Monday, May 12, 2014

Brunssilta Millenium-paviljonkiin

Äitienpäivän tapaus oli tällä kertaa Jääkärinkadun brunssi klo 11-14, kun päivällisaikaan kovin monilla oli esteitä. Brunssilla olivat mukana kaikki. Laitan muistiin yhden kuvan, jossa on kolme äitiä ja yksi isoäiti.
 


Susanna oli yksi, jolla oli menoa. Hän oli ohjaamassa Millenium-paviljongissa Startup Weekend Helsinki -yrityshautomoita, joissa ryhmät pohtivat kolmen päivän ajan omia liike-ideoitaan kestävän kehityksen ja biotalouden näkökulmista. Paviljonkihan oli vähän aikaa sitten framilla, kun presidentti Niinistö luovutti vuoden 2014 Millenium- palkinnon Stuart Parkinille.



Paviljongissa on vielä tämän viikon ajan esillä uusimman teknologian erilaisia tapahtumia ja saavutuksia, joista kiinnostavin on Metropolia-ammattikorkeakoulun ja UPM:n rakentama Biofore-auto, joka on jo herättänyt isoa huomiota Euroopan suurissa autonäyttelyissä. Autossa on vanhat öljypohjaiset materiaalit korvattu kehittyneillä biomateriaaleilla. Autossa on mm. paljon puupohjaisia materiaaleja ja kori on yhtä lujaa kuin lasikuitu mutta biokomposiittia. Moottori on VW Polon pikkudieselin kehitelmä, joka käyttää sellun keitossa syntyvästä jätteestä valmistettua biodieselia (saa myös bensiiniä). Tätähän saa jo markkinoilta.
 


Metropolian opiskelijat ja opettajat olivat tehneet loistavaa työtä. Kauniinpaa autoa on vaikea kuvitella. Ihan omalle kukkarolle se ei vielä sovellu, sillä konseptin kustannus on ollut yli miljoonan. Tämän tarkemmin auton esittelijät eivät kustannuksista halunneet sanoa.



Tässäkin tapauksessa, kuten kaikissa keksinnöissä ja innovaatioissa, lopullisen menestyksen ratkaisee, miten se pystytään tuotteistamaan. Autoa esitellyt opiskelija suostui sen verran sanomaan, että Volvon kanssa on jo käyty neuvotteluja yhteistyöstä. Volvollehan tämä - siis koko auto tai osia siitä - sopisi mitä parhaiten, koska tehdas on tunnettu erittäin konservatiivisena ja hidasliikkeisenä autonvalmistajana.
 



No comments: