Välillä ihastelimme Marja-Leenan komeita salaatteja ja Pekalta saimme kotimökille vietäviksi ämpärillisen Timo-perunoita ja kymmenen isoa laatikkoa koivuklapeja, joilla lämmitämme Toukolan takkaa ensi kesään saakka. Parhaat kiitokset Hankasalmen väelle.
Seuraavat vieraamme olivat vanhat ystävämme Korpilahden ajoilta: Lehmusjoen Heikki (95) sekä Laurilan Mirja ja Teuvo (molemmat 86). Emme olleet muutamaan vuoteen tavanneet, joten juttua ja kommentoitavaa riitti, kun kaikki olivat vielä virkeitä sekä fyysisesti että henkisesti. Heikki ja Teuvo olivat sikäli kunniavieraita, että heillä oli iso rooli silloin kun Toukolaa 1980-luvun alussa laitettiin pystyyn osin talkoovoimin.
Sunday, August 7, 2022
Heinäkuun nuorisovierailut Toukolassa
Lastenlapsistamme Jaakko oli visiteerannut mökillämme juhannuksena, kuten blogissa 30.6. kerrottiin. Seuraava vieraamme oli juuri 18. vuottaan juhlinut Sakke (ks. blogi 3.7.). Hän, abiturientti, tuli Toukolan rauhaan lukulomalle, ja keskittyi neljän päivän ajan opiskelemaan matematiikkaa ja englantia. Niin se isovanhempien aika (elämä) vain kuluu, ei ole pitkä aika siitä, kun lastenlapsemme olivat vielä pieniä ja leikit sen mukaisia, mieliin painuvimpina joka kesäiset luontokoulut.
Sakke, kuten Kustikin, käyttää mielellään Onnibussia, jossa voi levätä tai lukea koko matkan. Me Ullan kanssa menemme yhtä mieluusti vastaan Korpilahden kirkolle ja toimittelemme samalla kauppa-asioita. Toukolassa Sakkelle oli turvattu lukurauha Vauvalan työpöydän ääressä. Päivän muuta ohjelmaa olivat Ullan herkulliset ateriat sekä iltasauna, jonka lämmityksen Sakke halusi hoitaa.
Sakke suorittaa syksyllä autokoulun. HP:n yllytyksestä hän kokeili ensi kerran elämässään autolla ajoa mökkitiellä parisen kilometriä. Onhan se vastoin lakia, mutta niinhän me kaikki olemme aikoinamme tehneet. Sakke ajoi Citroenia hienosti.
Seuraavat nuoret vieraamme olivat Veera ja Minni, joiden kesäperinteeseen on jo vuosia kuulunut vierailu Toukolassa. Nyt he viettivät meidän ilonamme yhden viikonlopun, perjantaista sunnuntaihin. Minni on kesällä vaihtanut yliopistoa Tampereelta Lappeenrantaan, koska LUT:n kauppatieteet kiinnostivat enemmän kuin Tampereen yhteiskuntatieteet, ja koska Veera opiskelee LUT:ssa ja koska Minnin poikaystäväkin opiskelee siellä. Syitä muuttoon oli siis kerrakseen.
Heinäkuun lopulla Toukolaan tuli Sakken isoveli Kusti, jonka kanssa olimme etukäteen sopineet 4-5 päivän puusouvista. Saunaklapeja syntyikin koko ensi kesän tarpeeseen, kun luottometsurimme, paikallinen Ahosen Jarmo oli ensin kaatanut muutaman puun.
Kuvissa näkyy vain ylhäällä tehdyt klapit. Samanmoisen pinon Kusti teki suoraan rantasaunan vilpolaan. Ulla avusti Kustia kärräämällä metsurin katkomia klapin aineksia Kustille. Kiitos molemmille hienosta puusouvista. Samoin kiitos kaikille muillekin vierailustanne. Erikseen vielä HP nostaa esiin rauhalliset keskustelut iltateen merkeissä. Ainakin meille ne olivat antoisia, koska ne avarsivat katsantoamme nuorten näkökulmiin.
Subscribe to:
Posts (Atom)