Maukasta oli: Vorschmack ja Linnan juhlat

Oli jälleen ilo juhlia itsenäisyyspäivää, kun olimme kutsuvieraina Satun ja Juhan luona Espoossa. Alkuun muistelimme vuotta 2017, jolloin itsenäinen Suomi täytti sata vuotta. Silloin Satun isoisä Hankasalmen Pappa Toivo (tuolloin 97 v.) oli presidentti Sauli Niinistön vieraana edustaen tyylikkäästi sotaveteraanien arvostettua ja harvenevaa joukkoa (ks. blogi 7.12.2017). Nyt uusi presidentti Alexander Stubb oli päätynyt toiseen ratkaisuun: pari päivää aikaisemmin hän järjesti veteraanien edustajille oman juhlan, jossa koko linna ja illan ohjelma oli varattu heille. Oivallinen ratkaisu, mikä entisestään korosti veteraanien ja lottien merkitystä itsenäisyytemme puolustamisessä.

Meidän juhlamme alkoi kolmen ruokalajin päivällisellä. Pääruokana oli marsalkka Mannerheimin mieliruoka, slaavilaisperäinen Vorschmak, jossa hienoksi jauhettu lampaanliha on makua antamassa. Erään legendan mukaan juuri Mannerheim, suuri kulinaristi, toi Vorschmakin Suomeen.

Päivällisen jälkeen siirryimme tv-huoneeseen katsomaan Linnan juhlia. Stubit olivat tyylikäs ja edustava presidenttipari, heitä oli ilo katsella. Erityisesti nautimme heidän avajaistanssistaan, jota heidän kerrottiin erityisesti harjoitelleen tanssinopettajien johdolla.

Kun teimme lähtöä Jääkärinkadulle, lomalla ollut Jaakko pukeutui HP:n pyynnöstä asetakkiinsa.

Tähän komeaan kuvaan on hyvä lopettaa raportti itsenäisyyspäivästä. Nuorimies osoitti olemuksellaan, että maata puolustetaan tarvittaessa ja että Hankasalmen Papan henki elää edelleen.

Iloinen muistojuhla

Edellisestä jutusta muistat, miten Ulla hoiti kesäpaikkamme Toukolan myynnin alusta loppuun, ja hyvin hoitikin. Ostaja löytyi heti ensimmäisenä myyntipäivänä, ja hän maksoi mukisematta pyytämämme hinnan. Kaupanteko oli sopuisaa myös siksi, että lastemme perheet pitivät myyntiä oikeana ratkaisuna. Niinpä kaikki olivat innolla mukana Kappelissa, jonne Ulla kutsui koko heimon illalliselle.

Kaikki valitsivat mieleisensä annoksen, HP:n valinta oli Eino Leinon menu. Kuten alla olevista kuvista näet, kaikilla oli mukavaa eikä kukaan kaipaillut Toukolan perään. Se vaihe elämässä oli ohi kestettyään yli neljäkymmentä vuotta. Sekin tuntui mukavalta, että Toukola sai kaikesta päätellen kunnolliset ihmiset hoitajikseen.

Miten elämä Toukolan jälkeen jatkui, siitä HP kertoo seuraavissa jutuissa. Hyvää syksyä kaikille ja kiitokset mukavista yhteisistä päivistä ja vuosista Toukolassa.

Jää hyvästi, Päijänteen Toukola

Me yli 80-vuotiaat elämme luopumisen aikaa, jos kohta lastenlasten elämä ja saavutukset antavat mahtavasti lisää virtaa. Kuluvan kesän suuria muutoksia oli, kun laitoimme juhannuksen jälkeen kesäpaikkamme Toukolan Korpilahden Varpusenlinnassa myyntiin. Emme enää jaksaneet hoitaa paikkaa itseämme tyydyttävällä tavalla eivätkä lapsetkaan olleet halukkaita ottamaan vastuuta, heillä kun on omat tapansa viettää vapaa-aikaa. Ei muuta kuin Toukola myyntiin, ja kun hinta laitettin sopivaksi ja välittäjä teki paikasta oivan esittelyvideon, ostajia ilmaantui kosolti heti ensimmäisen tunnin aikana. Kun välittäjän puhelin soi kuumana, myynti-ilmoitus poistettiin verkosta neljän tunnin päästä. Kauppa syntyi ensimmäisen soittajan kanssa, joka noin tunnin kuluttua ilmoitti puhelimessa ostavansa Toukolan, jos se on niin hieno kuin kuvat kertoivat. Ja olihan se, ja ostaja maksoi pyydetyn hinnan.

