Heimopäällikkö tutustui Juhani Tammiseen Turussa 1970-luvulla. Hän oli jo silloin turkulaisen jääkiekon legendoja, joka piti yhdessä toisen legendan, Juhani Walstenin, kanssa kesäisin kiekkokoulua, johon meidän Juhakin (noin 6 v) osallistui. Sen verran tunnemme toisemme, että edelleenkin tavatessamme moikkaamme mutta emme pysähdy keskustelemaan.
Meneillään olevien MM-kisojen suurimpia juttuja on Veikkauksen pystyttämä Aurinkokuningas-patsas. Se on 7,5 metriä korkea, rakennettu betonista, teräksestä ja styroksista. Sain kuvan puhelinviestinä Sakkelta, kun hän oli katsomassa ottelua Hartwall-areenalla. Patsas tuo mieleeni Suuren Johtajan Kim il Sungin (hallitsi 1948-94) ja hänen poikansa ja pojanpoikansa, joille tämännäköisiä ja paljon isompia patsaita on pystytetty varmaan jokaiseen kylään Pohjois-Koreassa.
Tami puolestaan sai Aurinkokuninkaan tittelin (alunperin Ludvid XIV, Ranskan kuningas1643-1715), kun hän päävalmentajana onnistui vuonna 1990 nostamaan Ranskan kiekkojoukkueen MM-kisojen A-sarjaan. Jatkokin on mennut hyvin, sillä eilen Ranska voitti Venäjän 2-1.
Nykyisin Tamin tittelinä on usein Don Tami. Siinä on jo hivenen palvonnan makua, koska Don Tamilla on myös omat fanituotteet.
Tamin kiekkoansioista arvostan eniten sitä, että hän on ainoa länsimainen pelaaja, joka on tehnyt yhdessä ottelussa kolme maalia voittamattoman punakoneen verkkoon.
Ennen nykykisoja Tami tunnettiin varsin konservatiivisesta pukeutumisestaan. Nyt Maikkarin stylisti on valinnut tyylilajiksi rohkeat värit, joita hänen omat tyttärensäkin alkuun kauhistelivat.
Tami on suosionsa huipulla. Media tekee hänestä tämän aamun Hesarin tapaan isoja, myönteisiä juttuja, vaikka toteavatkin sen, ettei Tamin räväkkä tyyli kaikkia miellytä. Heitä, joita Tami ärsyttää, kehoitan kuuntelemaan Radio Novaa. Siellä Tamin rauhallinen, analyyttinen selostus pääsee oikeuksiinsa. Siinä puhuu mies, joka tuntee lajinsa perinpohjin, laajemmalla kokemuksella kuin kukaan muu suomalainen. Tv:ssähän hänelle on rakennettu show-miehen ja viihdyttäjän rooli. Tv-selostuksistakin näyttää tulleen roolipeliä - jääkiekon tapaan.
Tami itse sanoo, että hänen haaveensa on vielä kerran valmentaa jonkun maan A-maajoukkuetta. Heimopäällikkö puolestaan kysyy: Miten olisivat eurovaalit?
Friday, May 10, 2013
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
2 comments:
Johtava kirjoittaa Juhani Tammisesta
http://www.urheilulehti.fi/jaakiekko/aanet-pois-tvsta-juhani-tammisesta-tullut-myyntikoneiston-leijona-fani
Ja tarkennus vielä, Lion #79 nosti Kärpät sm-liigaan ja Ranskan maajoukkueen vei puolivälieriin 95 etc etc.Point.
Post a Comment