Suezin kanavamaksut ovat Egyptin suurin tulonlähde ennen turismia. Suezin kaupungin satamasta teimme retken Kairoon, jossa käyntimme kohde oli valtava Egyptiläinen museo ja siellä erityisesti Tutankhamonin haudan aarteet. Kun Tutankhamon kuoli jo 18-vuotiaana, ei hän lapsifaaraona (12-18 v.) ehtinyt saada aikaan muuta kuin rakentaa hautansa, mikä olikin faaraoiden ensimmäinen tehtävä hallitsijana. Tutankhamon on jäänyt historiaan siksi, että hänen hautansa on satojen faaraohautojen joukossa - faaraoiden kausi kesti 3000 vuotta - ainoa, jota ei ryöstetty, ja siksi sen komeat kulta-, veistos- ym. aarteet ovat edelleen nähtävissä. Kun kuvia ei museossa saanut ottaa, joudun kuittaamaan Tutankhamonin pelkällä tekstillä.
Päivän retken tärkein kohde oli Kairosta noin 15 kilometrin päässä olevat Gizan pyramidit, jotka olivat isän (Keops), pojan (Kefrenin) ja pojanpojan (Mykerinos) rakentamat. Näistä Keopsin pyramidi on suurin, noin 160 metriä korkea, ja se on ainoa Antiikin seitsemästä ihmeestä, joka on säilynyt. Kuvassa Keopsin pyramidi on vasemmalla, ja se näyttää pienemmältä kuin poikansa Kefrenin pyramidi. Tämä johtuu siitä, että se on rakennettu alavammalle maalle.
Näyttävä on myös Gizan pyramideja vartioiva sfinksi. Se on veistetty yhdestä ainoasta kivijärkäleestä, jolla muistelen olevan painoa noin 300 tuhatta kiloa. Valitettavasti vain Napoleonin joukot 1700-luvun lopussa ampuivat tykillä sfinksin leijonankasvot hajalle.
Ja lopuksi vähän Human Interestiä: Kuten Suomessa myös me Kristina Reginan aurinkokannella vietimme 5. joulukuuta Iloisen vartin 90-vuotiaalle Suomelle ja lauloimme, kuten Suomessakin, Jukka Kuoppamäen laulun Sininen ja valkoinen. Laivan kippari piti myös lyhyen puheen. Kapteenin varsinainen itsenäisyyspäivän vastaanotto oli illalla 6. joulukuuta; ohjelma oli monipuolinen ja tunnelma sopivan arvokas.
No comments:
Post a Comment