Friday, March 7, 2008

Kuin metsot soittimella

Onneksi mainitsin edellisessä tekstissäni Vanhasen lisäksi myös Kanervan. Tänään tiedämme, että tämä kuusikymppinen leijona pani - jos mahdollista - vieläkin paremmaksi lähentelemällä uhkeaa nuorta naista virkakännykällään peräti parisataa kertaa, jos mediaan on uskomista.


Muutama viikko sitten tuttavani, eläinlääketieteen tohtori, itsekin eduskunnan varapaikalle 1980-luvulla yltänyt pohjalainen, kertoi teoriansa kun ihmettelin, että mikä perhana näitä kärkipoliitikkoja oikein vaivaa. Tohtorin mukaan he ovat kuin eläimet; kun hormonit oikein todella hyrräävät, ei aivoissa puolestaan liikahda mikään. Ollaan siis kuin metsot soittimella. Tätä ominaisuutta tuttavani piti myös edellytyksenä sille, että politiikan huipulle yleensä päästään.


Mielestäni Vanhanen ja Kanerva ovat osoittaneet, että tuo teoria pitää paikkansa.

No comments: