Monday, August 17, 2009

Toukolan ensimmäinen luontokoulu


Toukolan ensimmäisen luontokoulu kesti kuusi päivää, 11.-16.elokuuta 2009. Oppilaina olivat Kusti (11) ja Veera (8).Ensimmäinen tehtävä tulomatkalla Helsingistä oli tutustua Heinolan torin tuoretuotteisiin ja niiden alkuperään. Toukolassa nautittiin sitten ensimmäinen luontoaiheinen välipala, eli Hienolan torilta ostettuja maukkaita herneitä.

Luontokoulun kirjasto sijaitsi Vauvalassa.
Yksi Luontokoulun oppitunteja oli vihdanteko. Vihta on syytä tehdä rauduskoivun oksista. Rauduskoivun tuntee siitä, että puun runko on tumma, toisin kuin sitä yleisemmän hieskoivun, jonka runko on valkoinen.

Kasvien keruu oli yksi Luontokoulun pääteeemoja. Niiden kiinnittäminen herbarioon jäi syksyyn, kunnes kasvit ovat prässissä riittävästi kuivuneet.

Kusti ja Veera näkivät monia kiinnostavia eläimiä, kuten teeren ja neljän kurjen ryhmän Veijon pellolla. Ehkä vaikuttavin oli iso etana, joka silminnähden ihastui tutkija Kustiin.

Kustin ja Veeran sieniretket olivat päivittäisiä. Kuvassa on kokoelmaa retkien tuloksista. Kerran saimme nauttia maittavaa kanttarellikastiketta uusien perunoiden kera.
Myös mansikan istutus oli ohjelmassa. Saa nähdä, miten taimet ensi kesänä jaksavat, sen verran kivikkoista on Toukolan maasto.

Monen vuoden jälkeen Toukola sai myös linnunpöntöt. Kuvassa Kustin ja Veeran nimikkopöntöt. Vähän kauempana ovat Jaakon ja Sakken päntöt.
Mato-onginta oli myös ohjelmassa. Kusti sai lyhyessä ajassa kuusi ahventa ja Veera kaksi. Särkiä ei laskettu, mutta niitä tuli kolme.

Ahvenet luonnollisesti savustettiin, ja niistä tuli herkullinen lounas.


Puusouvi oli yhden iltapäivän ohjelmassa. Aika lailla saimme lämpöä ensi vuoden varalle.

Luontokoulun viimeinen iso ponnistus oli kolme tuntia kestänyt Vaarunvuoren luontopolun kierros, epäilemättä Suomen hienoimmissa maisemissa.

Puolimatkassa oli mahdollisuus paistaa makkaraa.

Retken aikana teimme monia havaintoja luonnosta ja sen eläimistä.

Välillä isot kaatuneet puut vähän haittasivat retkeilyä.


Luontokoulu päättyi todistusten jakoon Toukolan tuvassa.


Kusti ja Veera pitivät koko koulun ajan myös päiväkirjaa siitä, mitä olivat nähneet ja kokeneet.


4 comments:

GrillSymbol said...

Tasu,
oli juuri niin hieno leiri kuvin ja sanoin, mitä Veera kertoi vajaan viikon tapahtumista.
Toivotaan, että leiri saa jatkoa tulevaisuudessa.

Oki

Pappa's Blog said...

Kiitos kommentista. Jatkoa on ensi vuonna luvassa. Vaihtoehtoina Toukolalle pohdimme Veeran ja Kustin kanssa mm. viikonloppuristeilyä Kristiina Brahella toukokuussa 2010, aiheena lintujen kevätmuuton tarkkailu Suomenlahdella. Retki Lappiin oli myös esillä.

Anonymous said...

Tere
Milloin voi ilmoittautua ensi vuoden luontokouluun?
kyselee Jonnu

Pappa's Blog said...

Luontokoulun aihe vuonna 2010 on vielä suunnittelun asteella, mutta edellä mainittu Kristina Brahen kevätristeily on vahva ehdokas. Toukolassa järjestetään kyllä useita 2-3 päivän luontoläheisiä tapaamisia, joten tervetuloa.