Friday, November 16, 2012
Toistamiseen Toscanassa: osa III/III eli luontokuvia
Pidimme lapsille luontokoulun valokuvauksessa. Laitan tähän malliksi muutaman otoksen.
Veeran tuttu jo viime kesältä oli Michelangelo eli kotoisemmin Mikke. Veera antoi sille maitoa päivittäin ja piti muutenkin hyvänä. Sopivat keskenään, että ensi vuonna taas tavataan.
Toiselle kissalle, joka oli arka ja vältteli kuvaajia, Veera antoi nimen Dante. Sakke otti oheiset kuvat.
Heimopäällikön ottamia ovat oheiset Kuu ja Kuusi -tutkielmat. Ne otin yöretkellä, joita teimme kaksi ja joiden tarkoitus oli tehdä havaintoja villisioista. Villisiat vain olivat kovin varovaisia, kun metsästysaika oli käsillä. Ja muutenkin villisika on arka eläin vaikka iso onkin (jopa 300 kg). Mutta jännää meillä yöretkillä oli, ja ainakin yhden jäniksen näimme. Erilaisia yön ääniä kuten pöllön kuhertelua ja kettujen haukuntaa toki kuulimme yllinkyllin. Myös pari Pandaa tuli vastaan, mutta ne olivat Fiatin sukua.
Heimopäällikkö ilahtui ikivanhasta oliivipuusta. Harvoin näkee näin massiivista runkoa.
Tarkoitus oli julkaista myös Kustin, Veeran ja Jaakon ottamia kuvia. Kun niitä saan, lisään ne tähän juttuun.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment