Monday, October 15, 2018
Vestigia terrent - jäljet peloittavat
Vestigia terrent – jäljet pelottavat, sanoi Aisopoksen sadussa kettu leijonalle, joka koetti houkutella tätä luolaansa muiden eläinten joukkoon tapettavaksi. Nokkela kettu kuitenkin huomasi, että jäljet kulkivat vain luolaan sisälle mutta eivät ulos. Tämä tarina tuli mieleen nykyistä hallituksen ja ay-liikkeen taistoa seuratessa. Pääministeri Sipilä pisti kovat piippuun viedessään irtosanomiskiistan eduskuntaan. Pian nähdään, miten ay-liike siihen vastaa.
Meillähän on parhaillaan muisteltu tilannetta sadan vuoden takaa. Silloin ay-liike ensin radikalisoi sos.dem. puolueen, jonka maltilliset johtohenkilöt kuten Tanner, olivat liian heikkoja torjumaan tätä vaikutusta (vrt. Rinne ja ay-liike nykyisin). Vuosina 1917-1918 työväen radikaali johto vähät välitti hallituksesta (senaatista) ja eduskunnasta. Seurauksethan me tiedämme, ja nyt on sitten surtu valkoisen terrorin uhreja (niitä kun oli enemmän kuin punaisen terrorin uhreja) ja vankileirien kurjuutta. Kun näin on tehty, silloin on tarkasteltu pelkästään seurauksia. Ja unohdettu syyt, siis miksi näin kävi ja kuka oikein oli syyllinen sodan syttymiseen. HP ei ihan tarkoita, että nykytilanne olisi sama, mutta aikamoista vihapuhetta on tarkoituksella levitetty ja ulkoparlamentaarista voimaa käytetty - koko yhteiskunnan vahingoksi. Ja sitä paitsi: ei ay-liike mitään työttömien etuja ajattele vaan omien johtajien ja järjestöjensä valtaa.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment