Nostalgiamatkalla Hämeenlinnassa

Viime torstaina Hämeenlinnan meijerioppilaitos, joka nykyisin on ammattikorkakoulu, vietti 60-vuotisjuhliaan. Sattuneesta syystä Heimopäällikkö oli kutsuttu juhlan pääpuhujaksi, sattuneesta syystä, koska 2010-2011 kirjoitin maitotalousopetuksen historian Meijerskasta agronomiin. Juhla oli mukava ja lämminhenkinen, kuten meijeriväen parissa tapaa olla. Se alkoi Sairion (kaupunginosa Hämeenlinnassa lähellä Aulankoa) päiväkerhon laululla. Tarkoitus epäilemättä oli myös aloittaa meijeriammattilaisten rekrytointi jo varhain. Kilpailu oppilaitosten välillä kun on nykyisin sen verran kovaa.

Esitelmässäni käsittelin sitä, miksi maan ainoa meijerikoulu (pienet meijerikoulut samalla lopetettiin) sijoitettiin juuri Hämeenlinnaan. Ja hyvä niin, sillä onhan maineikas Hämeen kaupunki ihan muuta kuin vaihtoehtoina olleet Salo ja Äänekoski. Keskiaikaisesta linnasta,Aulangon luonnonpuistosta, lyseosta ja kiekkojoukkueista HKP:sta ja Tarmosta jäivät hienot ja pysyvät jäljet oppilaiden mielenmaisemaan.

Puheiden ja juhlamuusikin jälkeen tarjolla oli buffet-ateria ja erilaisia juustoja viineineen.

Koulun oppilaat olivat pystyttäneet pienen historianäyttelyn. Kuvasta näet separaattorin (vasemmalla) ja puisen voikirnun sekä vanhoja meijerikoulujen oppikirjoja.

Nostalgiamatkani toisena kohteena oli vanha kotitaloni noin 400 metrin päässä meijerikoulusta. Molemmat rakennettiin 1950-luvun alussa, meidän talomme pitkälti hartiapankki-menetelmällä ja HP:n isän johdolla. HP taas oli ahkera ja oppivainen hanslankari. Hyvässä kuosissa näyttää talo, joka edustaa aikansa rintamiestalotyyppiä, edelleen olevan, siis 60-vuotiaana.

Alla olevan kuvan ikkunat kertovat, missä HP asui 11-15 -vuotiaana, siis vintillä, ja aloitteli siellä uraansa Hämeenlinnan maineikkaan lyseon oppilaana, maineikkaan siksi, että aikaisemmin siellä olivat opiskelleet mm. Sibelius, Paasikivi ja Eino Leino, ja myöhemmin Irwin Goodman ja Vexi Salmi.

Rattoisa iltapäivä ja ilta

Klassikkoryhmämme vietti laatuaikaa lauantaina, kun kokoonnuimme kymmenen hengen ryhmällä aterialle Zinnkelleriin. "Ei huono", sanoisi tunnettu tanssituomari.

Ravintolassa saimme kutsun Tertun ja Matin lähellä olevaan kotiin, jossa nauttimme emännän maukkaasta kakusta ja muista leivonnaisista. Tarjolla oli myös kahvia avec. Kiitos vielä, Terttu ja Matti.

Poistuessamme sovimme pienessä piirissä, että on aika elvyttää myös Sweet Saturday, siis lauantaitapaamiset Kappelissa klo 16. Kaikki mukaan aina kun sopii ja siltä tuntuu. Seuraavan kerran 23. marraskuuta.

 

 

Kolmen isän juhlat Jääkärinkadulla

Traditiomme mukaan heimomme kokoontui Isänpäivänä Jääkärinkadulle syömään perinteistä hirvipaistia. Mukaan ennättivät kaikki muut paitsi Veera ja äitinsä, jotka olivat Salossa taitoluistelukisoissa.

 

Nämä pojat odottavat vielä vuoroaan.

 

Laitan lopuksi tuoreen kuvan Veerasta, joka siis oli estynyt saapumasta.

Ruokakulttuurin urbaani klassikko - Zinnkeller

Sweet Saturdayn Klassikkoryhmän seuraavan kulinaaritapahtuman kohde on 16. marraskuuta klo 16 saksalaista ruokakulttuuria vaaliva ravintola Zinnkeller Kruununhaassa. Paikka on Tepan ja Masan valinta. Saatavana on monenmoisia herkkuja, joihin voit etukäteen tutustua Zinnkellerin kotisivuilla. Masa on jo varannut pöydän, mutta hyvä olisi etukäteen tietää tulijoiden määrä. Ilmoittanet tulostasi viimeistään 15. marraskuuta (050 9091500, tai touko.perko.ky@elisanet.fi)
Ja tiedoksi vielä: ruokalistan saa myös auf deutsch.
Tervetuloa.

Kolmannen kerran Toscanassa, osa II/II: Sen kuuluisan vinon tornin salaisuus

Kahdella aikaisemmalla kerralla kaupunkikohteinamme ovat olleet Siena, jota Alvar Aalto piti maailman kauneimpana kaupunkina, sekä Firenze, jonka kulttuuriaarteet ovat rahassa mittaamattomat. Nyt kävimme Pisassa, katsastamassa sen kuuluisan kallellaan olevan tornin ja muuta hienoa.

Edellisenä iltana Kusti ja Veera pitivät Castello di Grottissa esitelmän kohteestamme. Olivat sopineet sillä tavalla, että Kusti kertoi 54 metriä korkeasta kellotornista, joka epäonnekseen mutta myöhempien turistien onneksi rakennettiin liian heppoisen laatan (paksuus 3 m) päälle, maaperä kun oli suoperäistä. Tornia tehtiin melkein 300 vuotta, 1174-1350. Välillä tosin oli sadan vuoden tauko kun ei oikein tiedetty, kaatuuko torni vai ei. Ei kaatunut ja nykyisin kolme astetta vinossa sinnittelevä torni on Italian turismin Top 3:n joukossa yhdessä Kolosseumin ja Vatikaanin kanssa.
Arkkitehti on unohtunut historian hämärään eikä auta vaikka hänen kollegansa, varsinaisen katedraalin suunnittelija jatkuvasti harmissaan kääntyilee haudassaan. Harmissaan oli myös Mussolini, joka olisi halunnut purkaa Pisan tornin - "eihän nyt italialaiset näin huonoja rakentajia voi olla" - mutta uskoi sentään järkipuhetta. Toinen diktaattori Hitler olisi samassa tilanteessa antanut käskyt katerpillareilleen ja tuominnut epäpätevän arkkitehdin kuolemaan.

Veera kertoi meille Duomosta, katedraalista, jonka kellotornista siis tuli vähän vino. Duomo rakennettiin 1063-1121.

Tästä pystykuvasta ei viisilaivaisen Duomon komeus oikein hahmotu.

 Näitä hienoja alttareita Duomossa oli useita. Oli siinä meillä suomalaisilla ihmettelemistä.

Duomon jälkeen Veera kertoi Kastekappelista, joka valmistui 1153-1278, ja kuulijat, jopa isot miehet, seurasivat Veeran esitystä, kuten Kustinkin, silmät ja korvat tarkkoina.

Kuva kertoo, että Kastekappeli (vasemmalla) on elimellinen osa Duomoa.

Kastekappelin keskellä on metallinen Johannes Kastajan patsas. Se on varsin pelkistetty, mutta vaatimaton oli elintavoiltaan myös patsaan kohde.

Seuraava kuva on mukana siksi, että myös Heimopäällikkö voi todistaa nähneensä Pisan tornin. Vieressä komeilee kiinalainen amiraali. Hänet tuotiin yhdessä adjutanttiensa kanssa paikalle komealla Maseratilla, jonka vieressä Mersut ja brittien limusiinit kalpenevat.

Piazza del Duomolla nautimme ulkolounaan, kun lämpöä oli mukavat 23 astetta.

Antiikin Rooman perustajiksi väitetyt Romulus ja Remus sekä heidän susiäitinsä ovat yhteista kansallista omaisuutta. Pari vuotta sitten kuvasin heidät Sienassa, kuten tarkkaavainen lukija varmaan muistaa.