Partiolaiset valtasivat Suurtorin

Sunnuntaina puoliltapäivin Helsingin ja Uudenmaan partiolaiset kokoontuivat vuosiparaatiinsa Suurtorille - Suomen komeimpaan kulttuurimaisemaan. Paikalla oli Helsingin Sanomien mukaan 3 500 partiolaista.

Mukana oli myös Kusti, joka oman vartionsa kanssa tuli katselmukseen suoraan yöretkeltä. Kustin lippukunta on nimeltään Helsingin Erä-Majavat, ja se on silläkin tavalla opettavainen, että se on sekä erä- että meripartio.

Suurkirkon rappusilla oli paraatikatselmus, sieltä pidettiin myös kenttähartaus ja jokunen puhe, ja soitettiin musiikkia.

Suurtorilta partiolaiset marssivat Pohjoisesplanaadille, jossa paraatin otti vastaan oikeusministeri Tuija Prax (r.), itsekin entinen partiolainen. Sieltä paraati jatkoi Eteläespalle ja Mariankadun kautta takaisin Suurtorille.

Me kannustusjoukot menimme lopuksi Kauppatorin kupeessa olevaan laivaravintolaan virkistäytymään myös aineellisesti.

Prinsessa ja serkut laatikossa

Sehän on tiedettyä, että isovanhempien elämä on aika lailla sidottu lastenlapsiin ja heidän harrastuksiinsa. Maanantaina olin Espoon isossa kiekkohallissa seuraamassa Espoon Taitoluisteluseuran 30-vuotisjuhlanäytöstä, jossa esiintyivät kaikki seuran noin 700 taitoluistelijaa. Veera (8 v) esiintyi kahdesti oman ryhmänsä (Yksinluistelijat/Kilpa III) kanssa. Kaunista oli. Kyllä taitoluistelu on naisvoimistelun ohessa

niitä hienoimpia urheilumuotoja. Ensimmäisen kerran, kumma kyllä, katsojia kiellettiin: a. taltioimasta esitystä videolle, ja b. ottamasta valokuvia flässillä. Kiltti kun olen, kuvat jäivät tällä kertaa ottamatta.

Sen sijaan laitan kuvan viime viikonvaihteesta, kun Kusti (kohta 11) ja Sakke (oikeasti Sakari, kohta 5) olivat Jääkärinkadulla yökylässä - vanhemmillaan kun oli iltamenoa. Seuraavana aamuna pojat menivät pihalle leikkimään hiekkalaatikossa. Ja hauskaa oli.

Panet varmaan merkille, että hiekkalaatikon takana oleva seinä on tänä keväänä päällystetty laudoilla. Syynä on se, että talomme pojat tapaavat potkia jalkapalloa seinään, jolloin kurakelillä jää seinään aina merkintä. Kiitos taloyhtiön hallitukselle tyylikkästä ratkaisusta.

Entä se Veeran laatikko? Luistelunäytös pidettiin siis Espoo Bluesin kotiareenalla, ja kiekkokaukaloa kutsutaan myös laatikoksi.

Palace Massèna avattu turisteille

Aikaisemmin olen kertonut, miten Nizzan suuri poika on André Massèna (1758-1817), herttua, ruhtinas ja Napoleonin voittoisa sotamarsalkka, jonka muistomerkkejä Nizza on pullollaan. Viime vuodet hänen kotipalatsinsa, joka sijaitsee parhaalla mahdollisella paikalla Promenade des Anglaisin varrella ja legendaarisen belle epoque -ajan hotellin Negrescon vieressä, on ollut suljettuna restauroinnin takia. Tämä keväänä ovet viimein avautuivat.

Hieno on palatsi pienen puiston keskellä. Se on virallisesti Musée Massèna, jossa kauneinta on rakennuksen loisto: komeat huoneet ja upeat maalaukset, aristokraattinen miljöö kaikinpuolin. Hyvältä tuntui sekin, ettei museo erityisemmin rakenna marsalkan henkilökulttia; hänestä on vain pari muotokuva, yksi asepuku ja yksi miekka.

Portaikon vaikuttavin maalaus, fresco, kuvaa Massènan perhettä 1800-luvun lopussa.

Museossa taltioin myös yli sata vuotta vanhan valokuvan, joka kuvaa Nizzan kalasatamaa 1800-luvun lopussa. Kalastajat veivät saaliinsa lähellä rantaa olevaan pitkään rakennukseen, jossa he asuivat ja joiden edustalla he myivät kalojaan kaupunkilaisille. Nykyisin kala myydään toreilla ja kaupoissa, ja vanha rakennus on otettu muuhun käyttöön: siellä on pieniä ravintoloita ja myymälöitä.

Prinsessa täytti kahdeksan

Veera, jonka kuvia olemme tällä palstalla nähneet aina silloin tällöin, täytti 8. huhtikuuta kahdeksan vuotta. Kun pääsiäinen oli tulossa, isommat lastenjuhlat oli päätetty pitää vähän myöhemmin. Meille isovanhemmille oli syntymäpäivän iltana tarjolla mukavat kekkerit; tarjolla oli mehua, kahvia ja jäätelökakkua, ja miehille myös pari lasillista grappaa. Tapansa mukaan prinsessa säteili, ja kaikilla oli mukavaa.

Spora eikä mikään ratikka

Viime jutussani puhuin ratikasta. Sisareni Johanna, joka on paljon paljon vanhempi stadilainen kuin minä, teki asiallisen korjauksen. Raitovaunu on stadiksi spora (tai spåra). Ratikasta puhuvat muualta tulleet. Karmea moka.

Diggaaks dokata mölöö?

Yksi Helsingin hienoja puolia on sen monikulttuurisuus. Jatkuvasti kadulla, kaupoissa, ratikassa ja ravintoloissa tapaa erivärisiä ihmisiä ja kuulee monia kieliä. Eilenkin oikein ilahduin, kun nuori nainen ratikassa puhui kännykkäänsä kaunista saksaa. Englanti, venäjä ja monet itäiset kielet ovat saksaa yleisempiä. Ullanlinnassa taas monen äidinkieli on ruotsi. Kaikkiaan Helsingissä puhutaan noin 200 eri kieltä.

Stadin perinteistä slangia ei kovin usein kuule. Siksi onkin ilo katsella torstaisin Kotikatua, jossa Risto (Ilkka Heiskanen) pamlaa nautittavaa stadinkieltä.

Niin se otsikkoni. Siinä kysyn, tykkäätkö juoda maitoa?