Monday, December 13, 2010

Kohtalaisen vilkas lauantai

Laitan muutaman kuvan viime lauantaista, joka oli koko lailla normaalin kiireinen. Yökylässä Jääkärinkadulla olivat Kusti ja Sakke, kuvattuina aamulla päällään madeiralaiset Ronaldo-paidat, jollaiset myös Veera ja Jaakko ovat saaneet. Ronaldohan on, kuten tiedämme, Madeiran suuri poika, tämän hetken paras jalkopalloilija maailmassa.
Iltapäivällä oli Matinkylän jäähallissa Espoon Taitoluisteluklubin perinteinen joulunäytös, jossa Veerakin esiintyi, jälleen entistä taitavampana. Puolitoistatuntisen joulusadun aiheena oli Tonttujen Lumottu Maailma.


Tällä kertaa en edes yrittänyt ottaa luistelukuvia, kun kamerani teho on sen verran pieni ja kun salamavalon käyttökin oli kielletty. Kuvassa Veera näytöksen jälkeen, ja valmistautumassa päivän toiseen näytökseen. Veeran roolina oli esittää menninkäistä.


Illansuussa kokoontui Jääkärinkadulle Sweet Saturdayn kantajoukko (Arolat, Larjomaat ja Salokankaat) viettämään pikkujoulua. Tästä en kuvia ottanut, mutta muuten oli mukavaa, aina sunnuntain puolelle.

No comments: