Helsingin kaupunki palkkasi vuosiksi 1907-1912 valokuvaaja Signe Branderin ikuistamaan sitä muutosta, joka hävitti valtaosan kaupungin puutaloista isojen kivitajojen tieltä. Viisas teko kaupungin päättäjiltä - siis palkata kuvaaja kuvaamaan muutosta.
Branderin kuvia on useita satoja ja osa niistä on koottu näyttelyksi Hakasalmen huvilaan, joka sijaitsee Mannerheimintiellä Finladia-talon vieressä,vastapäätä Kansallismuseota.
Näyttely on jännittävä aikamatka sadan vuoden takaiseen Helsinkiin. Toisessa kerroksessa on lisäksi pieni teatteri, jossa Helsingin kiinnostavimmat kohteet näytetään dia-esityksen muodossa: ensin valokuva esim. Pitkästäsillasta sata vuotta sitten sekä samasta paikasta otettu kuva 2000-luvun alussa, ja lopuksi molemmat kuvat rinnakkain. Aivan kiehtovaa tämänpäivän stadilaiselle.
Laitan oheen muutaman kuvan sadan vuoden takaa.
Kauppatorilla oli vilinää, sillä kun korttelikauppoja ei juuri ollut, maito ja moni muu tarpeellinen oli haettava torilta. Tavaraa tarvittiin niin paljon, että torille johti oma kevyt rautatie.
Lapinlahdenkadulla, jossa nykyisin liikennoi dösä nro 55, kulki sata vuotta sitten Helsingin ensimmäisiä sähköspåria.
Rautatie oli tuolloin hyvin luokkatietoinen kulkuväline. Kuva on 3. matkustusluokan odotushallista vanhalta steissiltä.
Espa alkoi jo olla itsensä näköinen.
Lönkalla oli jo muutama jugendlinna sata vuotta sitten.
Hevonen ja rattaat oli tuolloin käypäinen kulkupeli.
Elämä Kallion kulmilla ei paljon poikennut maaseudun köyhälistön elämästä.
Lopuksi ajankohtainen kuva: mielenosoitus vappuna 1912 Keisarillisen Aleksanterin yliopiston edustalla. Senaatintori oli sata vuotta sitten kuta kuinkin samanlainen kuin nyt.
Näyttely on avoinna elokuun loppuun. Kannattaa ehdottomasti vierailla Hakasalmen huvilassa, varsinkin kun näyttely on ilmainen kuten Helsingin museoiden näyttelyt yleensäkin ovat.
No comments:
Post a Comment