Tuesday, August 12, 2014

Tapaamisia Hankasalmella ja Korpilahdella

Jokavuotiseksi perinteeksemme on muodostunut vierailu Marja-Leenan ja Pekan huvilalla Hankasalmella. Tällä kertaa mukana olivat myös kesävieramme Kusti ja Sakke. Lasten iloittelua oli hieno katsella. He jaksoivat pelata futista tuntikausia helteessä, joka melkein uuvutti vanhemmat.

Välillä ilakoitiin järvessä, jossa veden lämpötila lähenteli 30 astetta.


Hankasalmen huvilan erikoisuus on koivurykelmä, jonka Pekka on joskus aikoja sitten tuonut kauhakuormaajalla nykyiselle paikalleen. Neljä koivua ovat elelleet mukavasti symbioosissa ja kasvaneet melkein kuin yhdeksi puuksi.

 
Hienon kesäpäivän lopulla nautimme Satun ja Juhan tekemän maukkaan gourmet-aterian.
 


Parin viikon kuluttua Marja-Leena ja Pekka ajoivat Toukolaan, jossa vietimme iltapäivää kaikessa rauhassa. Pekka toi, kuten viime kesänäkin, 34 banaanilaatikollista kuivia koivuklapeja, joita hän tekee omasta metsästään runsaasti yli oman tarpeen. Kiitos vielä kerran sekä puista että mukavista kesätapaamisista.

No comments: