Aterian yllätys oli se, että salaattirasiassa oli varrestaan taittuva muovihaarukka, joka suoristettunakin olisi mahtunut kyseiseen rasiaan. Eli kaikkea se saksalainen keksii. Säästö se on pienikin tilansäästö. Ihan tulee mieleen sotaväen ihmeväline, lusikka-haarukka-mysteerio.
Tuesday, March 27, 2012
Kaikkea se saksalainen keksii
Lentoyhtiöistä suosikkini on Lufthansa, jonka tarjoilusta minulla on hyviä kokemuksia varsinkin Atlantan-lennoilta. Kun viime lauantaina lensimme Lufthansalla Nizzasta Frankfurtiin, lyhyellä lennolla tarjoiltiin välipalaksi makaronihedelmäsalaattia.
Friday, March 16, 2012
Pieni tauko Sweet Saturdayssa
Ehdotan, että erinäisten matkojen ja muiden yhteensattumien takia pidämme pienen kevättauon
Sweet Saturdayssa ja tapaamme Kappelissa 31. maaliskuuta, entiseen tapaan klo 16.
Arvoisat lukijani muistavat, että olen silloin tällöin (esim. Veeran luistelut ja Susannan promootio) valitellut pokkarikamerani lyhyttä zoomia. Nyt tilanteen pitäisi olla parempi, kun olen hankkinut uuden kameran (Sony NEX-5n). Kyse on ihan uudesta mallista ja testivoittajasta, jonka hankintaa Juha suositteli ja edesauttoi.
Kameran runko ei ole juuri pokkaria isompi, sen sijaan optiikka näyttää vakuuttavalta. Siinä on pitkähkö zoom ja kamera kuvaa myös laajakulmaa. Huomenna alkavalla Rivieran-matkalla on mahdollista kokeilla, miten Sony toimii käytännössä. Laitan palattuani muutaman kuvan näytille.
Friday, March 9, 2012
Guardian of The Baltic Sea
Naistenpäivänä Jääkärinkadulla vieraili Susannan perhe. Susanna toimii aktiivisesti Baltic Sea Action Groupissa eli Elävä Itämeri -säätiössä. Hän ojensi äidilleen kierrätyshopeasta valmistetun kaulakorun, jonka kantaja tunnustautuu Itämeren suojelijaksi. Jokaisen korun myyntihinnasta 40 euroa menee lyhentymättömänä Itämeren suojeluun BSAG:n kautta.
Viime syksynä Ruotsin kruununprinsessa Victoria ja hänen puolisonsa saivat Turussa pidetyssä Baltic Sea Living Room -seminaarissa Itämeri-korut, Daniel sai kaulakorun sijasta kravattineulan. Televisiosta olemme nähneet, että Victoria kantaa Itämeri-korua usein vaikka timanttejakin olisi saatavilla. Suomessa Itämeri-korun näkyvin kantaja on toistaiseksi ollut viimeisin naispääministerimme, nykyinen oppositiopuolueen puheenjohtaja Mari Kiviniemi.
Kun varmaan haluat antaa oman panoksesi uhanalaisen Itämeren suojeluun, voit ostaa kauniita koruja seuraavista osoitteista: www.guardian.fi/webshop , Stockmannin myymälät Helsingissä ja Turussa sekä Finnairin ja Viking Linen tax free -myymälät.
Monday, March 5, 2012
Mäntyniemestä takaisin Linnaan
Presidenttien vaihtopäivänä 1.3. televisiossa kommentaattorina toiminut professori Matti Klinge esitti, että tasavallan presidentin olisi syytä muuttaa asumaan takaisin Linnaan - keskelle pääkaupunkia ja pois "ristikoiden takaa" syrjäisestä Mäntyniemestä. Lähetystä vetäneen toimittajan etukäteissuunnitelmiin aihe ei istunut eikä sitä sen kummemmin käsitelty vaikka paikalla olisi ollut kaksi tohtoritason kokenutta pohdiskelijaa.
Klingen ajatus on loistava.
Ensinnäkin: Linnalla on upea historia. Alunperin varakkaan kauppiaan itselleen urakoima rakennus saneerattiin Engelin suunnitelmien mukaan Keisarilliseksi palatsiksi, ja Suomen itsenäistyttyä siitä tuli Presidentinlinna. Kyllä vallan haltijan on hyvä asua siellä, missä valta symbolisesti sijaitsee. Tokkopa Yhdysvaltain presidenttikään on harkinnut muuttoa pois White Housesta tai Ruotsin kuningas Kuninkaanlinnasta.
Toiseksi: Sauli Niinistö on korostanut esimerkillä johtamisen periaatetta. Mistä se muualta kävisi paremmin kuin Helsingin keskustasta, korttelista, jossa sijaitsevat myös Ruotsin suurlähetystö ja Helsingin kaupungintalo ja jossa naapurimaan suurlähettiläs ja Helsingin ylipormestari asuvat. Kauppatorilla taas on mahdollista päivittäin tavata satamäärin kansalaisia ja myös turisteja. Kun poliittista valtaa on vähennetty, sitä paljon puhuttua arvojohtajuutta voi vahvistaa asumalla lähellä kansalaisiaan. Terroristejakaan ei tarvitse Kauppatorin liepeillä pelätä sen enempää kuin Mäntyniemessäkään.
Ja vielä: Aikanaan kalliisti rakennetulle Mäntyniemelle löytyy varmaan muuta käyttöä. Guggenheim-museoksi siitä tuskin sentään on?
Thursday, March 1, 2012
Vaisut tunnelmat - supisuolaiseen tapaan
Junan tuoma stadilainen ei lakkaa ihastelemasta historian havinaa ympärillään. Historia huokuu ennen muuta Helsingin keskustan rakennuksista mutta myös siitä, että voi oikeasti olla todistamassa historiallisia tapahtumia.
Heimopäällikkö oli torstaina puolen päivän aikaan Kauppatorilla ostamassa silakoita, kun torin liepeille kerääntyi poliisin arvion mukaan tuhatkunta kansalaista todistamaan tasavallan presidentin vaihdosta, joka konkretisoitui kaiken kansan nähtäville Presidentinlinnan parvekkeella.
Vähän vaisua suomalaisten juhlinta tällaisissa tilanteissa on - ei lähelläkään sitä hurmiota, jonka jääkiekon maailmanmestaruus synnyttää. Instituutioiden kunnioitus on meillä sen verran harrasta.
Heimopäällikkö oli torstaina puolen päivän aikaan Kauppatorilla ostamassa silakoita, kun torin liepeille kerääntyi poliisin arvion mukaan tuhatkunta kansalaista todistamaan tasavallan presidentin vaihdosta, joka konkretisoitui kaiken kansan nähtäville Presidentinlinnan parvekkeella.
Vähän vaisua suomalaisten juhlinta tällaisissa tilanteissa on - ei lähelläkään sitä hurmiota, jonka jääkiekon maailmanmestaruus synnyttää. Instituutioiden kunnioitus on meillä sen verran harrasta.
Kun Linnaan oli kutsuttu Kataisen hallituksen ja korkeimman virkamiehistön lisäksi myös täällä olevat suurlähettiläät, yhteensä noin sata, mustien autojen letka toi melkein mieleen hautajaissaattueen. Mutta siitähän toki ei ollut kysymys vaan presidentti-instituution perisuomalaisesta arvokkuudesta.Jotta Linnan juhlien tunnelma nousisi niin sanotusti kattoon myös ulkosalla, tarvittaisiin uutinen presidenttiparimme iloisesta perhetapahtumasta. Tätä jääkäämme siis odottamaan.
Subscribe to:
Posts (Atom)