Hyvän tuulen SpåraKoffilla Kappeliin

Heimopäällikkö täytti maanantaina 23. toukokuuta 70 vuotta ja järjesti lapsilleen, lastenlapsilleen ja lähisukulaisilleen Pyöreiden vuosien juhlan. Päivä alkoi brunssilla Jääkärinkadulla, jossa Susannakin ehti piipahtaa.

Varsinaisen juhlan ensimmäinen osa oli ajelu raitiovaunusta liikkuvaksi ravintolaksi muutetulla SpråKoffilla. Matka alkoi klo 17 ja kesti tasan kaksi tuntia. Kilometrejä ehti siinä ajassa kertyä 70. Kuten alla olevista kuvista näette, vaunu on todella hieno, ja näin turistiaikaan siihen voi hypätä kerran tunnissa Rautatientorilla Fennian pysykillä.

Alussa kerroin hiukan ohjelmasta, vaikka se lopulta olikin miellyttäviä ja iloisia yllätyksiä täynnä.

Kun olin varannut spåra-ajelun, olin ajatellut ennen muuta lastenlasteni viihtyvyyttä. Hyvin he viihtyivätkin, mutta lapsenmielisiksi osoittautuivat nopeasti kaikki muutkin.

Mukana oli myös Halosten poikien Vaari, joka kertoi viimeksi ajaneensa spåralla 1950-luvulla ollessaan asepalveluksessa Suomenlinnassa.

Laitan tähän blogijuttuun runsaasti Ullan ottamia kuvia, koska blogi toimii myös perhealbumina (niin kauan kuin Google on voimissaan).

Koko illan hienoin numero oli Susannan ja Juhan esittämä vauhdikas kertomus isästään. Esitys oli niin hauska että nauroimme vedet silmissä, minä itse myös liikutuksesta, sen verran myönteinen käsitys lapsilla näytti isästään olevan. Käsikirjoituksen teossa heitä oli avustanut vävypoika Timppa.

Timppa esitti myös illan upeimman osasuorituksen, jossa hän imitoi appiukkonsa tapaa heilauttaa kaulaliina kaulan ympärille ja harteille. Suorituksena ilmaveivien huippua.

Esityksessä jokaisella vieraalla oli oma roolinsa, jossa he lausuivat lyhyen repiikin päivänsankarin elämästä ja pääsivät samalla häntä halaamaan.

Mukavista lahjoista esittelen tässä Marimekon esiliinan, joka on tarkoitettu mökkikäyttöön. Päivänsankari on kuulema tunnettu herkkujen taitaja - mutta vain Korpilahden mökillä ja kunhan Ulla on ensin tehnyt tarpeelliset valmistelut.

Kaikki hyvä päättyy aikanaan, mutta me miehet mustissa ehdimme sentään muodostaa ukkoköörin SpåraKoffin takasillalle.

Kahden tunnin ajelumme päätepiste oli Kauppatorin pysäkki, josta menimme juhliemme toiseen vaiheeseen, maineikkaaseen ravintola Kappeliin Esplanadilla.

Rento ilmapiiri jatkui myös Kappelissa, joka näin kesän korvalla on ihastuttava paikka.

Päivälliseksi nautimme Juhani Ahon menuun.

Juhla päättyi sen verran ajoissa, että lapset jaksoivat aamulla kouluun ja työelämässä mukana olevat omalle kustannuspaikalleen.

Rakkaat omaiset ja ystävät. Kiitos kun olitte mukana ja rakensitte syntymäpäivästäni elämyksen. Hyvää kesää kaikille.

Susanna väitteli Skypessä

Susanna sai erikseen sovitulla tavalla väitellä Skypen välityksellä tohtoriksi (PhD) Atlanta State Universityssa. Väitös oli tiistaina 17.toukokuuta, se alkoi klo 18 Suomen aikaa ja Atlantassa kello oli silloin 11. Väitös kesti vajaat kaksi tuntia. Susanna oli kotonaan Lapinlahdenkadulla ja vastaväittäjät yliopistossaan Atlantassa.
Laitan kuvia väitöksestä Kampin horisontista nähtynä. Ensimmäisessä kuvassa Susanna lukee tutkimustaan ja odottaa, että Atlantasta otettaisiin yhteys hänen tietokoneeseensa.

Yhteys toimi hyvin. Alkuun Susanna piti 15 minuutin lection, jollainen Suomessakin on tapana pitää.
Muuten amerikkalainen järjestelmä on erilainen kuin Suomen. Vastaväittäjiä oli kolme. He olivat myös Susannan tutkimuksen ohjaajia ja väitöksessä he yhtä paljon keskustelivat keskenään kuin kyselivät Susannalta. Amerikkalaisessa systeemissä väitös onkin koko tutkimusprosessin ja työn arvioinnin viimeinen vaihe. Tämän jälkeen Susannalle jäi 10 päivää aikaa tehdä muutoksia, joihin hän katsoo väitöksen antavan aihetta. Paljon muutosajatuksia ei tullut ja ne olivat kaikki pieniä.

Susannan tutkimus on 6.6. 2011 lähtien luettavissa netissä. Ohjaajat myös miettivät työn painattamista kirjaksi, koska aihe on sekä ajankohtainen että tärkeä. Susanna analysoi sitä, millä tavalla isot yritykset kantavat strategioissaan ja toiminnassaan vastuuta ns. kestävästä kehityksestä. Hän rakensi asiasta oman teorian ja tutki lähemmin kolmea jättiyritystä: Coca-Colaa, Chiquitaa ja Nokiaa.

Kuvista näkyy, että Skype-väitös vaati kovaa keskittymistä, koska Atlannin takaa tehdyt kysymykset eivät olleet helppoja ja vastaväittäjien puhe ioli amerikkaisen vuolasta. Hyvin Susanna kuitenkin selviytyi.

Kun keskustelu päättyi, yhteys katkaistiin joksikin aikaa kun vastaväittäjät pohtivat loppuarvioitaan. Tulos oli vapauttava ja voidaan tiivistää yhteen sanaan: Excellent.

Susannan oman perheen lisäksi väitöstä olivat seuraamassa äiti ja isä sekä Arolat. Me muut jännitimme enemmän kuin Susanna, varsinkin kun emme oikein pysyneet keskustelussa kärryillä. Ensimmäisiä onnittelijoita oli täti Johanna.

Vanhemmiltaan Susanna sai lahjaksi italialaisen Riccardo Perronen taulun. Se on ollut parisen vuotta seinällämme ja tiesimme Susannan ihastuneen siihen.

Kello kahdeksasta puoleen yöhön söimme katkarapukuppeja, lohivoileipiä ja mansikkakakkuja. Juomana oli tietysti shampanja.

Amerikkalainen tohtorikoulutus eroaa suomalaisesta myös siinä, että ennen väitöskirjan tekoa (noin kaksi vuotta) on suoritettava tiukka koulutuspaketti (sekin kaksi vuotta): kuunnellaan luentoja, joissa myös aktiivisesti keskustellaan, kirjoitetaan esseitä ja tutkielmia sekä suoritetaan isot tentit, joissa jokaisessa on luettavaa satoja sivuja.

Lopuksi parhaat onnittelut. Hienoa Susanna.

Enpä olisi uskonut, että vielä...

...ostan riisikupin. Minulla on ollut parisenkymmentä eri maissa valmistettua autoa, ja pahin pettymys oli 1970-luvulla Datsun (nyk. Nissan), jonka vaihdelaatikko pamahti takuuaikana (silloin 6 kk) kaksi kertaa. Kiitos minulle riitti, ajattelin.

Edellinen menopelini oli Renault Megane, mukava auto, joka palveli kiitettävästi kahdeksan vuotta ja olisi varmaan palvellut pitempäänkin. Joskus se auto kuitenkin on vaihdettava, ja niinpä marssin autokauppaaan ostamaan uutta Rellua. Sen sijaan päädyinkin japanilaiseen Suzuki Swiftiin, joka näytti kauniilta, istui käteen ja oli lisäksi sopivan kokoinen - meille molemmille on ihan omat ovet. Tuoretta mallia olivat lisäksi kehuneet niin Tekniikan Maailma kuin Teknikens Världkin. Swift, joka tarkoittaa vauhdikasta ja nopeaa, voitti tänä keväänä ensimmäisenä japanilaisena autona ruotsalaislehden suuren 15 eri merkin vertailun, ja taakse jäivät kaikki tunnetut eurooppalaiset ja aasialaiset.

Ostopäätökseni varmisti lisäksi kaksi tärkeää seikkaa: arvostamme Suzukin pieniä CO2-päästöjä (116) ja lisäksi halusimme tukea Japanin jälleenrakennusta, jonka media on jo paljolti unohtanut.

Ja sitä paitsi: Minulla on ennenkin ollut kaksi Suzukia, moottoripyöriä. Ensimmäinen prätkäni oli Suzuki 500 E (1989) ja toinen legendaarinen "Vesipyssy", Suzuki GT 750 (1973), suurin koskaan valmistettu 2-tahtipyörä, jonka Juhan kanssa entisöimme ja joka on edelleen hallussamme. Jälkimmäisestä pyörästä löydät kuvan ja jutun blogista 16.6.2009.

Äitien juhlaa Karunassa

Pitkästä aikaa vietimme isommalla joukolla Äitienpäivää Karunan mökillä. Mukana olivat Isomummu Turusta, Perkot Espoosta, Haloset Helsingistä, Perkot Helsingistä ja Pentti Airio Jollaksesta. Ilma oli komea ja tunnelma sen mukainen.

Lapset ja lapsenmieliset pelasivat jalkapalloa aina kun ei istuttu ruokapöydässä, yhteensä varmaan 4-5 tuntia.

Timpan Weber oli liha- ja kanaruokien valmistuksen kehto, kokkeina Timppa ja Juha.

Lipun noston kanssa oli vähän ongelmia, kun lippusiima oli jumissa ja jouduimme laskemaan salon alas ja korjaamaan vian. Komeasti liuhui jo ennen puoltapäivää.