Kun HP sairasti jalkaansa, myynti- ja muuttovastuu jäi Ullalle, joka selvisi urakastaan hienosti. Hyvänä päätoimisena avustajana hänellä oli koko ajan tyttärenpoika Sakke, joka paitsi kantoi tavaroita myös ajoi autoa, kun veimme tarpeettomiksi käyneitä tavaroita Jyväskylään kaatopaikalle. Muuttopäivänä avustajina olivat myös Juha, Susanna ja Timo. Muutto tehtiin kahdella pakettiautolla, jotka Timo ja Juha olivat vuokranneet. Pääosa kalusteista ja muusta irtaimistosta vietiin Korppooseen, josta Susanna ja Timo olivat ostaneet entisen luotsitilan, jonka kunnostusta vapaa-ajan asunnoksi he jatkavat. Tästä HP kirjoittaa oman blogin jahka pääsemme siellä käymään.

Ja lopuksi kuva riisutusta takkahuoneesta, joka oli HP:n mielipaikka yli 40 vuoden ajan. Kelpasi siinä tulistella ja fiilistellä sekä miettiä maailman menoa.

Jää hyvästi Toukola! Eromme haikeutta lievittää se, että saitte kunnolliset uudet emännän ja isännän. Leppoisia oloja myös teille.

Komeat olivat yo-juhlat Jaakolla

Viime lauantaina iltapäivällä ajoimme iloisin mielin tilataksilla Espooseen, kun olimme saaneet kutsun Jaakon ylioppilasjuhliin. Tätä ennen juhlien alkusoitto - rehtorin puhe, lakitus ym. - oli pidetty Jaakon koulussa Matinkylän lukiossa, jossa paikalla olivat Jaakon vanhemmat Satu ja Juha sekä Veera-sisko. Juha kertoi, että tilaisuus oli perin juhlallinen ja hän itse oli silminnähden ylpeä, jopa liikuttunut, siitä, että sai olla mukana.

Tuore ylioppilas otti meidät vastaan. Jaakko on luonnostaan näyttävä nuorimies, jota valkolakki komisti entisestään. Vieraita - sukulaisia ja ystäviä - saapui paikalle kolmisenkymmentä, mutta isoon taloon kaikki mahtuivat sopuisasti ja monia seurusteluryhmiä syntyi luontevasti.

Juhlassa pidettiin monia hienoja puheita, jotka koskettivat kaikkien tunteita: Satu aloitti, Veera, Ulla ja Susanna jatkoivat. Ullan puheen pohjana oli Jaakon hänelle ja HP:lle alakoulusta lähettämä kirje, jossa Jaakko kyseli kuulumisia ja pyysi kertomaan, millaista oli elää Mamman ja Pappan nuoruudessa. Juhlan tämä osio huipentui siihen, kun Veera ja Jaakko antoivat äidilleen kahden lyyran korun, joka oli heidän isomammansa (Juhan isoäidin) Maija Perkon jäämistöstä. Sen kaksi yo-lyyraa muistuttivat siitä, että Maijan lapset, Touko ja Johanna, olivat saaneet valkolakkinsa vuosina 1961 ja 1969, mistä kansakoulupohjalta ponnistanut äitinsä oli kovin onnellinen ja ylpeä. Perintökoru oli puhdistettu kultasepällä Ullanlinnassa, ja ihan näytti siltä, että Satu suorastaan liikuttui saamastaan lahjasta.

Kuten meillä on tapana, näissä isoissa sukujuhlissa kunnon ruokailu kuuluu ohjelmaan. Tälläkin kertaa Satu ja Juha olivat loihtineet monipuolisen ja maittavan aterian, josta juhlaväki hiljentyi nauttimaan, kuka sisätiloissa kuka ulkona. Näin myös uusi juhliin valmistunut kolmas ulkoterassi sai arvoisensa avauksen.

Päivällisen jälkeen osa vieraista poistui. Me Ullan kanssa hienolla sähköisellä VW-pikkubussilla. Eipä sitten muuta kuin onnittelut Jaakolle ja Jaakon kotiväelle hienosta saavutuksesta ja komeasta juhlasta. Ja hyvää jatkoa opintiellä, ja menestystä asepalveluksessa, johon Jaakko piakkoin astuu.

Timpan synttärit ja villapaita

Pari viikkoa Susannan synttärien jälkeen oli Timon vuoro täyttää vuosia. Tätä hän ei kotonaan viettänyt, mutta Ulla sen sijaan kutsui Halosten pariskunnan Jääkärinkadulle lasilliselle.

No, lasilliset toki nautittiin, ja myös laulettiin, mutta tapaamisen huipennus oli tälläkin kertaa villapaita, jonka Ulla oli kutonut mielivävylleen. Ja hyvin istui tämäkin käsityö. Ynnä maistui synttäribrunssikin, jossa ruokajuomana oli bastis, jonka Susanna oli tuonut tuliaisiksi Nizzasta.

Ullan aktiivisuutta ja kutomisintoa kuvaa hyvin se, että häneltä valmistui kolmaskin villapaita, jonka hän ilmeisesti pitää itsellään. Ja suunnitelmissa on jo neljäskin, joka on saanut inspiraationsa tunnetusta balladista Saimaalta, mutta siitä lähemmin myöhemmin.

Pääsiäisen juhlaa ja Susannan villapaita

Heimollemme on tullut tavaksi, että vuoteen mahtuu kaksi perinteistä juhla-ateriaa, toinen jouluna Satun ja Juhan kotona Espoossa ja toinen pääsiäisenä Halosilla Eirassa. Jälleen osanotto oli likimain täysi, vain Veeralla oli este. Sen sijaan muilla oli kiintoisaa kerrottavaa: Sakella armeijasta, Jaakolla yo-kirjoituksista ja Kustilla uudesta ammatillisesta orientaatiosta.

Juhla-ateria oli Timpan pääsiäisbravuuri, herkullista karitsanpotkaa. Ulla taas oli laittanut alkuun kesäkurpitsakeiton. Jälkiruoaksi hän tarjoili herkullista täytekakkua ja limoncelloa.

Pääsiäiseen mahtui myös toinen juhla, Susannan syntymäpäivä. Esikoiseltaan Kustilta hän sai lahjaksi hienon taulun, joka kuvaa Susannan läheistä luontosuhdetta. Ja on maalauksessa myös hänelle tärkeä mäyräkoira Saara. Äidiltään Susanna sai tämän itse kutoman komean villapaidan. Sitä tehdessään Ulla ajatteli Halosten uutta vapaa-ajan asuntoa Korppoossa, entistä luotsin tukikohtaa siis luotsiasemaa. Tästä HP kertoo myöhemmin jahka pääsee käymään.

Kaikista kuvista näkyy, että hyvät olivat juhlat ja mieli korkealla. Kiitos kaikille.

Sakke on nyt tykkimies Halonen

Tammikuun saapumiserän alokkaiden valatilaisuus Karjalan prikaatissa Vekaranjärvellä oli jälleen komea tilaisuus, johon Sakken kotijoukoista osallistuivat vanhemmat Susanna ja Timo sekä isoäiti Ulla. Juhlan kulku oli sama kuin Kustin valatilaisuudessa kuusi vuotta sitten (ks. blogi 14.2.2018). Blogin kuvat ovat Ullan ottamia, teksti on HP:n, joka oli estynyt osallistumasta. Muita sen sijaan oli paikalla runsaasti, noin kaksi tuhatta alokasta ja noin seitsemän tuhatta heidän kutsumiaan vieraita. Sotilasvalan esilukijaksi oli kutsuttu Katri-Helena.

Vieraille kaikkein mieleenpainuvinta oli tutustuminen kasarmiin, jota Sakke esitteli. Hänen yksikkönsä on tykkipatteri, jossa Sakke koulutetaan tuliaseman puolustajaksi. Myöhemmin keväällä selviää, mitä lisäkoulutusta hän tulee saamaan. Sakkea itseään kiinnostaa koulutus valmiusjoukkoihin, jotka varusmieskauden päätyttyä tulevat olemaan ikään kuin nopeassa valmiudessa puolustustehtäviin. Tarkkasilmäinen lukija huomaa, miten Susanna on kiivennyt panssarivaunun johtajan paikalle.

Valan jälkeen Sakke sai viikonloppuloman, jonka aikana hän kävi tervehdyskäynnillä Jääkärinkadulla. Iloinen oli tuore tykkimies, ja ylpeitä olivat myös hänen isovanhempansa.

Sakke, ei muuta kuin reipasta mieltä. Näinä aikoina kunnon maanpuolustajia tarvitaan.